Trump
Näytetään 1–100 / 587
Trump Ylelle: Olen puhunut Zelenskyin kanssa Ukrainan iskujen lopettamisesta Venäjän öljynjalostamoihin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Ukrainan tekemät iskut ovat ongelma. Trump kiistää, että Iranin sota olisi polttoaineen korkean hinnan syynä.
Trump kosiskelee ydinkannattajiaan välivaalien alla: ”Teeskennelkää, että olen ehdolla”
Yhdysvaltain välivaaleissa kannattajien innostaminen uurnille on republikaaneille vaikeaa, kun puolueen tähti Donald Trump ei ole ehdolla.
Iranin presidentti: Trumpin pitäisi tietää, että uhkaukset yhdistävät Iranin kansan
Iranin presidentti piti harvinaisen sodanaikaisen puheen YK:n yleiskokouksessa.
Trump: Washingtonin riemukaareen drooneja ja tarkka-ampujia
Kiinteistöyrittäjänä uransa aloittanut Trump on halunnut toisella kaudellaan jättää jälkensä Washingtonin arkkitehtuuriin.
Presidentti Trump sanoi poikansa maksaneen takaisin venäläisoligarkille, joka rahoitti osin Trumpin pojan luksushäät
Valkoisessa talossa toimittajille puhunut presidentti sanoi kysyneensä asiasta pojaltaan.
Trump estää usean yhdysvaltalaismedian pääsyn Valkoiseen taloon
Trump syyttää Politicoa, CNN:ää ja MS NOW:ta valeuutisten levittämisestä.
Trumpin innolle muokata karttoja on syy: mielikuvan luominen siitä, että Yhdysvallat olisi valtava
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump muovaa maailmaa mielensä mukaisesti myös kartoilla.
Yhdysvaltain ympäristöhallinto lopettaa voimaloiden ilmastopäästöjen säätelyn
Ympäristöhallinnon päätöksen myötä Yhdysvaltain ilmastopäästöjen uskotaan kasvavan selvästi.
Droonit piirsivät Manhattanin taivaalle kaksi tornia WTC-iskujen muistoksi
Yhdysvallat kunnioitti 25 vuotta sitten iskussa kuolleita perjantaina perinteisillä muistotilaisuuksilla ja seremonioilla.
Nyt lähtivät saudit huthien kimppuun, Lähi-idän sota vaarassa laajentua
”Nyt näyttää siltä, että konflikti tulee jatkumaan hyvin pitkään”, arvioi Lähi-itä -instituutin johtaja Juha Mäkelä.
Raportit: Pakkoehkäisy Grönlannissa ei täyttänyt kansanmurhan määritelmää
Raporttien havainnot ovat arkaluonteisia, koska Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa Grönlannin haltuunsa.
Asiantuntija: Israel ja Yhdysvallat ovat aliarvioineet pahasti Iranin kyvyn käydä sotaa
Iranilla on Kiinan ja Venäjän tukemana erittäin kehittynyt hyökkäyskyky Persianlahden alueen tukikohtia ja Israelia vastaan, arvioi sotilaspolitiikan asiantuntija.
Trump siirrettiin vaivihkaa kontissa sotilaskoneeseen – tämä huippusalaisesta operaatiosta tiedetään
Trump sanoo noudattaneensa salaisen palvelun ohjeistusta, kun hän vaihtoi konetta. Virkamieslähteiden mukaan oli mahdollista, että Iran olisi murhannut Trumpin.
Gianni Infantinoa pidettiin voittamattomana – asiantuntijat kertovat, miksi rahamies koki nöyryytyksen
Gianni Infantino näytti pysyvän futismaailman huipulla skandaalista toiseen. Miksi yksi myyntisuunnitelma käänsi kaiken päälaelleen?
Pelijätti EA myytiin Trumpin vävyn sijoitusyhtiölle ja Saudi-Arabialle – pelaajat huolestuivat HLBTQ-representaatiosta
EA tunnetaan lukuisista pelisarjoistaan, joissa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustusta.
Virheellinen asennus vaurioitti Trumpin miljoonilla kunnostamaa allasta – ilkivaltasyytteet hylättiin
Trump vaati altaan kunnostusta kiireellisesti Yhdysvaltain 250-vuotisjuhlapäivää varten.
Nähdäänkö Iranin sodassa uusi vaihe? Trump uhkaa Irania sodan suurimmilla iskuilla
Sodan viimeisin aktiivinen vaihe alkoi noin kaksi viikkoa sitten. Tiedusteluraporttien mukaan Iran ei aio taipua maiden välisissä neuvotteluissa.
Trump sanoo USA:n tutkivan EU:n kauppakäytäntöjä
Ensimmäiset kuvat Trumpin kultakolikosta julki
Kolikon laillisuudesta on ollut epäselvyyksiä.
Trumpin 14 miljoonan dollarin altaan kohu oikeudessa – olympiameloja kiistää syytökset
Entinen kolminkertainen olympiameloja kiisti torstaina vahingoittaneensa Washingtonin muistomerkin heijastusallasta.
Fifa puolusti Donald Trumpin ”epäilyttäväksi” kuvailemaa brasilialaistuomaria Raphael Clausia
Fifa on Trumpin kanssa eri mieltä ja kuvaili erotuomaria korkean tason suoraselkäiseksi ammattilaiseksi.
Yhdysvallat räiski Iranin sodassa ohjuksia siihen malliin, että uusien Tomahawkien ja Patriotien hankkiminen vie vuosia
Presidentti Donald Trumpin hallinto hakee kongressilta lisärahoitusta Iranin sodan kuluihin. Sodassa käytettyjen ohjusten korvaaminen vie vuosia.
Asiantuntija arvioi Yhdysvaltain ja Iranin sopua: ”Iran on selvästi sopimuksen voittaja”
Lähi-idän instituutin johtajan Juha Mäkelän mukaan Iranin ei tarvinnut tehdä neuvotteluissa juurikaan kompromisseja.
Trump ylisti ”mahtavaa diiliä”, Iranin mukaan vaatii vielä viimeistelyä – tämän tiedämme neuvottelujen tilanteesta
Trump vihjasi, että sopimus viimeistellään lähipäivinä.
Trump nimitti Jay Claytonin kansallisen tiedustelun uudeksi johtajaksi
Trumpin suosima väliaikainen johtaja Bill Pulte ei käynyt kummankaan puolueen senaattoreille.
Trump nimesi väliaikaiseksi tiedustelupalvelujen johtajaksi asuntorahoitusjohtaja Bill Pulten
Tiedustelupalvelujen johtaja on keskeinen kansallisen turvallisuuden virka.
Trump mullisti USA:n avun, ja tutkijat varoittavat riskeistä: Monet maat ovat astumassa ansaan
Yhdysvallat haluaa avustaan vastineeksi terveysdataa ja mineraaleja. Tutkijoiden mukaan avusta on tulossa uudenlainen painostuksen väline.
”Oikeastaan vaaleja ei pitäisi olla lainkaan” – näin Trump yrittää sotkea syksyn kongressivaaleja
Republikaaneja uhkaa vaalitappio syksyn kongressivaaleissa. Yhdysvalloissa pelätään, mitä kaikkea presidentti Donald Trump voi yrittää sen estääkseen.
Venäjän talouskasvu tyrehtyi, ja Putin etsii nyt apua Kiinasta
Vladimir Putinin aiemmat Kiinan-vierailut ovat olleet pahaenteisiä Euroopalle.
Trumpin klaani valtaa maailmaa luksuskohteillaan – katso kartta
Trumpin kiinteistösalkku eri puolilla maailmaa todennäköisesti kolminkertaistuu tällä presidenttikaudella.
Trump sanoo nostavansa EU:sta tulevien autojen tullit 25:een prosenttiin
Euroopan unionin alueelta Yhdysvaltoihin vietävien autojen tuontitulliksi oli viime vuonna sovittu 15 prosenttia. Tullien on tarkoitus nousta ensi viikolla.
Tutkija: Trump voi julkaista Jeesus-kuvia, mutta tuskin mikään horjuttaa MAGA-uskoa
Presidentti Donald Trump julkaisi itsestään Jeesus-kuvan, kritisoi paavia ja aloitti Iranin sodan. Silti hänen ydinkannattajansa pysyvät uskollisina.
Ärhäköitynyt paavi näpäytti Donald Trumpia puheessaan: ”Loppu mahtailulle”
Paavi Leo on sanonut, että Jumala ei siunaa mitään sotaa eikä varsinkaan niitä, jotka pudottavat pommeja.
Iranin ja Yhdysvaltain rauhanneuvottelut alkavat sittenkin, niitä käydään korkealla tasolla – mitä tiedetään?
Osapuolten vaatimukset ovat todella kaukana toisistaan. Mutta neuvottelijoiden korkea asema luo toiveikkuutta, että jonkinlainen sopimus voi syntyä.
”Avatkaa salmi, hullut paskiaiset” – Trumpin kielenkäyttö kovenee, kun takaraja lähestyy
Donald Trump varoitti sunnuntaina, että elämästä Iranissa voi tulla helvettiä.
Mitä Lähi-idässä tapahtui yön aikana? Lue tästä kooste
Presidentti Trump sanoi Yhdysvaltojen lopettavan pian iskut Iranissa riippumatta siitä, syntyykö Iranin kanssa sopua. Iranin iskut jatkuivat Persianlahden alueella.
Ukrainan drooni-iskut romahduttivat Venäjän öljynviennin – Käihkö: Se jarruttaa Venäjää vielä pitkään
Ukraina on iskenyt Venäjän öljysatamiin ja tankkereihin. Ukraina-asiantuntija Ilmari Käihkö arvioi, että presidentti Trump saattaa vetää tukensa iskuilta.
Trump haastaa Harvardin oikeuteen väitetyn juutalaisvihan takia
Trumpin hallinto pyrkii perimään yliopistolta takaisin miljardeja dollareita veronmaksajien rahoja.
Hymyt hyytyvät bensatankilla Yhdysvalloissa – Trumpia arvostelevat jo kannattajatkin
Yle kysyi Fredericksburgin asukkailta mielipiteitä Iranin sodasta. Presidentille ei juuri ymmärrystä herunut, kun bensatankillinen maksaa joka päivä enemmän.
Oudot kuvat ajatollahin ruumiista ja lentotukialuksen tuhoamisesta paljastuivat väärennöksiksi
Tekoälyllä tehtyjä kuvia, vanhoja videoita toisesta paikasta ja väärennettyjä satelliittikuvia. Selvitimme, miten Lähi-idän tilanne laukaisi myös sodan somessa.
Asiantuntijoiden mukaan Trumpin tullit ovat sivuseikka, Yhdysvaltain talouden uhat ovat muualla
Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain taloudella menee vielä hyvin, mutta maariskit nousevat.
Suomen ja USA:n kaupat jäänmurtajista voivat asettaa Suomen valtiojohdon vielä hankalaan tilanteeseen
Suomi ottaa riskin tekemällä diilin jäänsärkijöistä Trumpin Yhdysvaltojen kanssa.
Trump tyrmää tiedot Iran-linjaerosta USA:n asevoimien komentajan kanssa
Yhdysvaltain asevoimien komentaja Dan Cainen kerrotaan varoittaneen Trumpia Iranin-operaatioon liittyvistä vakavista riskeistä.
Trump sanoo lähettävänsä sairaalalaivan Grönlantiin
Trump väittää, että Grönlannissa on paljon sairaita ihmisiä, jotka eivät saa hoitoa.
Oikeusministeri Pam Bondin kuuleminen ajoi Trumpin hallinnon ahtaalle – Epstein-aineiston salailu käy entistä vaikeammaksi
Yhdysvaltain oikeusministeri Pam Bondi sai huomata, että Trumpin toimille löytyy Yhdysvaltain kongressissa entistä vähemmän ymmärrystä.
Kongressin budjettitoimisto: Trumpin talouspolitiikka lisää velkaantumista
Alijäämä kasvaa tänä vuonna 120 miljardia dollaria viime vuoteen verrattuna.
FBI:n ratsia vaalitoimistoihin Yhdysvaltain Georgiassa tehtiin Trumpin liittolaisen kehotuksesta
Trumpin hallinto on palkannut ratsiaa FBI:lle kehottaneen asianajajan tutkimaan vuoden 2020 presidentinvaaleja.
Epsteinin sähköpostit paljastavat, miten hän yritti päästä Putinin lähipiiriin
Jeffrey Epsteinin Venäjä-kytkökset ovat herättäneet kysymyksiä, saattoiko hän toimia Venäjän tiedustelun laskuun ja kerätä kiristysmateriaalia länsieliitistä.
Kehitysavun leikkaukset tappavat – uuden tutkimuksen mukaan säästölinja tarkoittaa yli yhdeksää miljoonaa kuolemaa
Isot länsimaat ovat leikanneet roimasti kehitysavustaan. Professori Liisa Laakso muistuttaa, että vaikutukset ovat laajoja, jopa turvallisuuteen liittyviä.
Trump kehottaa yhdysvaltalaisia unohtamaan Epstein-skandaalin
Professori: Jos Intia lopettaa venäläisöljyn oston, se on Trumpin paras saavutus tänä vuonna
Intia on öljyostoillaan Venäjän sotakassan suurimpia rahoittajia.
Trump: Yhdysvallat kauppasopuun Intian kanssa, venäläisen öljyn ostolle stoppi
Donald Trump ja Narendra Modi puhuivat maanantaina maiden taloussuhteiden lisäksi Ukrainan sodan lopettamisesta.
Yhdysvaltain oikeusministeriö julkaisi kolme miljoonaa sivua Epstein-materiaalia
Kyseessä on viimeinen erä asiakirjoja, jotka Donald Trumpin hallinto lain nojalla julkaisee.
Trump väittää: Putin sanoi, ettei iske Ukrainan kaupunkeihin viikkoon
Trump sanoo pyytäneensä Putinilta henkilökohtaisesti taukoa iskuihin pakkasten takia.
J. D. Vance lupaili immuniteettia ICE-agenteille – asiantuntijoilta välitön tuomio
Niin kauan kuin Trumpin hallinto haluaa sen estää, agenttien saaminen tuomiolle ei ole helppoa. Mutta mahdotonta se ei ole.
Gazan rauhanneuvosto ei olekaan vain Gazaa varten vaan Trumpin suureellinen hanke
Gazan rauhanneuvoston peruskirjassa ei mainita Gazaa sanallakaan.
Venäjän johto kommentoi Trumpin Grönlanti-saagaa varovaisesti, Venäjän media avoimen vahingoniloisesti
Venäjä kiistää havittelevansa Kiinan kanssa Grönlantia. Median vahingonilo kohdistuu Trumpin painostuksen kohteeksi joutuneisiin Euroopan maihin.
Eurooppalaisvaikuttajat pohtivat MM-boikottia – Trumpin Grönlanti-uhka herättää huolta ja keskustelua
Saksan hallitus painottaa, että päätöksen mahdollisesta boikotista tekevät maan jalkapalloliitto ja Fifa – ei poliitikot.
Venäjän ulkoministeri kuittasi Trumpin puheet ”hölynpölyksi”
Sergei Lavrov väitti, että Trump ymmärtää Ukrainan konfliktin juurisyitä, mutta Grönlannin suhteen hän on väärässä.
Asiantuntija: Grönlannin kysymys ei tule poistumaan asialistalta
Trumpin Grönlanti-suunnitelmat eivät kuitenkaan nauti erityisen suurta kannatusta edes hänen oman republikaanipuolueensa keskuudessa, sanoo asiantuntija.
Venäjä tai Kiina ei havittele Grönlantia, vaikka Donald Trump niin väittää, sanoo professori
Venäjällä tai Kiinalla ei ole erityistä kiinnostusta Grönlannin haltuunottoon, sanoo Lapin yliopiston tutkimusprofessori Timo Koivurova.
Trump haluaa nostaa USA:n puolustusbudjetin puoleentoista biljoonaan dollariin
Presidentti väittää, että puolustusmenojen nosto olisi helposti toteutettavissa tuontitullien tuomien tulojen avulla.
Väitetty drooni-isku Putinin virka-asuntoa kohti suututti Trumpin – asiantuntijan mukaan se palvelee Venäjän etuja
Venäjä on uhannut Ukrainaa kostoiskuilla ja neuvottelutavoitteiden muutoksella. Ukraina sanoo Venäjän keksineen tekosyyn neuvottelujen horjuttamiselle.
Zelenskyi: Ukraina ei voi voittaa ilman Yhdysvaltoja
Zelenskyi totesi Fox Newsin haastattelussa myös, ettei Putin halua Ukrainalle menestystä. Trump esitti päinvastaisen väitteen sunnuntaina.
Trump otti Zelenskyin vierellä esiin ”Venäjä-vedätyksen” – tästä on kyse
Trump ja Zelenskyi neuvottelivat sunnuntaina Floridassa rauhan saamisesta Ukrainaan. Tutkija Jussi Lassila analysoi antia.
Bill Clintonin kanslia vaatii Epstein-aineiston läpinäkyvämpää julkaisemista – Trump kommentoi asiakirjoja
Entisen presidentin tiedotteessa vaaditaan, että oikeusministeri Pam Bondi julkaisee viivytyksettä kaikki asiakirjat, joissa Clinton esiintyy.
Zelenskyi ehdottaa Ukrainaan vaaleja, vaikka ne ovat käytännössä mahdottomat – tutkija kertoo todellisen syyn
Presidentti Zelenskyi ilmoitti olevansa valmis vaaleihin, mutta asiantuntijan mukaan pikaiset vaalit ovat mahdottomat – ulostulo vie kuitenkin pohjan vastustajien vaatimuksilta.
Trump kritisoi kovasanaisesti Eurooppaa uudessa kansallisen turvallisuuden strategiassa
Yhdysvallat sopi terveysapupaketista Kenian kanssa – ennakoi kymmeniä tulevia sopimuksia
Sopimus on jatkoa muutoksille, joita Trumpin hallinto on tehnyt Yhdysvaltain kehitysyhteistyöhön.
Valtaosa maailman timanteista hiotaan yhdessä kaupungissa Intiassa – nyt sen kauppiaat ovat pulassa
Yli 80 prosenttia maailman timanteista leikataan ja hiotaan Intiassa. Nyt pakotteet rajoittavat venäläisten raakatimanttien ostamista, eikä kauppa USA:han käy Trumpin tullien takia.
Trump ei kutsu Etelä-Afrikkaa ensi vuoden G20-kokoukseen
Etelä-Afrikan mukaan Trumpin päätös perustuu vääriin tietoihin ja heikentää kansainvälistä yhteistyötä.
Kiinan valtionmedia: Xi puhui Trumpin kanssa puhelimessa Taiwanista
Xin mukaan Taiwanin palauttaminen Kiinalle on tärkeä osa sodanjälkeistä kansainvälistä järjestystä.
Trump pääsi jälleen yllättämään, ja siitä alkoi Stubbin seuraava tehtävä
Yle seurasi Johannesburgissa, miten presidentti Stubb yrittää vaikuttaa Ukrainan sodan päättämiseen ja maailman tapahtumien kulkuun.
Trump syyttää demokraattiedustajia kapinoinnista, josta rangaistuksena on kuolema
Kongressin demokraattiedustajat vaativat sotilaita kieltäytymään laittomista käskyistä.
Trump ”tiesi tytöistä”, seksuaalirikoksista tuomittu Epstein väitti demokraattien julkaisemissa sähköposteissa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kiistänyt kaiken osallisuutensa tai tietonsa entisen ystävänsä seksikauppatoiminnasta.
Kambodžan ja Thaimaan välinen tulitauko horjuu – yksi ihminen kuollut tulituksessa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut ratkaisseensa alueen konfliktin.
Tuomari: Trumpin hallinnolla ei valtuuksia kansalliskaartin lähettämiseen Portlandiin
”Donaldin kannattaisi varoa puheitaan” – Venäjä alkaa valmistautua ydinaseiden testaamiseen
Venäjän johdon puheet ovat vastaus Donald Trumpin aikeisiin käynnistää uudestaan ydinaseiden testaaminen Yhdysvalloissa.
Trumpin malli huumerikollisten tuhoamisessa levisi Brasiliaan – 120 kuoli poliisin iskussa Rio de Janeirossa
Brasiliassa tehtiin ennennäkemättömän raaka isku Rio de Janeiron köyhiin kaupunginosiin rikollisjengiä vastaan. Mistä siinä oikein oli kyse?
Yhdysvaltain energiaministeri selvensi Trumpin ydinasepuheita
Trumpin ilmoitus ydinaseiden testaamisesta on herättänyt pelkoa kylmän sodan synkimpien aikojen paluusta.
Trump uhkaa Nigeriaa sotatoimilla
Trump sanoo Nigerian sallivan kristittyjen tappamisen, mutta ei ole esittänyt väitteelleen todisteita.
Trump käy huumesotaa Venezuelan edustalla – todellinen tavoite on ihan muuta, uskoo moni asiantuntija
Asiantuntijat uskovat, että Trump tulee tekemään näytösluonteisia ilmaiskuja Venezuelaan, mutta ei lähde riskialttiiseen maaoperaatioon sulkeutuneeseen diktatuuriin.
”Italian rautarouva” – näin pääministeri Melonista tuli Italiassa suositumpi kuin koskaan
Italian pääministeri Giorgia Meloni on suositumpi kuin koskaan. Laitaoikeistolainen Meloni saa silti kritiikkiä lehdistönvapauden ja vähemmistöjen oikeuksien heikkenemisestä.
Trumpin tanssisalin rakennustyöt alkoivat – osa Valkoisen talon itäsiivestä purettu
Trumpin mukaan hän toteuttaa monen amerikkalaisen presidentin haaveen tanssisalista.
Trump vapautti sarjavalehtelija George Santosin – ”Santosilla oli rohkeutta, vakaumusta ja älyä äänestää aina republikaaneja”
George Santos tuomittiin huhtikuussa yli seitsemän vuoden vankeusrangaistukseen. Santos oli todettu syylliseksi maksuvälinepetokseen ja törkeään identiteettivarkauteen.
Melania Trump otti Venäjän kaappaamat ukrainalaislapset asiakseen, mutta Venäjä käyttää häntä hyväkseen propagandassaan
USA:n presidentin puoliso kehuu yhteistyötään Vladimir Putinin kanssa, jota epäillään lapsikaappauksiin liittyvistä sotarikoksista.
Trumpin arvio Venäjän uhasta Suomelle nousi venäläisen median otsikoihin
Venäläiset viestimet kertoivat jäänmurtajasopimuksen lisäksi Venäjän haluttomuudesta hyökätä länteen uutisoidessaan Suomen johdon vierailusta Valkoisessa talossa.
Saksan suurin sanomalehti: Antakaa Nobelin rauhanpalkinto Trumpille
Jos Lähi-idän sota todella loppuu, terroristit syrjäytetään ja panttivangit vapautetaan lähipäivinä, se on yksinomaan Trumpin ansiota, kirjoittaa sanomalehti Bild.
Yhdysvaltojen liittovaltio meni osittain kiinni – tästä kiistassa on kyse
Edellinen liittovaltion sulku kesti yli kuukauden vuodenvaihteessa 2018–2019. Nyt taustalla on kiista sairausvakuutuksista.
Maailman terveysjärjestö torppasi Trumpin puheet rokotteista ja särkylääkkeestä – tutkijoiden mukaan Trump lietsoo pelkoa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump jakoi lääketieteellisiä ”neuvoja” raskaana oleville naisille ja pienten lasten vanhemmille. Asiantuntijoiden mukaan ne eivät pidä paikkaansa.
Ylilääkäri: Parasetamoli on edelleen turvallinen raskaana oleville, vaikka Trump väittää muuta
Parasetamoli pysyy raskaana olevien ensisijaisena kipulääkkeenä Suomessa.
Jeffrey Epsteinin haamu ei jätä Trumpia rauhaan – Mistä Epstein-skandaalissa on lopulta kyse?
Lasten hyväksikäytöstä tuomitun Jeffrey Epsteinin skandaalin penkominen yhdistää yllättävällä tavalla demokraatteja ja MAGA-kannattajia. Miksi tapaus on Trumpille niin vaikea?
”Ovat saaneet maistaa lääkettä” – tänne Trumpin vihaamat tv-tähdet voivat tutkijan mukaan päätyä
Trump kostaa häntä arvosteleville kanaville ja yrittää ajaa mediat itsesensuuriin, arvioi tutkija Oscar Winberg Turun yliopistosta.
Demokraatit vaativat telehallintoviraston puheenjohtajan eroa Jimmy Kimmelin hyllytyksen jälkeen
Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman mukaan hallinto uhkailee mediayhtiöitä vaientaakseen kriitikkoja.
Charlie Kirkin ampumisesta epäilty ei tee yhteistyötä viranomaisten kanssa
Utahin republikaanikuvernööri Spencer Cox kertoi tutkinnan etenemisestä sunnuntaina.
Trump Fox Newsille: Aion lähettää kansalliskaartin Memphisiin
Trump nöyryytti Intiaa – nyt Intian on pakko lähestyä Kiinaa
Kiinan ja Intian johtajat vakuuttivat sunnuntaisessa tapaamisessaan, että maat ovat ”kumppaneita, eivät kilpailijoita”. Trumpin poukkoilu on lähentänyt Aasian jättiläisvaltioita.
Valitustuomioistuin: Valtaosa Trumpin tuontitulleista on ollut laittomia
Presidentti Trump sanoo vievänsä korkeimpaan oikeuteen valitustuomioistuimen antaman päätöksen.
Trump väittää kansalliskaartin pelastaneen Washingtonin – paikalliset kertovat, mitä sotilaat ovat saaneet aikaan
Trump väittää puhdistaneensa kansalliskaartin avulla rikollisuuden Washingtonin kaduilta. Lähdimme kysymään paikallisilta, mitä pääkaupungissa on saatu aikaan.
Nyt tuli Intian vuoro painia Trumpin tullien kanssa – riidanaiheena öljyntuonti Venäjältä
Yhdysvallat asetti Intialle tänään keskiviikkona tullimaksut, jotka nousevat kovimmillaan 50 prosenttiin. Washington haluaa, että Intia lopettaa öljyn ostamisen Venäjältä.