Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump väläyttää Washingtonin riemukaarensa muuttamista puolustuslinnoitukseksi.
Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassa sunnuntaina, että ”hän on suostunut muuttamaan ehdottamansa riemukaaren sotilaskompleksiksi kansallisen turvallisuuden vuoksi”.
– Siitä on mahdollisuus käyttää suuria määriä drooneja sekä tarkka-ampujia sekä katon että aukion alueilla. Lisäksi siellä voi pitää ja varastoida suuria määriä tarkka-ampujan ammuksia, Trump kirjoittaa The Truth Socialissa.
Trump väittää, että taustalla on Yhdysvaltain armeijan pyyntö.
Yhdysvaltain armeijan virkamies kertoi uutistoimisto Reutersille, että puolustusministeriöllä ei ollut mitään lisättävää Trumpin sosiaalisen median viestin lisäksi. Valkoinen talo ei vastannut kommenttipyyntöön.
Vaikka riemukaaria on historian saatossa käytetty puolustustarkoituksiin, ne mielletään ennemminkin muistomerkeiksi. Niillä on juhlistettu sotapäälliköiden tai keisareiden sotavoittoja.
Trumpin Washingtoniin kaavailema yli 76 metriä korkea rakennus olisi toteutuessaan maailman suurin riemukaari. Kaari tarvitsee vielä hyväksynnän kahdelta eri valtion virastolta, jotka valvovat rakentamista pääkaupungissa.
– Maailmassa ei tule olemaan tämänkaltaista laitosta missään muualla. 59 tärkeimmästä kaupungista ja pääkaupungista Washington D.C. ON AINOA MAAILMASSA, JOSSA EI OLE RIEMUKAARTA, mutta nyt se tulee olemaan ja ylivoimaisesti suurin niistä kaikista! Trump kirjoittaa.
Kiinteistöyrittäjänä uransa aloittanut Trump on halunnut toisella kaudellaan jättää jälkensä Washingtonin arkkitehtuuriin. Näkyvimpiä päätöksiä on ollut Valkoisen talon itäsiiven purkaminen suunnitellun juhlasalin tieltä.
Lähteet: Reuters, AP