Israelin ja Yhdysvaltojen hyökkäys Iraniin on käynnistänyt myös modernin informaatiosodan.

Tekoälyllä tehtyjä väärennettyjä kuvia ja videoita on nähty aiemmin paljon esimerkiksi Gazan ja Ukrainan sodista, mutta nyt vauhti näyttää ennennäkemättömältä.

Tässä jutussa käymme läpi esimerkkejä somessa kiertävistä väärennöksistä, joilla pyritään valehtelemaan tai hämmentämään ihmisiä Iranin sodan tapahtumista.

Väärennetyt kuvat ajatollahista: kuollut johtaja ilmestyi raunioihin

Lauantai-iltana tuli varmistus, että Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei oli kuollut Israelin iskussa. Eri mediat kertoivat nimettömiin lähteisiin viitaten, että kuvaa ajatollahin ruumiista olisi näytetty Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahulle.

Pian somessa alkoi kiertää kuvia Khamenein ruumiista raunioissa. Niiden väitettiin virheellisesti olevan Iranin julkaisemia, vaikka tällaisia kuvia ei ole julkaistu.

Useat kuvia analysoineet asiantuntijat pitävät kuvia selvästi tekoälyllä tehtyinä väärennöksinä. AFP:n mukaan osassa kuvista on esimerkiksi Metan AI-työkalun tekemä vesileima.

Väärennetyt videot sotatoimista: USA:n lentotukialus ei uponnut

Iran ilmoitti sunnuntaina iskeneensä ballistisilla ohjuksilla Yhdysvaltain lentotukialus USS Abraham Lincolniin. Yhdysvallat ilmoitti pian, etteivät ohjukset osuneet lähellekään alusta.

Netissä alkoi kuitenkin pian kiertää useampia videoita, joiden väitettiin esittävän lentotukialuksen uppoamista.

Alla oleva video on esimerkki sisällöistä, jotka ovat selviä väärennöksiä. Yle löysi videosta useita yksityiskohtia, jotka eivät täsmää todellisuuden kanssa.

Iran on monin tavoin pyrkinyt väittämään, että sen tekemät tuhot vastapuolelle ovat suurempia kuin ne todellisuudessa ovat. Verkossa leviääkin useita muita huijauksia sotamenestyksestä.

Esimerkiksi Dubaissa sijaitsevaa maailman korkeinta rakennusta Burj Khalifaa ilmiliekeissä esittävä video on tehty tekoälyllä. Rakennus ei ole oikeasti tuhoutunut.

Toinen taktiikka on käyttää aitoja, mutta todellisuudessa eri tilanteesta olevia videoita.

Erään videon väitetään esittävän hätääntyneitä ihmisiä Tel Avivin lentokentältä. Todellisuudessa video esittää onnettomuutta Denverin lentokentällä Yhdysvalloissa heinäkuussa 2025.

Monet näistä videoista saattavat olla Irania tukevien yksityishenkilöiden tekemiä huijauksia, mutta ne ovat levinneet laajalle ja monenkielisinä eri somealustoilla.

Väärennös satelliittikuvasta: Tehran Times näytti feikkituhoja tutka-asemasta

Disinformaation levittäjät ovat tehtailleet Iranin sodasta myös väärennettyjä satelliittikuvia. Se on suhteellisen uusi ilmiö.

Iranin hallintoa lähellä oleva englanninkielinen Tehran Times julkaisi kuvaparin, jonka se väitti todistavan Iranin tuhonneen täysin Yhdysvaltain tutka-aseman Qatarissa.

Alla näkyy kuvakaappaus Tehran Timesin postauksesta viestipalvelu X:ssä. Oikeanpuoleinen kuva on väärennös. Se on tehty manipuloimalla sateliittikuvaa, joka on todellisuudessa yli vuoden vanha.

Muun muassa BBC ja The Financial Times ovat osoittaneet, että oikeanpuoleinen, väitettyjä tuhoja esittävä satelliittikuva on tehty manipuloimalla tekoälyllä vasemmanpuoleista kuvaa. Alkuperäinen kuva on helmikuulta 2025.

Väärennös kouluiskusta: sama tyttö näkyy kuvassa kaksi kertaa

Eräs puhutuimmista sodan tapahtumista on isku ala-asteen tyttökouluun Minanissa, Etelä-Iranissa. Iranin viranomaisten mukaan iskussa kuoli ainakin 168 ihmistä, joista suuri osa on lapsia.

Informaatiosotaa on myös väittää aitoja kuvia väärennöksiksi.

BBC ja useat muut laatumediat ovat todentaneet monet iskusta kertovat uutisvideot aidoiksi. Väitteet siitä, että kuvat olisivat esimerkiksi vuosien takaa Kabulista, eivät pidä paikkaansa.

Tämä laajalle levinnyt kuva lasten ruumiista on kuitenkin tekoälyllä tehty väärennös. Sitä ovat jakaneet myös tunnetut henkilöt, kuten brittiläinen kansanedustaja omalla sometilillään.

Yle löysi kuvasta useita merkkejä, jotka kertovat manipulaatiosta. Esimerkiksi samaa tyttöä esittävä taulu on sijoitettu kahden vainajan eteen:

Tapahtumasta alkoi välittömästi liikkua somessa myös paljon muuta väärennettyä tietoa.

Esimerkiksi eräät ulkomailla asuvat iranilaiset oppositiohahmot ovat väittäneet, että Iranin vallankumouskaartin IRGC:n epäonnistunut ohjuslaukaisu aiheutti tuhon.

Asiaa on yritetty todistaa muun muassa alla olevalla kuvaparilla, joka on selvää disinformaatiota. Viestipalvelu X:ssä julkaistu postaus väittää, että kuva ohjuslaukaisusta on otettu Minabissa lähellä tyttökoulua.

Kuva on aikaisemmin paikannettu Zanjanin kaupunkiin, joka sijaitsee 1300 kilometrin päässä Minabista. Yle on varmentanut paikannuksen oikeaksi. Epäonnistunut ohjuslaukaisu ei voi siis liittyä kouluiskuun:

Se kuka kouluiskun teki, on edelleen epäselvää.

Yhdysvallat ei ole kiistänyt eikä myöntänyt tehneensä iskua, ja Trumpin hallinto sanoo tutkivansa asiaa.

Pääministeri puhuu kieltä, jota ei osaa

Iranin lisäksi Israel ja Yhdysvallat käyvät koko ajan laajamittaista informaatiosotaa. Toiminta on epäilemättä huomattavasti taitavampaa kuin esimerkiksi Iranin nykyhallintoa tukevien yksityishenkilöiden tekemät tökeröt videoväärennökset.

Tekoälyä hyödynnetään sodassa nyt monin tavoin.

Esimerkiksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun hyödynsi tekoälyä saadakseen viestinsä iranilaisille.

Pääministerin X-tilillä jaetulla videolla Netanjahu puhuu Iranin pääkielellä, farsiksi. Todellisuudessa hän ei sitä osaa.

Videon kuva on aito, mutta siihen on liitetty tekoälyllä tehty niin sanottu ääniklooni farsiksi:

Netanjahun tilillä on julkaistu samassa yhteydessä myös aito hepreankielinen video.

Farsinkielistä videota jakaneet iranilaiset saattavat luulla, että Israelin pääministeri puhuu oikeasti heidän kieltään.

Kaikki kuvat eivät ole väärennöksiä

Iso osa riehuvaa informaatiosotaa on myös pyrkimys väittää oikeita kuvia väärennöksiksi.

Yle ja muut vastuulliset tiedotusvälineet käyttävät nykyisin paljon aikaa ja energiaa kuvamateriaalin oikeudellisuuden varmentamiseksi.

Myös esimerkiksi suuret videokuvatoimittajat, kuten Ylen käyttämät Reuters ja Euroopan yleisradioyhtiöiden yhteenliittymä EBU verifioivat huolella erilaisten videoiden aitoutta.