Juttu tiivistettynä
Ensimmäinen tärkeä askel Islamabadin rauhanneuvotteluissa otettiin jo ennen kuin ne alkoivat.
Iranin johto piti pitkään maailmaa jännityksessä siitä, aikooko se edes saapua neuvotteluihin.
Iranin valtuuskunnan kone laskeutui kuitenkin myöhään perjantai-iltana Islamabadiin. Yhdysvaltain neuvottelijat saapuivat kaupunkiin tänä aamuna.
Ketkä neuvottelevat?
Iran lähetti paikalla todella korkean tason valtuuskunnan.
Sitä johtavat parlamentin puhemies Mohammad Bager Qalibaf ja ulkoministeri Abbas Araqchi.
Kenraali Qalibaf on veteraanipoliitikko ja entinen Iranin vallankumouskaartin korkea-arvoinen upseeri. Hän on näyttää nousseen nyt keskeiseksi hahmoksi, jonka kanssa USA on luonut neuvotteluyhteyttä.
The New York Timesin mukaan Qalibaf on Iranin uudeksi ylimmäksi johtajaksi nimetyn ajatollah Mojtaba Khamenein pitkäaikainen liittolainen ja ystävä. Hän on ilmeisesti saanut valtuudet tehdä sopimuksen tai lopettaa neuvottelut oman harkintansa mukaan.
Yhdysvaltain valtuuskuntaa johtaa varapresidentti J.D. Vance. Delegaatioon kuuluvat myös presidentti Donald Trumpin erityislähettiläs Steve Witkoff ja Trumpin vävy Jared Kushner.
Jo se, että Vance osallistuu neuvotteluihin, on Yhdysvalloilta myönnytys Iranille.
Jos Vance ja Qalibaf tapaavat kasvotusten, kyse on korkeimman tason neuvotteluista Yhdysvaltain ja Iranin välillä sitten vuoden 1979 Iranin islamilaisen vallankumouksen.
Iranilaiset neuvottelivat Witkoffin ja Kushnerin kanssa juuri ennen kuin Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät helmikuussa. Iranilaiset eivät luota lainkaan Witkoffin ja Kushnerin neuvotteluvaltuuksiin. He halusivat Yhdysvaltain neuvottelijaksi nimenomaan Vancen, jonka tiedetään alun perinkin suhtautuneen epäilevästi hyökkäykseen Irania vastaan.
Presidentti Trump vitsaili Vancen roolista jo etukäteen. Trumpin mukaan hän syyttää varapresidentti Vancea, jos neuvottelut epäonnistuvat. Jos neuvottelut onnistuvat, hän ottaa itse siitä kaiken kunnian.
Mistä neuvotellaan?
Iran on toimittanut neuvotteluiden pohjaksi 10-kohtaisen vaatimuslistan ja Yhdysvallat 15-kohtaisen.
Vaatimusten tarkkaa sisältöä ei ole julkistettu, vaikka varsinkin Iranin listoista on liikkunut mediassa erilaisia versioita.
Varmaan on se, että vaatimukset ovat kaukana toisistaan.
Iran vaatii muun muassa kaikkien sen vastaisten pakotteiden kumoamista ja sen jäädytettyjen varojen palauttamista.
Vuosia jatkunut kiista Iranin ydinohjelmasta on edelleen keskiössä. Yhdysvallat haluaisi Iranin arviolta 400 kilon pitkälle rikastetun uraanin varaston itselleen. Mutta kyseinen uraani on mahdollisesti edelleen hautautuneena syvälle maan alle Yhdysvaltain omien, viime kesäkuun iskujen jäljiltä.
Iran vaatii, että sillä on oikeus jatkossakin rikastaa uraania.
Hormuzinsalmi on Iranin vahvin valttikortti
Toinen avainkysymys neuvotteluissa on kysymys Hormuzinsalmen hallinnasta.
Hormuzinsalmi ei ollut ennen sotaa edes mikään neuvottelukysymys. Mutta nyt siitä on tullut Iranin tärkein neuvotteluvaltti ja Trumpin suurin päänsärky.
Käytännössä Iran pitää edelleen salmea suljettuna ja haluaa myös jatkossa hallita merenkulkua sen läpi.
Trump uhosi eilen, että Iranilla ei ole mitään neuvottelukortteja.
– Iranilaiset eivät tunnu tajuavan, ettei heillä ole mitään kortteja, paitsi lyhyen aikavälin mahdollisuus kiristää maailmaa kansainvälisillä vesikuljetuksilla. Ainoa syy, miksi he ylipäätään ovat elossa, on se, että he neuvottelisivat, Trump viesti omalla somealustallaan.
Trumpin uhoamisesta huolimatta monet kansainvälisen politiikan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että iranilaisten lähtökohdat neuvotteluissa ovat varsin vahvat.
Sota on Yhdysvalloissa hyvin epäsuosittu ja Persianlahden öljykuljetusten katkeaminen horjuttaa koko maailman taloutta.
Siksi Trump haluaa sodasta mahdollisimman nopeasti eroon, minkä iranilaiset hyvin tietävät.
Toisaalta Iranillakaan tuskin on suurta halua jatkaa sotaa, joka on aiheuttanut maassa hirmuista tuhoa.
Mitä neuvotteluista voidaan odottaa?
Osapuolet ovat niin kaukana toisistaan, että ei ole varmaa, saadaanko neuvotteluissa mitään aikaiseksi.
Tiistaina julistettu aselepo on rakoillut jo valmiiksi, kun Israel on jatkanut iskujaan Libanoniin. Israelin ja Yhdysvaltojen mukaan aselepo ei koske Libanonissa toimivaa Iranin liittolaista Hizbollahia.
Iran taas katsoo, että aselevon nimenomaan piti koskea myös Libanonia. Se on vaatinut pommitusten lopettamista ennakkoehtona korkean tason neuvotteluille.
Joidenkin mediatietojen mukaan Yhdysvallat on kehottanut Israelia keskeyttämään iskut Libanoniin.
Iran ja Yhdysvallat ovat joka tapauksessa neuvotelleet alemmalla tasolla jo pitempään.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Islamabadissa on noin 70 hengen valtuuskunta Iranista ja sadan hengen amerikkalainen tiimi. Ne ovat käyneet valmistelevia neuvotteluja.
Se, että molemmat maat lopulta lähettivät korkean tason neuvottelijat paikalle, on sinänsä merkki siitä, että jotain tuloksia voidaan odottaa. Pääneuvottelijat eivät yleensä saavu paikalle, jollei neuvotteluissa ole edetty.
Epäluottamus osapuolten välillä on valtava, mutta ainakin ne tuntuvat olevan neuvotteluissa tosissaan.