Ylevä arkisto

Suomen Keskusta

Näytetään 1–100 / 104

28. toukokuu 2025

Kaikkosen erityisavustaja jättää tehtävänsä, taustalla julki tullut pornovideo – näin puoluesihteeri kommentoi

Ilta-Sanomat uutisoi eilen, että keskustan puheenjohtajan erityisavustajan asunnossa on kuvattu pornoa.

15. kesäkuu 2024

Tällainen on keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen – kuvat paljastavat

Keskustan edelliset puheenjohtajat Annika Saarikko ja Katri Kulmuni eivät onnistuneet nostamaan puolueen kannatusta. Nyt sitä yrittää Antti Kaikkonen.

9. maaliskuu 2023

Mediat: Saarikon mukaan keskusta ei lähde mukaan hallitukseen, jos kokoonpano olisi sama kuin nyt

Saarikko kertoo Suomenmaan puheenvuorossa ja MTV Uutisten haastattelussa, ettei nykyinen hallituskokoonpano voi jatkaa.

1. huhtikuu 2022

"Tässä on nyt sattumien summa", sanoo keskustan Petri Honkonen, josta on tulossa jo vaalikauden neljäs kulttuuriministeri

Petri Honkonen kertoo pitävänsä kulttuuriasioiden ministerisalkkua “ei niin poliittisena”. Huhtikuun lopulla tehtävässä aloittavaa Honkosta odottaa kulttuurikenttä, joka on pettynyt hallituksen koronatoimiin.

2. helmikuu 2022

Suomenmaa: Ministeri Kurvinen peruu Pekingin-matkansa karanteeniriskin takia

Kurvisen mukaan kyseessä ei ole Suomen poliittinen boikotti.

3. toukokuu 2021

Keskustan kaksikielisen piirin pitkäaikainen puheenjohtaja Peter Albäck on eronnut puolueesta

Kruunupyyläinen Peter Albäck on eronnut keskustapuolueesta, kertoo Suomenmaa-lehti. Albäck on keskustan ruotsinkielisen piirijärjestön perustajajäseniä ja entinen pitkäaikainen puheenjohtaja. Piirillä on ollut huonot välit emopuolueen kanssa.

11. huhtikuu 2021

Paavo Väyrynen kaivoi reitin takaisin vallan käytäville ruotsinkielisten avulla – tällainen on keskustan sisäinen häirikköpiiri, jolta emopuolue katkaisi rahahanat jo ajat sitten

Väyrynen on luvannut korjata johtamansa kaksikielisen piirijärjestön ja emopuolueen tulehtuneet välit.

17. helmikuu 2021

Ministeriö puuhaa tiukennuksia ravintoloiden aukioloihin – Keskustan Lohi ihmettelee: "Toiveeni on, ettei alalle nyt luotaisi enempää epävarmuutta ja ahdinkoa kuin siellä jo on"

Lohi kertoo, että STM:n virkamiehet ovat pitäneet nykyisiä ravintolarajoituksia nykytilanteessa riittävinä.

28. tammikuu 2021

Analyysi: Koronakriisin hoitaminen on nostanut Marinin presidenttikyselyn kärkeen – pääministeri yhdistänyt vasemmiston kannattajat taakseen

Marin on onnistunut pitämään kriisin tuomasta kannatuksesta kiinni, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

29. marraskuu 2020

Paavo Väyrynen valittu keskustan puoluehallitukseen: "Minulla on voimakas vakaumus kuinka asiat pitäisi hoitaa"

Puoluevaltuusto teki valinnan sunnuntaina. Keski-Pohjanmaan piirijärjestö vaatii Väyrysen johtaman piirin erottamista.

17. marraskuu 2020

Paavo Väyrynen harkitsee ehdokkuutta Helsingin pormestariksi – uskoo ehdokkuutensa auttavan keskustan vaalivoittoon

Paavo Väyrynen on tällä hetkellä Helsingin valtuuston jäsen ainoana valtuutettuna Terve Helsinki -ryhmässä.

15. marraskuu 2020

Keskustan Lapin piiri vaatii ministeri Kiurun eroa – Saarikko ei tue erovaatimusta

Lapin piiri on erityisen tyytymätön Kiurun ja STM:n ajamaan tiukkaan linjaan matkailurajoituksissa.

2. elokuu 2020

Ylen tietojen mukaan keskustan puheenjohtajakisaan kolmaskin ehdokas – varapuheenjohtaja Petri Honkonen asettuu ehdolle

Puheenjohtaja Katri Kulmuni on saamassa Annika Saarikon lisäksi myös toisen haastajan: varapuheenjohtaja Petri Honkosen Keski-Suomesta.

31. heinäkuu 2020

Analyysi: EU:n liittovaltiomörkö tuo jännitystä keskustan johtajakisaan

Keskusta on ajanut EU-politiikassa kaksilla rattailla, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Keskustan kansanedustajat puheenjohtajakamppailusta: "Tästä tulee tiukkaa", "Katri kantoi vastuun virheistä, jotka eivät ole hänen"

Yle tavoitti 10 keskustan kansanedustajaa kommentoimaan Annika Saarikon ilmoittautumisen myötä alkanutta puheenjohtajakisaa.

30. heinäkuu 2020

Analyysi: Keskustalaiset pelkäävät repivää puheenjohtajakisaa – ehdokkaan uskottavuus ratkaisee vaalin

Keskustan puheenjohtaehdokkaiden välillä on vähän mielipide-eroja, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

9. kesäkuu 2020

Uusi rahakirstun vartija Matti Vanhanen toimiikin pääministeri Marinin sijaisena, vaikka ei ensin halunnut: "Porukka vetosi, tein myönnytyksen"

Matti Vanhasen mukaan yhteisen linjan löytäminen EU:n elvytystoimissa on viennistä riippuvaisen Suomen etu.

30. tammikuu 2020

Analyysi: Kannatustaan hukannut keskusta etsii olemassaolonsa tarkoitusta ja haluaa olla... niin, mitä?

Mitä muuta keskustalaisuus on, kuin aluepolitiikkaa ja "keskellä olemista", kysyy Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

25. tammikuu 2020

Ministeri Kulmunin brittienglanti keräsi kehuja – nyt vallassa on sukupolvi, joka uskaltaa avata suunsa myös vieraalla kielellä

Hyvä kielitaito ja sujuva esiintyminen lisäävät poliitikon uskottavuutta.

30. joulukuu 2019

"Katri Kulmuni on äärimmäisen hankalan tehtävän edessä" – onnistuuko vakiovastauksiin turvaava asiapoliitikko katkaisemaan keskustan syöksyn?

Nuoren puheenjohtajan kannettavana on sekä raskas ministerinsalkku että kannatuksen hupeneminen.

23. marraskuu 2019

Keskusta taistelee tulevaisuudestaan – perussuomalaiset ja vihreät kaappasivat tilan 

Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu viikonvaihteessa Kalajoella.

7. marraskuu 2019

Suomenmaa: Markus Lohi myöntää junailleensa Kelan pääjohtajan yllätysvalinnan

Hän kuitenkin kiis­tää toi­mi­neen­sa epä­so­pi­vas­ti ja vakuuttaa ker­toneen­sa keskustan ai­keis­ta hy­vis­sä ajoin.

20. lokakuu 2019

Analyysi: Keskusta ja vihreät ruokasodassa – lihavero jakoi puolueita jo Ylen vaalikoneessa

Keskustelussa lihan- ja maidontuotannon tulevaisuudesta ääripäät löytyvät Antti Rinteen (sd.) hallituksen sisältä, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

18. lokakuu 2019

"Suomalaisella ruuantuotannolla ei ole koko maailman mittapuulla merkitystä" – opiskelijaravintolan päätös luopua naudanlihasta puhuttaa yhä

Kansanedustajat Antti Kurvinen ja Emma Kari keskustelivat kasvis- ja liharuuan ympäristövaikutuksista Aamu-tv:ssä.

16. lokakuu 2019

Nauta pysyy lautasella Oulun yliopistossa, vaikka Helsingissä siitä luovutaankin

Helsingin ylioppilaskunnan ravintolayhtiö ilmoitti tiistaina luopuvansa naudanlihasta. Oulussa nautaa tarjotaan jatkossakin.

27. syyskuu 2019

Oikeusoppinut: Kevytautot selkeästi EU-oikeuden vastaisia, laki tulisi kumota – "Poliitikkojen toiminta erikoista, en muista vastaavaa"

Professorien mukaan on harvinaista, että Suomessa on lähdetty tekemään avoimesti EU-oikeuden kanssa ristiriitaista lainsäädäntöä.

6. syyskuu 2019

Keskustan puheenjohtajavaalin ehdokkaiden takana kuplii linjariita – Kouvolassa äänestetään tulevaisuuden lisäksi myös menneestä Sipilän kaudesta

Uusi puheenjohtaja joutuu palauttamaan äänestäjien lisäksi omien rivien uskoa puolueeseen.

27. elokuu 2019

Analyysi: Keskusta on yhä pohjimmiltaan maalaisliitto – kaupunkilaisten kosiskelu on puolueelle riski

Antti Kaikkonen ehdottaa keskusta-aatteen uudelleen sanoittamista. Mitä siitä seuraisi?

10. elokuu 2019

Analyysi: Taistelua keskustan johtajuudesta on käyty kulisseissa yli puolitoista kuukautta – Ehdokkaiden julkiset kaksintaistelut alkavat tänään

Katri Kulmunin ja Antti Kaikkosen kampanjastrategiat poikkeavat toisistaan selvästi.

1. elokuu 2019

Analyysi: Vastaukset ”Vanhasen vaalikoneeseen” eivät paljasta linjaeroa keskustan puheenjohtajakisailijoiden väliltä

Keskustaväki etsii puheenjohtajaa, joka kohottaisi kentän tunnelmaa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

29. heinäkuu 2019

Vanhanen laati keskustan puheenjohtajaksi pyrkiville 24 kiperää vaalikonekysymystä, joista erityisesti yhteen hän toivoo julkisia vastauksia

Vanhanen kysyy ehdokkailta esimerkiksi Priden ja Suviseurojen samanaikaisesta kannattamisesta sosiaalisessa mediassa.

20. kesäkuu 2019

Tässä ovat eduskuntatyön vallankäyttäjät – Joukossa "keskustalainen jäärä" ja "hyvähampainen" ideologi

Eduskunnan valiokunnista valtaosaa johtaa nainen.

5. kesäkuu 2019

Rinteen hallitusohjelma kaikkien aikojen pisin – "Kaikki mahdollinen ja mahdoton kirjattu"

Hallitusohjelmien pitenemisen syynä on pidetty sitä, että puolueet eivät luota toisiinsa. Uuden hallituksen pitkä ohjelma voi kertoa muusta.

23. toukokuu 2019

Keskustan puoluelehti Suomenmaa vähentää väkeä ja muuttuu kuukausilehdeksi

Suomenmaan yt-neuvottelut ovat seurausta keskustan vaalitappiosta.

12. toukokuu 2019

Näin keskusta kääntyi oppositiosta kohti hallitusta – SDP sai jo vapun jälkeen tietoja keskustan kentän haluista hallitusneuvotteluihin

Keskustan käännös oppositiosta kohti hallitusta oli puolueen punamulta-aktivistien työvoitto, jota SDP:ssä tuettiin.

24. huhtikuu 2019

Annika Saarikko ei pyri keskustan puheenjohtajaksi: "Noudatin sydämeni ääntä"

Saarikko kertoo, että päätös ei ollut helppo ja sen ratkaisivat perhesyyt ja vahva kunnioitus puoluetta kohtaan.

22. maaliskuu 2019

Analyysi: Keskusta hermostui, kun kokoomus hylkäsi pyhän lehmänsä – sote aloitti vaalipuheet

Hallituspuolueet valmistelivat neljä vuotta sote-mallia, jota he eivät kannata itsekään, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

13. maaliskuu 2019

Analyysi: Kymmenen neuvoa uudelle pääministerille – Opi näistä Juha Sipilän kokemuksista

Juha Sipilän johtama hallitus on tehnyt monia asioita, joista hänen seuraajansa ei kannata ottaa mallia.

11. maaliskuu 2019

Tavoite oli paremmat terveyspalvelut, saatiin lehmänkaupat ja himmeli – näin Sipilän kautta varjostanut soteuudistus eteni ja kaatui

Kompuroiva soteuudistus varjosti hallitusta käytännössä koko hallituskauden. Yle kokosi keskeiset tapahtumat yhteen artikkeliin.

Analyysi: "Täältä tullaan elämä!" – keskusta "vapautui vaalikentille" ja koki "haukkakohdan" sosiaalisessa mediassa

Keskustalaiset juhlivat viikonloppuna sosiaalisessa mediassa "parasta tunnelmaa aikoihin", kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman.

9. maaliskuu 2019

Analyysi: Tervetuloa tänään vaaliteltoille, joilla pestään pikavauhtia kädet sotesta

Ensi viikolla alkavissa TV-tenteissä kukaan ei halua kantaa hallitusvastuuta, kirjoittaa politiikan toimittaja Robert Sundman.

31. tammikuu 2019

Keskustakin vaatii nyt hoitajamitoitusta lakiin, SDP riemastui: "Eiköhän sovita asia, Petteri Orpo?" – Orpo: "Desimaalit ovat lillukanvarsia"

Kokoomus on ainoa puolue, joka vastustaa sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.

8. helmikuu 2018

Analyysi: Paavo Väyrynen on yhä kuin kiusallinen kasvain keskustan sisällä

Paavo Väyrynen on jo pitkään ollut megaluokan ongelma keskustan puoluejohdolle. Todennäköisesti Väyrynen on sitä vastedeskin, vaikka puoluehallitus torjuu hänen mahdollisuutensa asettua keskustan puheenjohtajaehdokkaaksi, arvioi toimittaja Timo Seppänen.

4. helmikuu 2018

Analyysi: Väyrynen voi pelata ehdokkuudellaan Sipilän pussiin

Keskustan puheenjohtajavaaleissa löytyy ainakin yksi häviäjä ja se on keskusta, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

3. helmikuu 2018

Suomenmaa-lehti tiukkana Väyrysen puheenjohtajuudelle

Lehden mukaan keskustan ei pidä ottaa Väyrystä puheenjohtajaehdokkaaksi, ellei hän eroa kansalaispuolueesta.

20. joulukuu 2017

Matti Vanhanen sai rytminsiirron sydänongelmiensa vuoksi

Keskustan presidenttiehdokkaana oleva Matti Vanhanen kertoi asiasta Facebook-sivuillaan.

22. marraskuu 2017

"Väyrysen puolueen" kaksoisjäsenet ärsyttävät, mutta kukaan ei tiedä paljonko heitä on

Kansalaispuolueeseen on siirtynyt jäseniä eri puolueista, viimeisimmäksi omaan puolueeseensa pettynyt kokoomuslainen. Osalla jäsenistä on kahden puolueen jäsenyys, eivätkä suuret puolueet katso tätä hyvällä.

13. marraskuu 2017

Matti Vanhanen joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi – perui osallistumisensa illan vaalitenttiin

Vanhanen kertoo Facebook-sivuillaan olleensa sairaalahoidossa viime perjantaista asti. Hoito jatkuu ainakin lähipäivät.

3. lokakuu 2017

Vapaavuoren ja Kaikkosen nokittelu jatkuu: "On älytöntä ajatellakaan, että ei voisi ottaa kantaa asioihin"

Helsingin pormestarina toimiva Jan Vapaavuori on kritisoinut äänekkäästi hallituksen kaavailemaa maakuntauudistusta.

9. kesäkuu 2017

Työnhakijoille ei tulekaan hakemus viikossa -pakkoa – hallitus loiventaa esitystään?

Ylen tietojen mukaan työhakemus viikossa ei enää olekaan hallituspuolueiden tavoitteena.

24. tammikuu 2017

Analyysi: Bernerin työtapaturma jätti mustelman hallituksen kylkeen – Ministerien keväästä tulossa vaikea

Anne Bernerin liikennevallankumous kaatui muutamassa päivässä, mutta se ei ole hallituksen murheista suurimpia.

15. joulukuu 2016

Väyrysen Kansalaispuolue pääsi puoluerekisteriin

Väyrysen puolueen lisäämisen jälkeen puoluerekisterissä on yhteensä 14 puoluetta. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska katsoo, että Väyrynen on jättänyt keskustan.

12. marraskuu 2016

Suomenmaa: Pääministeri Sipilä ei asetu ehdolle kuntavaaleissa, vaimo asettuu

Keskustan puheenjohtajan, pääministeri Juha Sipilän mukaan ei olisi pääministerin työn rinnalla "realistista eikä reilua" asettua ehdolle.

31. maaliskuu 2016

Suomenmaa: Anu Vehviläinen luopuu Keskustan varapuheenjohtajuudesta

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen ei tavoittele Keskustan varapuheenjohtajuutta. Vehviläinen haluaa keskittyä ministerin tehtäviin.

17. maaliskuu 2016

Matti Vanhanen luopuu eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta, keskittyy presidenttiehdokkuuteen

Vanhanen sanoo, että aikoo paneutua kevään aikana ulkopolitiikkaan presidenttiehdokkuutta silmällä pitäen.

Suomenmaa: Matti Vanhanen pyrkii keskustan presidenttiehdokkaaksi

Vanhanen kertoi tänään torstaina keskustan kansanedustajille ilmoittautuvansa puolueen sisäiseen esivaaliin puoluen presidenttiehdokkaasta.

3. maaliskuu 2016

Laaninen Suomenmaassa: En ole käytettävissä puoluesihteerin tehtävään – "On aika tehdä tilaa nuoremmille"

Keskustan nykyinen puoluesihteeri Timo Laaninen toteaa, ettei hän ole enää käytettävissä puoluesihteerin tehtävään. Laaninen kertoo asiasta keskustalaisessa Suomenmaassa.

23. helmikuu 2016

Lohi: Luonnonsuojeluliitto jakaa väärää tietoa

Kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) kritisoi Suomen luonnonsuojeluliittoa, joka jakaa sosiaalisessa mediassa väitettä, että hallitus haluaa muuttaa yli 40 000 hehtaaria Suomen kauneimpia retkeilyalueita hakkuuaukoiksi ja tonteiksi. Lohen mukaan väite on täysin perätön.

26. tammikuu 2016

Rehn visioi: Suomeen "köyhän miehen Viron veromalli"

Viron kaltainen yritysverotus kannustaa investoimaan sen sijaan, että voitot maksettaisiin osinkoina, elinkeinoministeri Olli Rehn kirjoittaa blogissaan.

23. joulukuu 2015

Keskustanuorten uusi pääsihteeri avautuu Pohjois-Korea-taustastaan: "Maailmankuvani on muuttunut"

Vielä viisi vuotta sitten nuori Antti Siika-aho luotsasi diktatuurista Pohjois-Koreaa tukevaa Suomi-Korea-Seuraa. Uusi polku löytyi Keskustanuorista, jonka pääsihteerinä Siika-aho aloittaa tammikuussa.

22. elokuu 2015

Suomenmaa: Professori Tatu Vanhanen on kuollut

Vanhanen oli entisen pääministerin Matti Vanhasen isä. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen lauantaiaamuna.

16. kesäkuu 2015

Satakunnan oman vaalipiirin puolustajille hyviä uutisia

Suomenmaa-lehti kertoo, että keskusta ja perussuomalaiset olisivat kaatamassa vaalipiiriuudistuksen. Tämä tarkoittaisi, että Satakunnassa järjestettäisiin seuraavatkin eduskuntavaalit omassa vaalipiirissä.

31. toukokuu 2015

Kansanedustaja Keränen Suomenmaassa: Kokoomuksen nuoret herrat ovat epäluotettavia

Keskustan Niilo Keränen sanoo, että kahvipöydän puheet voivat olla viiden minuutin kuluttua Twitterissä kaikkien nähtävillä.

4. maaliskuu 2015

Suomenmaa: Sote kaatumassa eduskunnassa

Lehden mukaan uudistus siirtyy uudelle hallitukselle ja eduskunnalle.

24. helmikuu 2015

Keskusta uhoaa voittavansa jo euroviisutkin

Keskustapuolueen Suomenmaa-lehti uumoilee puolueen voittokulun ulottuvan jo Itävallan Wieniin euroviisuihin. Suomen viisufinaaliin on raivannut tiensä punk-yhtye Pertti Kurikan nimipäivät, jonka basisti Sami Helle on "pesunkestävä kepulainen".

10. helmikuu 2015

Osa keskustalaisista syyttää kokoomusta keppanajahdista

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila syytti istuntosalissa keskiolutkohua kokoomuksen "miinaksi". Myös keskustalehti Suomenmaa vihjaa, että likakampanjan pani alulle kokoomus. Puoluesihteeri Timo Laaninen ei halua syytellä ulkopuolisia.

16. tammikuu 2015

Väyrynen ehdottaa sähköveron porrastusta

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ehdottaa sähköveron laskemista harvaan asutuilla ja myrskytuhoista kärsineillä alueilla. Väyrysen arvion mukaan veron porrastus ei vaikuttaisi ratkaisevasti kokonaisverokertymään, koska veroa kerätään eniten taajaan asutuilta alueilta.

16. toukokuu 2014

Jasi Kuokkanen keskustan puoluesihteerikisaan – haastaa Laanisen

Jasi Kuokkanen on keskustan Uudenmaan piirin 34-vuotias varapuheenjohtaja.

25. maaliskuu 2014

Pekkarinen suomii sote-ratkaisua, Sipilää ja koko puoluetta

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen suhtautuu kriittisesti tuoreeseen sote-ratkaisuun. Pekkarisen mielestä ratkaisu vie sekä päätösvallan että rahat Keski-Suomesta Kuopioon ja on lisäksi uhka maakunnan kehitykselle

17. maaliskuu 2014

Sipilä: Keskustan eurovaaliehdokkaiden kannoissa on "vivahde-eroja"

Keskustan puheenjohtaja ei näe ongelmaa siinä, että puolueen ehdokkailla on erilaisia näkemyksiä esimerkiksi suhtautumisessa Natoon ja Venäjä-pakotteisiin.

17. kesäkuu 2013

Suomenmaa: Keskusta pysyy europarlamenttiryhmässään

Uutta europarlamenttiryhmää ehdotti parlamenttiin pyrkivä Paavo Väyrynen. Ristiriitoja on aiheuttanut muun muassa EU:n liittovaltiokehitys.

11. maaliskuu 2013

Kiviniemi Suomenmaassa: Yritysverot alas, eläkeikä ylös

Oppositiossa olevan keskustan entinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi lupaa odottaa hallitukselta päätöksiä vain kehysriiheen saakka. Riihi on määrä puida 23. päivään mennessä.

17. elokuu 2012

Aamun lehdet: Sonta arvokkainta mitä sikalasta tulee

Perjantain lehdissä ruoditaan hallituspuolueiden kiistaa vanhuspalvelulaista, keskustan kohtalonvaaleja ja sikatilojen kannattavuutta.

11. huhtikuu 2012

Aamun lehdet

Keskiviikon lehdet kirjoittavat kaupan keskittymisestä, keskustan puheenjohtajakisasta ja Aki Kaurismäen lausunnoista.

14. maaliskuu 2012

Aamun lehdet

Lehdet kirjoittavat keskustan puheenjohtajavalinnasta ja kahvin hinnasta.

15. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Puolueiden kannatuksen tuoreimmat luvut mietityttävät lehtiä.

8. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Keskiviikon lehdet ennakoivat päivän aikana julkistettavia puolustusvoimien säästöjä ja hallituksen mallia kuntauudistuksesta. Myös Paavo Väyrysen ilmoittautuminen keskustan puheenjohtajakisaan saa huomiota lehdissä.

27. tammikuu 2012

Aamun lehdet

Perjantain lehdet pohtivat presidenttiehdokkaita ja vaaleja sekä kiistellyn kuntauudistuksen onnistumismahdollisuuksia.

4. marraskuu 2011

Aamun lehdet

Kaivostoiminta tuo eloa pohjois- ja itä-Suomeen, luvassa on tuhansia työpaikkoja. Aurinko siis paistaa EU:n pohjoisosiin, mutta eteläosissa näyttää synkeältä.

1. marraskuu 2011

Aamun lehdet

Euroopan keskuspankin uuden pääjohtajan haasteet, Paavo Väyrysen noste ja Puolustusvoimien suunnitelmat hankkia miehittämättömiä lennokkeja puhuttavat tiistain lehtiä.

16. elokuu 2011

Aamun lehdet

Useissa aamun lehdissä pohditaan keskustapuolueen vaikeuksia löytää hyviä ja presidentinvaaleista kiinnostuneita ehdokkaita.

29. heinäkuu 2011

Aamun lehdet

Useat perjantain lehdet kirjoittavat vihasta, mutta myös demokratiasta.

21. kesäkuu 2011

Aamun lehdet

Hallitusohjelmaa koskevat kiitoksen sanat ovat harvassa.

13. huhtikuu 2011

Aamun lehdet

Lehdet kirjoittavat huipennusta vaille olevasta vaalinäytelmästä ja suomalaisten liikkumattomuudesta.

Menoleikkaukset puhuttavat edelleen

Vaalinaluspuheissa on käsitelty sekä entisiä että tulevia menoleikkauksia. Keskustan kiemurtelu leikkauslistojen ympärillä jatkuu.

17. helmikuu 2011

Aamun lehdet

Vanhas-päätöskin sataa persujen laariin, lehdet huokaavat.

8. helmikuu 2011

Aamun lehdet

Sanomalehdissä ollaan jo vaalitunnelmissa. Keskustan ja sosiaalidemokraattien lehdissä arvostellaan kokoomuksen politiikkaa.

22. joulukuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet poimivat rusinat Hetemäen veropullasta.

13. lokakuu 2010

Aamun lehdet

Aamun lehdet kirjoittavat Matti Vanhasen piinasta, eroista itä- ja länsisuomalaisten elinajassa ja lähiruuasta.

17. syyskuu 2010

Aamun lehdet

Aamun sanomalehdet pohtivat Matti Vanhasen sotkujen syvenemistä, hyvinvointivaltion rapistumista ja virkakielen koukeroita.

11. kesäkuu 2010

Aamun lehdet

Lehdissä on kaksi aihetta ylitse muiden: keskustan tuleva puheenjohtajavalinta sekä perjantaina alkavat jalkapallon MM-kisat.

4. kesäkuu 2010

Aamun lehdet

Pääkirjoitustoimittajien mielissä ovat Irja Askola ja Jarmo Korhonen.

2. kesäkuu 2010

Aamun lehdet

Keskiviikon sanomalehdissä käsitellään muun muassa Afganistania, Meksikonlahden öljyä ja keskustan puheenjohtajavaalin asetelmia.

25. toukokuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet listaavat uuden terveysministerin liikuntaharrastuksia ja raportoivat huijaavista antiloopeista.

18. toukokuu 2010

Aamun lehdet

Tiistain lehdet etsivät syyllisiä euron kriisiin. Pääkirjoituksen ennakoivat myös Suomen tulevan hallituksen värejä.

29. tammikuu 2010

Aamun lehdet

Perjantain lehdissä pohditaan pääministeri Matti Vanhasen kohtaloa, äänestysikärajan laskua ja eläkeiän nostoa.

22. tammikuu 2010

Aamun lehdet

Lehdissä pohditaan muun muassa eläkeratkaisuja ja arvioidaan keskustan puheenjohtajakilpaa.

19. tammikuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet pohtivat tiistaina sitä, mikä vika on keskusta-puolueessa, kun puolueen nuorempi polvi lipeää puheenjohtajakisasta. Lisäksi arvioidaan työurien pidentämistä ja iltapäivälehtien eroja.

29. joulukuu 2009

Aamun lehdet

Aamun lehdissä ruoditaan keskustan tulevan puheenjohtajan poliittisia linjauksia.

5. marraskuu 2009

Aamun lehdet

Torstain lehdissä pohditaan Lissabonin sopimuksen vaikutusta EU:n ulkosuhteisiin. Lehdet arvioivat myös puoluejohdon julkisuuskuvaa ja Keskustan tulevaa johtajakisaa. Lisäksi mietitään Italian saamaa tuomiota krusifiksien pitämisestä koululuokkien seinällä.