Kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) sanoo, että Suomen luonnonsuojeluliitto jakaa sosiaalisessa mediassa väitettä, jonka mukaan ”hallitus haluaa muuttaa yli 40 000 hehtaaria Suomen kauneimpia retkeilyalueita hakkuuaukoiksi ja tonteiksi. Muun muassa Inarin, Saariselän ja Lemmenjoen retkeilymetsät ovat vaarassa.”
Lohen mukaan tämä on täysin perätön väite.
– Tuolla alueella on tähän mennessä hakattu vuosittain muutama tuhat kuutiometriä puuta luontopalveluiden toimesta. Tämä on noin 0,1 kuutiota per hehtaari. Jatkossa toimitaan samoin. Alueiden käyttöön ei tule muutoksia eikä maita myydä kenellekään. Mökkitontteja ei tulla perustamaan eikä retkeilymetsiä tuhoamaan.
Suomenmaa: Luontopalvelujohtaja ymmärtää luontojärjestöjen huolen
Keskustan äänenkannattaja Suomenmaa kirjoittaa nettijutussaan, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen ymmärtää luontojärjestöjen huolen joiltakin osin.
– Tasesiirrot vaikuttavat virkistysmetsien osalta suoraan niiden tuottovaatimukseen ja luontaistalousalueiden osalta tasesiirrot voivat jatkossa lisästä niiden liiketoiminnallista käyttöä. Uskon kuitenkin, että eduskunta tekee lakiin tarvittavia täsmennyksiä. Joka tapauksessa eduskunta ja ministeriöt kuitenkin jatkossakin ohjaavat Metsähallitusta ja valtion alueiden käyttöä.
Väisänen sanoo Suomenmaan jutussa, että hän pitää parempana säilyttää eduskunnan päätösvalta nykyisellään kansallisomaisuutta koskevien tasemuutosten osalta eikä heikentää sitä.
Lisätty klo 15:55 Väisäsen kommentti