Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei ryhtynyt Yle Radio 1:n Ykkösaamussa arvioimaan sitä, millä todennäköisyydellä Suomessa on vuoden 2019 alussa kahdeksantoista maakuntaa ja viisitoista sote-aluetta.

– En halua millään lailla lähteä tekemään tätä arviota. Yksi tehtävä meillä, jotka ovat vastuuministereitä tässä sote-savotassa, on huolehtia siitä, että valmistelu saa sen arvon, joka sille kuuluu, ja valmistelutyötä tekevät saavat työrauhan, Rehula vastasi, kun häneltä kysyttiin asiasta.

Rehulalta kysyttiin Ykkösaamussa myös sitä, onko hänellä vaihtoehtoista suunnitelmaa nyt esitetylle sote-mallille.

– Olen tyyppinä sellainen, että minulla koneet jauhavat välillä yön päivän miettien, mitä ratkaisuvaihtoehtoja eri tilanteisiin on. Totta kai pitää olla vaihtoehtoja, mutta nyt on olennaista, että hallitus on sitoutunut ratkaisumalliin, jota on valmisteltu. Kiihkein valmisteluvaihe on menossa, ministeri sanoi.

Rehula totesi oppineensa vuosien varrella, että "arvostelijoita ja kritiikinsanojia kyllä löytää".

– Tämä on niin monisärmäinen ja monipolvinen asia, tätä tulee jatkumaan niin pitkään kuin meillä on laki eduskunnasta läpi.