Keskusta on kriisissä. Puolue on menettänyt otteen potentiaalisista äänestäjistään ja koettaa nostaa romahtanutta kannatustaan vaihtamalla puheenjohtajansa.
Pelkkä keulakuvan vaihdos ei katkaise puolueen syöksykierrettä. Se ei yksistään takaa ainakaan pysyvää paikkaa pääministerikisassa.
Jotta keskusta pysyisi suurten puolueiden sarjassa, sen täytyy muuttaa myös toimintatapojaan, politiikkaansa ja ohjelmiaan.
Keskustan puheenjohtajuudesta kilpailevat Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni eivät ole toistaiseksi esittäneet kovin tarkkoja ehdotuksia siitä, millaisia uudistuksia puolueessa pitäisi tehdä.
Kumpikin heistä antaa kuitenkin ymmärtää, että osaksi uudistumisen tarve liittyy puolueen aatteeseen.
Antti Kaikkonen ehdottaa keskusta-aatteen uudelleen sanoittamista
Kulmunin viesti on ristiriitainen. Hän toteaa yhtäällä: “Emme taivu valmiisiin ismeihin.”
Toisaalla pohtiessaan syitä puolueensa heikkoon kannatuksen nuorten parissa, hän kirjoittaa: “Yksi suurimmista syistä on vahvan aateperustaisen viestin puuttuminen.”
Kaikkonen puolestaan arvioi asiaa näin: “Keskustan arvoja tai aatetta ei tarvitse muuttaa, ne kantavat edelleen. Mutta haluan sanoittaa ne niin, että ne koetaan hyviksi myös 2020-luvulla.”
Kaikkosen ajatus on kiinnostava. Mutta mitkä keskusta-aatteen elementit puolueen täytyisi “sanoittaa uudelleen”?
Entä olisiko aatteen uudelleen sanoittaminen kyllin vahva lääke puolueen ongelmiin? Vai täytyisikö keskustan myös muuttaa aatettaan ja arvojaan, jotta paluu mahtipuolueeksi onnistuisi?
Maalaisliitto sanoitti uudelleen jopa nimensä
Itse asiassa Kaikkosen ehdottama resepti puolueen kannatuksen nostamiseen ei ole hänen keksimänsä. Se on vanha ja puolueen aikaisemmin testaama.
Suomen Keskusta on puolue, joka kantoi vuoteen 1965 asti nimeä Maalaisliitto. Se ajoi nimenomaan maaseutuväestön ja maataloudenharjoittajien etuja.
Maalaisliiton nimen vaihtaminen – ensin Keskustapuolueeksi ja sittemmin Suomen Keskustaksi – liittyi puolueen pyrkimyksiin saada jalansijaa kaupungeissa ja muuntautua valtakunnalliseksi yleispuolueeksi.
Maalaisliitto sanoitti uudelleen aatteitaan, jopa nimensä. Muuntautuminen oli kivulias ja pitkä prosessi, mutta se kantoi lopulta hedelmää.
Keskusta hankki itselleen kotiseudun puolustajan maineen
Aikaa myöten keskusta onnistui nousemaan maakunnissa johtavan puolueen asemaan. Se voitti maaseudulla ja haja-asutusalueilla puolelleen maanviljelijöiden lisäksi muitakin väestöryhmiä.
Osasyynä keskustan menestykseen lienee ollut kotiseudun arvon korostaminen. Sananparsi “Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”, on kuin keskustan iskulause. Se kuvastaa hyvin yhtä keskustalaisuuden merkittävää piirrettä.
Keskustan uusinkin, viime vuonna hyväksytty periaateohjelma korostaa: “Kotiseudut ovat meille tärkeitä”.
Suomessa on ollut 24 hallitusta sen jälkeen, kun Maalaisliitto muutti nimensä. Niistä 18:ssa keskusta on ollut mukana.
Hyvinvointivaltion voimakkaan kasvun vuosina 1960- ja 1970-luvuilla valtio ohjasi haja-asutusalueille keskustan myötävaikutuksella hyvin paljon varoja. Perustelu voimakkaalle aluepolitiikalle oli maan eri osien tasaveroinen kehittäminen.
Keskusta edisti valtion laitosten ja korkeakoulujen hajasijoittamista maakuntakeskuksiin ja vauhditti syrjäseutujen liikenneverkon kehittämistä niin sanotulla siltarumpupolitiikallaan.
Maaseudun väestökato murentaa keskustan kannatusta
Keskustalle on aina ollut selvää, keiden asiaa se ensisijaisesti ajaa. Tämä on puolueen vahvuus. Keskusta on ollut ja on yhä pohjimmiltaan maaseudulla asuvien ihmisten puolue.
Kolme tunnettua keskustavaikuttajaa, Seppo Kääriäinen, Ossi Martikainen ja Pekka Perttula myöntävät tämän Kanava-lehdessä hiljattain julkaisemassaan analyysissa.
“Maalaisväestön – nykykielellä maakuntien ja harvaan asuttujen alueiden ihmisten – tuki on ollut keskustan kannatukselle ratkaisevan tärkeä”, he kirjoittavat.
Väestökato on kuitenkin vaivannut keskustan vahvoja alueita jo pitkään. Puolue on alkanut myös menettää kannattajiaan perussuomalaisille ja vihreille kotikentällään.
Jotta keskusta pysyisi suurten puolueiden sarjassa, sen pitäisi kyetä keräämään kannattajia ja uusia jäseniä myös suurissa kaupungeissa, eritoten Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Samanaikaisesti puolueen pitäisi pystyä puhuttelemaan nuoria uudella tavalla. Viime keväänä vain kuusi prosenttia 18–34-vuotiaista ilmoitti ensisijaiseksi puoluevalinnakseen keskustan.
Suuri osa syrjäseutujenkin nuorista hakeutuu kotikuusen varjosta kaupunkeihin opiskelupaikan ja työn perässä. Uudessa elinympäristössä maaseudun nuorten asenteet ja poliittinen ajattelu joutuvat muutospaineiden kohteeksi.
Keskustan ydinviestien uudelleen sanoittaminen olisi tarpeen juuri edellä kuvailluista syistä.
Moinen operaatio sisältäisi kuitenkin suuren riskin. Se saattaisi karkottaa puolueelta sen perinteisiä kannattajia.
Puolueen pitää sanoittaa uudet viestinsä rehellisesti
Jos keskusta ryhtyy sanoittamaan ydinviestejään uudestaan, sen täytyy ennen muuta koettaa hioa pinnastaan sitkeä maalaisten puolueen leima.
Alituisesta maakuntien korostamisesta pitäisi luopua, koska se saa puolueen näyttämään nurkkakuntaiselta ja kaupunkilaisia vieroksuvalta.
Tätä puolue on jossain määrin jo koettanut tehdä julistautumalla maan kaikkien alueiden puolustajaksi. Myös Antti Kaikkonen toteaa pamfletissaan: “Keskusta on leimallisesti koko Suomen puolustaja.”
Yksittäisten sanojen vaihtaminen tuskin keskustan mainetta muuttaa, ellei puolue linjaa myös politiikkaansa uusiksi.
Jos aatteen ja arvojen uusi sanoitus osoittautuu valheelliseksi, puolue menettää uskottavuutensa. Tähän virheeseen sortumisesta on jo merkkejä olemassa.
Uudessa periaateohjelmassaan keskusta toteaa: “Pääkaupunki Helsinki on ylpeyden aiheemme. Luomme edellytyksiä sen ja koko pääkaupunkiseutumme pärjäämiselle Euroopan ja maailman suurten metropolien sarjassa.”
Julistus ei vakuuttane pääkaupunkiseudun asukkaita. He muistavat keskustan vuosien ajan vastustaneen “keskittävää metropolipolitiikkaa”. Puolue on katsonut sen johtavan maan syrjäisempien alueiden kuihtumiseen.
Keskustalaisuus on epäselvä käsite
Pitäisikö keskustan jälleen harkita nimenvaihdosta? Kenties.
Puolueen olisi ainakin syytä kirkastaa itselleen ja äänestäjille, millä perusteilla se katsoo edustavansa politiikan keskikenttää. Se on monessa suhteessa epäselvä asia.
Monet keskustan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista ovat huolissaan siitä, että vihreät ja perussuomalaiset ovat vallanneet tilaa politiikan keskikentältä ja kilpailevat kannatuksesta keskustan kanssa.
On outoa, että keskustalaiset nimeävät myös perussuomalaiset poliittiseen keskustaan lukeutuvaksi puolueeksi. Eduskunnassa keskusta nimittäin tuki päätöstä, jolla perussuomalaiset siirrettiin salin keskeltä sen äärimmäiseen oikeaan laitaan.
Onko poliittinen keskusta kulloinkin siis siellä, minne puolue nimeltä keskusta menettää vaaleissa liikkuvia äänestäjiä?
Tai voiko puoluetta pitää keskustalaisena siksi, että se on valmis yhteistyöhön minkä tahansa muun puolueen kanssa kulloisestakin poliittisesta suhdanteesta riippuen?
Onko keskustalaisuus vapautta ”ismeistä”, niin kuin Kulmuni antaa ymmärtää? Keskusta vannoo yhä alkiolaisuuden nimiin.
Alkiolaisen politiikan elementtejä ovat kansanvaltaisuus, tasa-arvo, sivistys ja köyhän asialla oleminen. Eikö myös alkiolaisuus ole ideologia eli “ismi”?
Entä onko keskusta vasemmisto-oikeisto -akselilla mitattuna keskitien puolue? Keskusta on selkeästi porvarillinen puolue, joka korostaa ohjelmissaan ja politiikassaan yrittäjyyden merkitystä. Keskustan kannattajista kolmannes ilmoittaa kyselyissä toiseksi suosituimmaksi puolueeksi kokoomuksen.
Edustamiensa arvojen perusteella keskusta on konservatiivinen puolue. Se ei sijoitu aivan arvokartan keskivaiheille, vaan suurin piirtein samoille tienoille kuin kristillisdemokraatit.
Vaikuttaa siltä, että keskusta koettaa piilotella konservatiivisuuttaan. Euroopan parlamentissa keskustalaiset suomalaisedustajat ovat kuuluneet liberaalidemokraattiseen Alde-ryhmään Suomen Eu-jäsenyyden alusta lähtien. Ryhmään liittyi tänä vuonna uusia puolueita ja se muutti nimensä Renew Europe -ryhmäksi.
Kaikista näistä seikoista huolimatta keskusta haluaisi saada kotimaan politiikassa monopoliaseman politiikan keskikentällä. Syynä lienee se, että valtaosa liikkuvista äänestäjistä kokee itsensä niin sanotun kultaisen keskitien kulkijoiksi.
Keskustan ei kannata matkia muita puolueita
Keskusta ajautuu heikoille jäille, jos se alkaa jäljitellä sekä vihreitä että perussuomalaisia. Vihreiden ja perussuomalaisten arvomaailmat ovat toistensa vastakohtia.
Tästä huolimatta keskustalla saattaa olla houkutus reivata ympäristöpolitiikkaansa jossain määrin vihreiden suuntaan ja maahanmuuttopolitiikkaansa kohti perussuomalaisten linjaa.
Vihreän politiikan matkiminen saattaisi suututtaa keskustalaiset maanomistajat. Perussuomalaiset äänenpainot voisivat puolestaan karkottaa keskustalta vihreitä arvoja korostavia nuoria äänestäjiä.
Kääriäinen, Martikainen ja Perttula huomauttavat Kanava-lehden artikkelissaan, että keskustan identiteetti vaikuttaa puolueen kannatukseen. He kysyvät: “Onko keskusta ollut viime vuosina omissa vaatteissaan, vai lainatakissa?”
Virke viitannee Juha Sipilän hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Monet keskustalaiset ovat pitäneet sitä liian oikeistolaisena ja perimmiltään kokoomuslaisena.
Jos keskusta mielii sanoittaa aatettaan uudestaan, puolueen kannattaa pohtia lainatakkiin sonnustautumisen vaaroja laajemminkin.
Kun keskusta yrittää hurmata kaupunkiväestöä, sen on syytä varoa kääntämästä selkäänsä haja-asututusalueiden uskollisille kannattajille.
JTietoja keskustan asemasta Europarlamentissa on tarkennettu 28.8. klo 11. 22. Tekstiin on lisätty, että liberaalidemokraattinen Alde ryhmä, johon keskustalaiset ovat kuuluneet Suomen Eu-jäsenyyden alusta asti, on vaihtanut nimensä. Näin tapahtui kun ryhmään liittyi uusia puolueita. Ryhmän nimi on nyt Renew Europe.