Eduskuntaan paluun tehnyt keskustan kansanedustaja Niilo Keränen tölväisee keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaalle antamassaan haastattelussa nuoria kokoomuksen miespuolisia kansanedustajia.

Keränen arvioi, että kokoomuksen nuoret herrat ovat näkyvimmin muuttaneet eduskunnassa ennen vallinnutta kulttuuria.

– Luottamuksen kanssa on ollut heidän kanssaan vaikeaa, ovat edustajat todenneet. Se, mikä on kahvipöydässä puhuttu, voi viiden minuutin kuluttua olla Twitterissä, Keränen sanoo Suomenmaalle.

Twitter on vuonna 2006 julkistettu yhteisö- ja mikroblogipalvelu, jonka käyttäjät pystyvät lähettämään ja lukemaan toistensa viestejä verkossa.

Keränen palasi kansanedustajaksi 12 vuoden tauon jälkeen. Hänen mielestään yksityisen keskustelun luottamuksellisuutta ei enää kunnioiteta eduskunnassa. Vanhanaikainen arvokkuus ja toisten mielipiteiden kunnioittaminen ovat vähentyneet keskustan kansanedustajan mukaan.

Keräsen mukaan julkivuodetut asiat muuttuvat yhteisöviestimissä vitseiksi.

– Oman vaikuttamisen korostamiseksi sitä on tietysti tehty. Kerrotaan, että muka tiedetään semmoista ja tämmöistä, sanoo Keränen Suomenmaalle.