Vapauden liitto
Näytetään 1–11 / 11
Hanna Smith: Venäjän mediassa esiintyvä uusi suomalaiskommentaattori tukee Venäjän infovaikuttamista
Armando Meman esiintyminen Venäjä-mielisenä ”suomalaisena poliitikkona” saatetaan tulkita myös Suomen valtion näkemystä edustavaksi.
Vapauden liiton johtohahmo pyrkii Pro Lahden listalta Lahden valtuustoon – Pro Lahden Aaltonen: ”Se on vähän sama kuin partio”
Kolme vuotta sitten perustettu Vapauden liitto ajaa eroa EU:sta, eurosta ja Natosta.
Ukrainaa Venäjän osaksi kutsunut ehdokas sai lähtöpassit kokoomuksesta – pääsee nyt vaaleissa vapauden liiton listoille
Mielipiteitään Facebookissa esittänyt porilainen Johanna Turja on vapauden liiton ehdokkaana sekä kunta- että aluevaaleissa.
Heli Rämäkkö eroaa Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustosta
Yksi edellisten aluevaalien yllättäjistä, Heli Rämäkkö, eroaa aluevaltuustosta henkilökohtaisista syistä vain muutama kuukausi ennen seuraavia vaaleja.
Teuvo Hakkarainen ja Kimmo Kiljunen käyttivät vaalimainoksissaan Finlandiaa ilman lupaa – Hakkarainen: ”Pitääkö siihen olla lupa?”
Vapauden liiton ehdokas Teuvo Hakkarainen ei tiennyt, että Finlandian käyttöön tarvitsee luvan. Myös SDP:n Kimmo Kiljusen vaalimainoksessa soi Finlandia ilman perikunnan lupaa.
Analyysi: Satakunnan suosituimmat puolueet eurovaaleihin ilman maakunnan omia ehdokkaita
Europarlamenttivaalit pidetään kesäkuun alussa. Satakuntalaisilla ehdokkailla ei käytännössä ole mahdollisuutta päästä läpi, toimittaja Antti Laakso arvioi.
Satakunnan aluevaltuusto kiisteli kovasanaisesti – toteutuuko nyt oligarkkivalta vai käytiinkö vain kiivasta vaalipeliä?
Satakunnan aluehallitus saa ison päätösvallan hyvinvointialueen palveluverkon karsimisesta. Vastustajien mielestä hallintosäännöstä tehty ratkaisu heikentää demokratiaa.
Laura Huhtasaaren Saara-sisko pyrkii presidenttiehdokkaaksi pienen oikeistopuolueen tuella
Saara Huhtasaaren ehdokkuuden taakse kerätään kannattajakortteja. Hänen kampanjansa taustalla on Vapauden liitto -puolue. Huhtasaari kertoo tärkeimmäksi teemakseen vapauksien puolustamisen.
Pienryhmien vaaliasetelmat Varsinais-Suomessa: Demokratian sotureita ja poliittista yritteliäisyyttä laidasta laitaan
Pienryhmien menestys jää usein vaatimattomaksi, sillä kansanedustajan paikka vaatii vaalipiirissä noin 13 000 ääntä.
Pienpuolueista pyrkii Savo-Karjalan vaalipiiristä lähes 50 ehdokasta kansanedustajaksi
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan äänioikeutetuilla on eduskuntavaaleissa valittavana 156 ehdokasta. Perinteisten valtapuolueiden lisäksi mukana on liuta keskenään hyvin erilaisia pikkupuolueita.
Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon uusi valtuustoryhmä – perussuomalaisista lähtenyt Risto Huovinen liittyi Vapauden liittoon
Perussuomalaisille jää Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon kahdeksan valtuutettua. Puolue pysyy valtuuston neljänneksi suurimpana puolueena.