Suomen Kommunistinen Puolue
Näytetään 1–100 / 286
Vasemmiston vappuperinteiden elvyttäminen Seinäjoella kutistui kolmen ihmisen kulkueeksi: ”Sentään järjestimme marssin”
Edellisen kerran Seinäjoella marssittiin SKP:n Pohjanmaan piirijärjestön piirisihteerin mukaan 1980-luvulla.
Mysteeri Espoon Westendissä: kuka äänesti kommunisteja?
Kuusi westendiläistä äänesti viime viikon kuntavaaleissa SKP:ta eli Suomen kommunistista puoluetta.
Tampere on jakanut suositun esiintymislavan vuoroja väärin: kristilliset saivat lähtöpassit, kommunistit eivät
Tapahtumien järjestäjiä on kohdeltu epätasa-arvoisesti. Tampereen sivistyspalvelujen johtaja myöntää, että myös vappupäivien vuorojen jakamisessa on tehty virheitä.
Analyysi: Satakunnan suosituimmat puolueet eurovaaleihin ilman maakunnan omia ehdokkaita
Europarlamenttivaalit pidetään kesäkuun alussa. Satakuntalaisilla ehdokkailla ei käytännössä ole mahdollisuutta päästä läpi, toimittaja Antti Laakso arvioi.
Kun puolue hajosi, taistolaisten kärkinimi Seppo Toiviainenkin hajosi – ”Menin niin rikki kuin ihminen voi mennä”
Seppo Toiviainen rakastui kommunismiin ja maksoi siitä kovan hinnan. Vapun kynnyksellä julkaistu kirja Toiviaisen elämästä on kriittinen elämäkerta politiikan tähdestä.
Suomen kommunistinen puolue aikoo jatkaa sirpin ja vasaran käyttöä, vaikka symbolit kiellettäisiin lailla
Hallitus on linjannut, että Suomi selvittää mahdollisuudet esimerkiksi hakaristilipun ja muiden symboleiden kieltämiseen, kun niitä käytetään aatteiden edistämiseen. SKP ei innostu ehdotuksesta.
Nato-toisinajattelija Martti Vaskonen ei näe juhlitussa jäsenyydessä mitään hyvää ja Nato-tukikohdat vain kriisiyttäisivät Suomen itärajan
Joensuulaisen Martti Vaskosen mielestä Nato-jäsenyys koituu Suomelle kalliiksi ja tulehduttaa välit Venäjään. Hän ei olisi vaihtanut puolueettomuuspolitiikkaa länsiblokin ”sotapolitiikkaan”.
Pienryhmien vaaliasetelmat Varsinais-Suomessa: Demokratian sotureita ja poliittista yritteliäisyyttä laidasta laitaan
Pienryhmien menestys jää usein vaatimattomaksi, sillä kansanedustajan paikka vaatii vaalipiirissä noin 13 000 ääntä.
Pienpuolueista pyrkii Savo-Karjalan vaalipiiristä lähes 50 ehdokasta kansanedustajaksi
Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan äänioikeutetuilla on eduskuntavaaleissa valittavana 156 ehdokasta. Perinteisten valtapuolueiden lisäksi mukana on liuta keskenään hyvin erilaisia pikkupuolueita.
Analyysi: Vihreillä ja pienpuolueilla yhä ylivoimaiselta vaikuttava tehtävä saada kansanedustaja Satakunnasta
Vihreiden kohtalona on Satakunnassa korkea äänikynnys. Muilla puolueilla kansanedustajan paikan saaminen on vielä kauempana. Pienpuoluelistan yllätys on kommunististen puolueiden poissaolo.
Aluevaaleissa valtaa havittelee myös moniääninen joukko pienpuolueita – näin ne uudistaisivat sosiaali- ja terveyspalveluja
Pienpuolueet pääsevät ääneen Pienpuoluetentissä tänään kello 21 TV1:llä ja Yle Areenassa.
Satakunnan Työn pitkäaikainen päätoimittaja Aarre Mäkelä kuollut
Marraskuun alussa 94-vuotiaana kuollut Aarre Mäkelä toimi Satakunnan Työn päätoimittajana vuosina 1962–85. Hänet muistetaan nimimerkistä Karjarannan Kaaleppi.
Jan Vapaavuoren johdolla Helsingistä piti tulla maailman toimivin kaupunki – "Voi olla, että onnistuimme", arvioi työnsä jättävä pormestari
Jan Vapaavuoren viimeinen varsinainen työpäivä Helsingin pormestarina on tänään maanantaina. Neljän vuoden aikana hänen johdollaan oli tarkoitus tehdä Helsingistä maailman toimivin kaupunki. Miten siinä onnistuttiin?
Nokia jäi ensimmäistä kertaa 2000-luvulla ilman kommunistivaltuutettua – Eero Salonen: "Näen, että tilausta on edelleen"
Yksikään Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaista ei päässyt Nokian kaupunginvaltuustoon. Väistyvässä valtuustossa SKP:tä edusti Eero Salonen.
Tiedusteluelämäkerta paljastaa: Pääesikunta ulkoisti salaisen kommunistiurkinnan yksityiselle "Puskalan Putiikille"
Urkittujen kommunistipapereiden jakelun piirissä oli 1970-luvulla lähes 300 päättäjää. Puskalan raportit toimitettiin muun muassa presidentti Urho Kekkoselle. "Putiikin" rahoitus tuli osin Yhdysvalloista. Salaäänitykset paljastuivat vain kerran.
Toni Viljanmaan kolumni: Pakkovallan sortumisesta tulee 30 vuotta, siksi on syytä pohtia suomalaisen eliitin Neuvostoliitto-suhdetta
Suomalainen älymystö tanssahteli neuvostodiktatuurin edessä. On syytä kysyä, olisiko se mahdollista vielä tänään, kirjoittaa Toni Viljanmaa.
Hyvä mies, väärä puolue – Itse asiassa kuultuna Kalevi Kivistö
Forssassa on marssittu vappuna lähes 120 vuotta – kerran tuuli tarttui taistolaisten valtavaan julisteeseen ja vei neljä miestä mukanaan
Ensimmäiselle vappumarssille forssalaiset lähtivät 1900-luvun alussa. Tänä vuonna perinne katkeaa.
Neuvostoliiton raja oli tiukassa säpissä kylmän sodan aikana – suomalaiset pääsivät silti Rättijärven klubille, jossa juttu kulki ja juoma virtasi
Saimaan kanavan vuokra-alueella oli erikoinen rajajärjestely, jossa suomalaiset pääsivät kulkuluvilla Rättijärven klubille tapaamaan viipurilaisia.
SKP:n Kemin kaupunkijärjestö vaatii lähipalveluiden säilyttämistä
Järjestö huomauttaa, että terveyspalveluiden keskittäminen tarkoittaa karihaaralaisten ja syväkankaalaisten lähipalveluiden loppumista.
Yhdeksän pienpuoluetta kohtaa eurovaalitentissä – katso suorana kello 21 alkaen
Voit katsoa tentin klikkaamalla tämän jutun kuvaa.
Pienpuolueilla neljä lappilaista ehdokasta EU-vaaleissa
Lappilaisia ehdokkaita ovat asettaneet SKP, piraatit, tähtiliike ja kansalaispuolue.
He saivat vähiten ääniä eduskuntavaaleissa Lapissa
Vähiten ääniä saaneiden joukossa on kolme sinisen tulevaisuuden ehdokasta.
Tiistaina äänessä Satakunnan pienpuolueet – kuuntele Radio Suomesta klo 9 jälkeen
Feministinen puolue, Liike Nyt, Piraattipuolue, SKP ja Tähtiliike ovat mukana Satakunnan pienpuoluetentissä tiistaiaamuna klo 9.10.
Yle Sápmi järjestää eduskuntavaalitentin maanantaina 8.4. – mitä haluat kysyä ehdokkailta?
Yle Sápmin saamelaisaiheinen vaalitentti kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenassa.
"Hävittäjähankinnat peruttava, 1 200 euron perustulo kaikille, opintolainat nollattava" – tätä kaikkea pienpuolueet lupaavat äänestäjille
Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ei tule tenttiin, vaikka hänet on kutsuttu.
Piraatit ja SKP lähtevät tavoittelemaan kansanedustajaa Keski-Suomesta
Suomen ensimmäinen kannabisyhtiö aloitti kukinnon myynnin – viranomainen paiskasi heti luukun kiinni: "Tilanne on hullunkurinen"
Kannabisyhtiö Hamppusampo otti viikonloppuna vastaan kymmeniä tilauksia kevytkannabispaketeista. Elintarvikevirasto katsoi, että tuotteet ovat laittomia.
Sinä päivänä pääministerikin itki: Tšekkoslovakian miehitys muutti politiikkaa myös Suomessa – "Ensimmäiset mielenosoitukset saatiin kasaan tunneissa"
Kolme tunnettua suomalaista muistelee, millainen järkytys tankkien vyöryminen Prahaan vuonna 1968 oli heille, edistysuskoa pursuaville nuorille.
SKP Kemissä: Sote-kaappaus estettävä
Suomen Kommunistinen Puolueen Kemin eteläinen osasto vaatii maahan uutta hallitusta, joka toteuttaa kansalaisten eikä yritysten etujen mukaista politiikkaa.
Karl Marxilla kolmituntinen synttärijuhla Porin torilla: Vetonaulana kakku ja otteita Kommunistisesta manifestista
Yhteiskuntafilosofi Karl Marxin syntymästä tulee kuluneeksi lauantaina 200 vuotta.
1918-kolumni – Jukka Relander: Sisällissodasta voisi vaikka oppia jotain
Sota on jo ohi. Kun siitä nykyään kiistellään, paikkaillaan itse asiassa myöhempiä traumoja, kirjoittaa Jukka Relander.
Tiedonantajan entinen päätoimittaja Erkki Susi kuoli
Susi työskenteli Suomen kommunistisen puolueen äänenkannattajassa Tiedonantajassa yli 40 vuotta. Lehden päätoimittajana hän oli miltei 30 vuotta.
Neuvostoliiton hymni hyytyi pääministeri Ryzhkovin Suomen-vierailulla
Heitä on yli miljoona ja monet seuraavat aktiivisesti politiikkaa – Neljä nukkuvaa kertoo, miksi eivät äänestä
Juuri politiikan seuraaminen on saanut monen kokemaan, ettei äänestämällä voi vaikuttaa.
Kommari on kummajainen nyky-Suomessa: "Hymähtelyä, ylimielisyyttä ja halveksuntaa, mutta myös ihailua"
Näyttelijä Ritva Sorvali on kommunisti. Marginaalinen aate saattaa tutkijan mukaan vielä nostaa kansainvälisesti päätään kapitalismikritiikin myötä.
Itse asiassa kuultuna: Esko-Juhani Tennilä
Unto Hämäläisen kolumni: Perussuomalaiset repesivät – miten revenneille puolueille lopulta käy?
Mitä poliittinen historia kertoo jakaantuneiden puolueiden kohtalosta? Puolueiden jakaantuessa molemmat puoliskot ovat hävinneet seuraavat eduskuntavaalit. Vieraileva kolumnistimme Unto Hämäläinen ennustaa, että niin voi käydä perussuomalaisillekin.
Pirkko Saisio: Suomessa on liikaa kiellettyjä kysymyksiä
Kulttuurivieras Pirkko Saisio puhuu suoraan tyyliinsä maahanmuutosta, taistolaisuudesta ja homoseksuaalisuudesta.
SKP tukee sotaharjoitusta vastustavaa mielenosoitusta: "Herrat eivät tunnu välittävän"
Kommunistit toivovat laajaa ja näkyvää Natoa vastustavaa toimintaa.
Arvoituksellinen löytö Katri Valan kirjan välistä
Eduskunnan ulkopuolisille puolueille kaksitoista valtuustopaikkaa – Parikkalan sitoutumattomat liberaaleina läpi
Valitsijayhdistyksistä valtuustoon nousi kaikkiaan 226 henkilöä.
Jyväskylän valtuusto: Piraatit sisään, kommunistit ulos
Jyväskylän valtuuston pienryhmissä tapahtui näissä vaaleissa sen verran liikettä, että Piraattipuolue nousi ensimmäistä kertaa valtuustopuolueeksi.
Ei muka eroa puolueissa? Kuntavaalien tentit kertovat, että on
"Puolueet ovat yhtä ja samaa mössöä, ei niissä ole eroa." "Ihan sama ketä sinne menee, mikään ei muutu." Näitä kommentteja kuulee jatkuvasti, erityisesti vaalikeväänä. Väitteet ovat suuresti liioiteltuja.
Vaalikone: Torniossa vain keskusta vastustaa Kemin psykiatriataloa
Vaalikoneen perusteella suurin osa torniolaisista kannattaa lisäpanostuksia kaupungin kyliin. Ehdokkaat ovat myös kulttuurimyönteisiä.
Kemin yksityinen päiväkoti jakaa mielipiteitä vaalikoneessa – Sauvosaaren kentän remontti saa kannatusta
Lisäksi suurin osa Ylen vaalikoneeseen vastanneista kemiläisistä ehdokkaista suhtautuu myönteisesti kulttuuriin. Poikkeuksen tekevät perussuomalaiset ehdokkaat.
Suora lähetys: Tulevaisuuden Oulua visioidaan suuressa kuntavaalipaneelissa tiistaina
Mitä haluaisit kysyä Oulun kuntavaalipuolueilta? Kauppakeskus Valkean kesäkadulla järjestetään Tulevaisuuden Oulu -vaalipaneeli tiistaina ja se on katsottavissa suorana Yle Areenassa.
Analyysi: Äänestäjä, nyt sinulla on vaihtoehtoja!
Kunnallinen valuutta ja kansanraadit mukaan päättämään asioista. Eilisestä Ylen pienpuoluetentistä ei puuttunut omaperäisiä ajatuksia kunnallispolitiikan kehittämiseksi, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Pienpuolueiden ehdokkaat esittelyssä – Feministipuolueen miesehdokas: "Löysin puolueen, jonka arvot voin jakaa"
Suomen Kommunistisen Puolueen ehdokas pyrkii jokapäiväisessä elämässään parantamaan maailmaa – ja Jyväskylää. Eläinoikeuspuolueen ehdokas aikoo puolestaan ajaa valtuustossa myös eläinten asioita.
Kolme pienpuoluetta pyrkii kunnanvaltuustoon Lapissa – mukana SKP, piraatit ja eläinoikeuspuolue
Lapissa eduskunnan ulkopuolisista puolueista ehdokkaita ovat asettaneet Suomen Kommunistinen Puolue, Piraattipuolue ja Suomen Eläinoikeuspuolue. Viime kuntavaaleissa pienpuolueet eivät saaneet yhtään paikkaa Lapissa.
Pienryhmistä Helsingin pormestariksi pyrkii kolme miestä – SKP:n konkari lakkauttaisi ensitöikseen uuden virkansa
Sekä SKP:n Yrjö Hakanen että Liberaalisen puolueen listan Kim Sjöström panisivat Helsingin rakentamaan itse lisää asuntoja. Terve Helsinki -liikkeen Harri Lindell sen sijaan rajoittaisi muuttoa pääkaupunkiin.
Herätys: Yhdysvalloissa selvitetään Venäjä-kytköksiä, kosteusongelmat piinaavat uudisrakennuksia ja puoluepäivässä pienpuolueet
Lue tästä päivän uutisaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.
Konserttisali jakaa Jyväskylän kuntavaaliehdokkaita – näin puolueet eroavat Jyväskylää koskevissa kysymyksissä
Ylen vaalikoneessa on viisi kuntakohtaista kysymystä. Ehdokkaiden astausten perusteella lukiokoulutus siirretään takaisin kaupungille, vanhusten pääsy palveluasumiseen turvataan, ja päivähoito-oikeuden rajaukset poistetaan.
Vanhat raportit julki: CIA varoitti Sirola-opiston kommunistiagitaattoreista kylmän sodan aikaan
Joka vuosi Sirola tuottaa sata täysin koulutettua propagandistia, varoittaa CIA:n vanha raportti, jonka tiedustelupalvelu toi kaikkien luettavaksi netissä. Tutkija pitää amerikkalaisten uhkakuvia liioitteluna.
Miksi länsimetro viivästyy? Sauria hiillostettiin Helsingin valtuustossa
Liikenteen käynnistämispäivä on vielä auki. Apulaiskaupunginjohtaja kertoi, ettei vastaavia hankkeita toteuteta enää yhtiömuotoisina.
Banaanikärpäset saa ansaan oluttilkan ja astianpesuaineen avulla
Roskakaapista pöllähtää avatessa parvi muutaman millimetrin kokoisia banaanikärpäsiä. Niitä liitelee myös hedelmäkulhon päällä. Iniäisille voi antaa huutia virittämällä ansan.
Susanna Rissanen ryyppäsi ja rakensi komeaa uraa, kunnes ymmärsi lopettaa – nyt hän auttaa muita riippuvaisia
Naiselle toipuminen alkoholismista voi olla häpeän vuoksi jopa vaikeampaa kuin miehelle, uskoo riippuvuuden voittanut Susanna Rissanen.
"8-vuotias ei voi olla tuntikausia yksin" – Iltapäiväkerhon paikoista nousi meteli Helsingissä
Tuhat tokaluokkalaista ei mahdu ensi syksynä Helsingissä iltapäiväkerhoon. Diabetesta sairastavan pienen koululaisen äiti muistuttaa, että 8-vuotias ei voi olla tuntikausia yksin. Äiti myös kysyy poliitikkojen valinnoista: halutaanko kaupunkiin työssäkäyviä vanhempia?
Vanha kommunisti suree: "Vappu on väljähtynyt"
Miltä näyttää perinteinen työväen juhla, vappu, vakaumuksellisen kommunistin silmissä? Surulliselta, ainakin jos kysyy varkautelaiselta Taisto Kaukoselta, 73. Kaukonen on ollut valtaosan elämästään Suomen kommunistisen puolueen SKP:n jäsen.
Intendentin irtisanominen vie Helsingin yliopistolta puoli miljoonaa euroa
Helsingin yliopisto irtisanoi Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentin Larry Huldénin. Potkuista suivaantuneet Huldénit pyyhkivät nyt yliopiston testamentistaan.
Kaupunginvaltuusto: Vesalan koulut yhdistetään
Helsingin kaupunginvaltuusto siunasi Vesalan ala- ja yläasteen yhdistämisen
Yle selvitti Helsingin kaupunginvaltuuston suupaltit ja tuppisuut – Hakanen puheliain, Hetemaj istui vain hiljaa
Fatbardhe Hetemaj (kok.) selittää olleensa kokouksissa tyystiin hiljaa, koska puheiden pitäminen valtuustossa on "enimmäkseen teatteria". Valtuuston toiseksi ahkerin puheenpitäjä Sami Muttilainen puolestaan katsoo, että keskustelu kokouksen aikana on tärkeää.
SKP: Soklin tierahat muille Lapin teille
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Lapin piirijärjestö vaatii hallitukselta toimia ja rahaa Lapin liikenneyhteyksien parantamiseen ensi vuoden budjettiin. SKP:n mukaan Soklin tiehankkeesta vapautuvat rahat on käytettävä muiden Lapin teiden korjauksiin.
Supon ex-päällikkö Tiitisen hurja paljastus: Punaiset vuorineuvokset välittivät Moskovan rahaa Suomen kommunisteille
Suomen kommunistinen puolue sai kylmän sodan aikana apua yllättävältä suunnalta. Idänkaupan projekteja saalistavat vuorineuvokset toimivat välittäjinä, kun Moskova tuki SKP:tä taloudellisesti. – Heidän kohdallaan voi puhua punaisista vuorineuvoksista, sanoo eduskunnan pääsihteeri, Supon entinen päällikko Seppo Tiitinen.
SKP: Sortosopimus on torjuttava
Suomen kommunistisen puolueen Lapin piirin mielestä yhteiskuntasopimus maksimoi suuryritysten voittoja palkansaajien kustannuksella.
Satakunnan Työ etsii jatkomahdollisuuksia – laajentumassa Varsinais-Suomeen?
Kansan Uutiset Oy lopettaa vasemmistoliiton satakuntalaisen äänenkannattajan julkaisun vuodenvaihteessa. Satakunnan ja Varsinais-Suomen vasemmistoliittolaiset suunnittelevat nyt lehden levikkialueen kasvattamista, jotta julkaisua voitaisiin jatkaa omin voimin.
Nämä kolme ehdokasta saivat vähiten ääniä Lapista
Eduskuntavaalien pienimmät äänisaalit keräsi Lapista kolme ehdokasta. Heistä kukin sai 11 ääntä.
Pienpuolueiden välisessä kisassa voiton vei piraatit
Pienpuoleista eniten kannatustaan kasvattivat Piraattipuolue ja Itsenäisyyspuolue. Suurimman äänimäärän pienpuolueista keräsivät piraatit, 820 ääntä.
"Me emme hyväksy pedofiliaa, Natoa emmekä ebolaa" – SKP:n Aalto olisi vastustanut Natoa
Suomen Kommunistisen Puolueen Matti Aalto uskoo, että puolueen ideologia kiinnostaisi, jos siitä tiedettäisiin.
Äänessä haastajat – pienpuoluepäivän anti koottuna
Millaista politiikkaa haluavat tehdä pienpuolueet, jotka olivat maanantaina Ylen aiheena? Tässä yhteenveto siitä, mitä päivän aikana opittiin.
Pienpuolueilla pitkä matka Keski-Suomesta Arkadianmäelle
Jos mielenkiinto kohdistuu eduskunnan ulkopuolisiin ryhmiin, Keski-Suomessa äänestäjä voi valita kuudesta eri puolueesta ja kahdesta valitsijayhdistyksestä. Tähän saakka kiinnostus on ollut vaatimatonta.
Jos he nousisivat valtaan, luvassa olisi todellisia muutoksia – katso täältä pienpuolueiden ehdokkaat Savo-Karjalassa
Pienpuolueiden kirjava joukko tarjoaa vaihtoehtoja etsivälle äänestäjälle 27 ehdokasta. Heidän ajamiinsa asioihin kuuluvat muun muassa 30-tuntinen työviikko, EU:sta eroaminen sekä internetin käyttöoikeuden kirjaaminen perustuslakiin. Läpimeno oli suuryllätys, mutta pienpuolueiden saamaa äänisaalista on silti kiinnostava seurata.
Tenteissä pienpuolueet – näin puolueet vastaavat Ylen vaalikysymyksiin
Yle etsii kaikilta puolueilta vastauksia joukkoon tärkeitä kysymyksiä. Tähän artikkeliin päivitetään pienpuolueiden päivän aikana puolueiden vastaukset.
Eduskunnan kynnys on korkea pienpuolueille
Eduskuntaan pyrkii seitsemän pienpuoluetta, joista mikään ei saanut ehdokasta läpi viime vaaleissa. Ensimmäisen kansanedustajapaikan saaminen on puolueelle äärimmäisen vaikea tehtävä. Eduskunnasta pudonneen puolueen paluu Arkadianmäelle on yhtä lailla vaikea rasti, arvioi politiikan toimittaja Timo Seppänen.
Pienpuolueet – välttämätön paha vai demokratian pelastus?
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä paikkaa eduskunnassa tavoittelee kuusi eduskunnan ulkopuolista puoluetta ja yksi valitsijayhdistys. Ovatko ne välttämätön paha vai viimeinen vaihtoehto vanhoihin puolueisiin kyllästyneille?
Vihreät julkisti vaalirahoituksensa – yksityisten lahjoituksia 100 000 euroa enemmän
Vihreiden lisäksi vaalirahoituksensa ovat toistaiseksi julkaisseet SKP ja piraattipuolue.
Näitä puolueita urheiluseuratoiminta kiinnostaa eniten, näitä vähiten
Yli neljännes eduskuntavaaliehdokkaista on mukana urheiluseuratoiminnassa. Tämä ilmenee Valon, Olympiakomitean ja Paralympiakomitean vaalikonekyselystä.
Lähes kaksi kolmasosaa ek-vaaliehdokkaista haluaa luopua numeroarvostelusta koululiikunnassa
Peruskoulun liikunnanopetuksessa saatetaan jatkossa luopua numeroarvioinnista. Vihreiden ja kommunistisen puolueen ehdokkaat kannattavat voimakkaammin luopumista, kun kokoomuslaiset ovat eniten säilyttämisen kannalla.
Kokoomus ja SKP haastoivat Vasemmistoliiton Pekosen elvytyksestä ja kynnyskysymyksistä – video
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo, ettei puolue lähde hallitukseen, joka leikkaa tai jäädyttää indeksejä.
SKP ja KTP eivät mahtuneet samalle listalle Lapissa
Suomen Kommunistinen Puolue ja Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta ovat laatineet kevään eduskuntavaaleihin omat ehdokaslistat. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puolueet olivat vaaliliitossa ja tavoittelivat vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän jättämää kansanedustajan paikkaa.
Helsingin tonttivuokrat jatkavat nousuaan – isoja korotuksia yhtiövastikkeisiin
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilisessä kokouksessaan toteuttaa suunnitelmansa korottaa tonttivuokria porrastetusti. Muun muassa vihreistä eronneet Zahra Abdulla ja Sirkku Ingervo äänestivät päätöstä vastaan.
Vaaligalleria esittelee 20 kainuulaista ehdokasta, vain kaksi puuttuu
Kainuusta kansanedustajan paikkaa tavoittelee 22 ehdokasta. Ylen vaalikone ja vaaligalleria tarjoaa paljon tietoa ehdokkaiden näkemyksistä.
Osa pienistä puolueista jättämässä väliin eduskuntavaalit pohjoisessa
Oulun ja Lapin vaalipiireissä eniten ehdokkaita tähän mennessä ovat asettaneet Ruotsalainen kansanpuolue, Itsenäisyyspuolue, Suomen Kommunistinen Puolue, Piraattipuolue ja Muutos 2011. Niin kutsuttuja täysiä ehdokaslistoja yhdelläkään pienpuolueilla ei ole.
Vaasan vaalipiirissä ehdokasasettelu viimeistä silausta vaille valmis – pienpuolueet miettivät vielä
Ehdokasasettelu kevään eduskuntavaaleihin on kääntymässä loppusuoralle. Ehdokashakemukset on jätettävä viimeistään tiistaina 10.3. kello 16.00. Vaasan vaalipiirissä suurimmat puolueet ovat jo listansa täyttäneet.
Sitoutumattomat ja pienpuolueet tuovat Pirkanmaalla väriä vaaleihin
Itsenäisyyspuolue, Piraattipuolue, SKP, STP, Muutos 2011 ja Pirkanmaan Sitoutumattomat haluavat oman edustajansa Arkadianmäelle.
SKP vaatii kiskobussiliikennettä Kolarin ja Oulun välille
Suomen Kommunistisen Puolueen Lapin piiri vaatii tiedotteessaan, että julkista liikennettä olisi kehitettävä Lapissa.
Pienpuolueet odottavat lisää ehdokkaita Kaakkois-Suomeen
Vaalipiirien ehdokaslistat vahvistetaan 19. maaliskuuta. Suurin osa pienpuolueista odottaa uusia ehdokkaita viime hetkiin asti.
Lapin kommunistit: Kuuban kauppasaarto purettava
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Lapin piiri vaatii Kuuban kauppasaarron ja muiden pakotteiden lopettamista.
SKP:n Heinonen: "Mielenkiintoinen päivä kunnallispolitiikassa"
Ryhmä 17 haluaa lisää paikkoja kaupunginhallitukseen ja tilaajalautakuntiin. Opposition ja valtakoalition kädenvääntö jatkunee Tampereella pitkin päivää.
Omankädenoikeutta vai oikeutta ihmisille?
Massatyöttömyys, sosiaaliturvan ehtojen kiristäminen ja julkisten palvelujen leikkaaminen sai ihmiset osoittamaan mieltään itsenäisyyspäivänä. Vaikuttavatko kansalaisten mielenilmaukset politiikkaan? Millainen on onnistunut mielenosoitus? Miten suhtaudut mielenosoituksiin?
Luokkaretki-mielenosoittaja: Paikkoja rikkoneet yrittivät saada sanomansa paremmin esiin
Itsenäisyyspäivänä Luokkaretki-mielenosoitukseen osallistunut mies kertoo halunneensa muistuttaa päättäjiä eriarvoisuuden lisääntymisestä. Hän päätyi itsekin poliisin mottiin Etelärannassa, vaikka sanoo pysytelleensä erossa vahingonteoista.
Kommunistit suomivat veronkorotusta
Kommunistien mukaan Kemin kaupunginhallituksen esitys kunnallisveron nostamisesta kytkeytyy hallituspolitiikkaan ja siten kuntien aseman kurjistamiseen.
Jyväskylä valitsee uuden kaupunginjohtajan – osa ryhmistä miettii viimeiseen asti
Jyväskylän uusi kaupunginjohtaja valitaan tänään neljän ehdokkaan joukosta. Vain osa valtuustoryhmistä on jo päättänyt, kenen taakse asettuu. Suora nettilähetys kokouksesta alkaa Yle Areenassa kello 18.
Kommunisteilta uusi ehdokas Lappiin
SKP:n entinen varapuheenjohtaja Lena Huldén asettuu ehdokkaaksi Lapin vaalipiirissä.
Vasemmisto nimesi kuusi ehdokasta kevään vaaleihin
Vasemmistoliitto on nimennyt kuusi ehdokasta kevään eduskuntavaaleihin. Suomen Kommunistinen Puolue nimesi kolme uutta ehdokasta.
Tutkimus: Suomessa tehokkain koulu – "Kuulostaa puhtaalta tutkijamatematiikalta"
Suomen koulujärjestelmä on OECD-maiden tehokkain, väittää tuore tutkimusraportti. Raportin mukaan Suomen tehokkuus johtuu suurista oppilasmääristä ja opettajien kohtuullisista palkoista.
SKP hakee vaaliliittolaisia Savo-Karjalassa
Suomen kommunistinen puolue olisi valmis muodostamaan vaaliliittoja nykyisiin vallanpitäjiin tyytymättömien puolueiden tai kansalaisten kanssa Savo-Karjalan vaalipiirissä. Listalle pääsee myös sitoutumattomana, mutta kaikkien taustat tutkitaan.
Nato-vastainen mielenosoitus Turussa
Viikonloppuna Turun jokisatamaan kerääntyvät Northern Coasts -sotaharjoituksen alukset saavat seurakseen myös mielenosoittajia. He vastustavat Nato-yhteistyön tiivistämistä ja vieraan vallan sotilasvoimien tuomista Suomen aluevesille.
"Usko alkaa olla lopussa" – kansanliike kokoontuu Talvivaaran takia
Stop Talvivaara -kansanliike järjestää tulevana viikonloppuna kansalaisten kaivosleirin Pohjois-Savossa. Viikonlopun aikana pohditaan esimerkiksi väkivallattoman kansalaistoiminnan mahdollisuuksia.
Työttömien marssi haluaa eroon häpeästä
Työttömät marssivat perjantaina teemalla "Työttömyys ei ole häpeä". Työttömyys ei ole nuorten tai pitkäaikaistyöttömien asia, vaan joukko laajenee, sanoo marssin järjestäjä.