Voi sanoa, että Susanna Rissanen teki yhtä aikaa nousujohteista uraa työpaikalla ja alkoholistina. Hän työskenteli 15 vuotta metsäteollisuudessa erilaisissa asiantuntija- ja johtoryhmätehtävissä. Mutta samaan aikaan hän oli vähitellen pahenevassa riippuvuuden kierteessä.
Susanna oli ilomielin mukana tilaisuuksissa, joissa alkoholia oli tarjolla – ja kertomansa mukaan viimeisenä pystyssä. Hän muistaa rakastuneensa jo 15-vuotiaana ensi kulauksella alkoholiin, joka sai hänet tuntemaan itsensä "kauniimmaksi, itsevarmemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi".
Suomessa on arvioitu olevan työelämässä satoja tuhansia päihderiippuvaisia. Työkavereiden on vaikea puuttua ilmiöön, eikä alkoholisti välttämättä näe puuttumiselle edes tarvetta. Joskus Susannan työkaverit kyselivät, mistä vanhan viinan haju johtuu. Hän vastasi ottaneensa pari lasillista punaviiniä.
– Ei se herättänyt minua siinä kohtaa.
Omasta mielestään Susannan alkoholinkäyttö ei haitannut hänen työntekoaan. Väsyneitä krapula-aamuja lukuun ottamatta hän sanoo suoriutuneensa hyvin. Työnantajiltakaan ei tullut kosteina vuosina kuin yksi varoitus.
Juova äiti kantaa vahvaa häpeäleimaa
Susanna Rissanen ei itsekään osaa tarkkaan sanoa, mikä sai hänet lopulta panemaan korkin kiinni. Välillä hän oli nähnyt parempia aikoja, kuten lasta odottaessaan. Mutta sitten viinipullo tuli mukaan arki-iltoihinkin. Hän tunsi vajoavansa sitä syvemmälle, mitä kovemmin hän pyrki kohtuullistamaan juomistaan.
– Minulla ei ole tutkimustietoa, mutta tuntuu, että naiselle alkoholista toipuminen voi olla jopa vaikeampaa kuin miehelle, koska siihen liittyy niin vahva häpeäleima. Esimerkiksi jos on äiti, on tosi vaikea lähteä hakemaan apua, hän miettii.
Hän kertoo juoneensa viimeisen kerran kesäkuun 29:s päivä vuonna 2011. Tuolloin perhe oli viettämässä mökkilomaa. Loman piti olla yhdessäoloa ilman päihteitä. Toisin kävi: Susanna joi ja seurasi miestään leikkimässä lastensa kanssa alhaalla mökkirannassa. Se oli idyllinen perhekuva, jonka kompuroiva äiti rikkoi.
– Huomasin olevani niin humalassa, että en pääse alas rappusia rantaan, jossa lapset leikkivät. En tiedä, mitä tapahtui, mutta siinä kohtaa luovutin enkä ole juonut pisaraakaan.
Oma klinikka on "unelmien täyttymys"
Maanantaina Susanna avasi Kuopiossa avohoidon päihdeklinikan, joka tarjoaa Minnesota-mallista hoitoa riippuvuuksiin. Se on Yhdysvalloissa kehitetty malli, jossa terapiaryhmiä vetävät toipuneet alkoholistit tai alkoholistien läheiset.
Suomessa malli on ollut käytössä yli 30 vuotta. Nykyään maassa toimii ainakin yksi malliin perustuva hoitolaitos sekä useita avoklinikoita, joiden taustalla on eri yrityksiä. Yksi niistä on Avominne, jonka alla Rissasen klinikka toimii.
Itse Susanna ei tarvinnut hoitoa lopettaakseen alkoholinkäyttöä. Hän kuitenkin hakeutui ensin nettivertaisryhmään ja muutamaa vuotta myöhemmin myös Avominne-klinikalle Helsinkiin hoitaakseen oireilevaa ruoka-aineriippuvuuttaan. Sen jälkeen hän kävi myös samaan malliin perustuvan päihdehoidon.
– Tuntui, että minulla oli niin paljon käsittelemättömiä asioita alkoholismin takia.
Alkoholismi ei katkaissut Susannan työuraa edes pahimmassa vaiheessa. Hän irtisanoutui ja ryhtyi työyhteisövalmentajaksi muutama vuosi raitistumisensa jälkeen. Nyt hän on valmis auttamaan myös alkoholisteja. Hän kutsuu uutta työtään unelmien täyttymykseksi.
Korjaus 22:00. Toisin kuin artikkelin alkuperäisessä versiossa luki, Minnesota-mallisen hoidon yksiköitä on ollut Suomessa yli 30 vuoden ajan. Myös otsikkoa muutettu. Alkuperäisestä otsikosta saattoi saada käsityksen, että haastateltava oli menettänyt työnsä juomisen vuoksi. Näin ei ollut, kuten alkuperäisestäkin tekstistä selvisi.