Kuntavaaleissa on eduskuntapuolueiden asettamien ehdokkaiden lisäksi ehdolla myös liuta pienpuolueiden ja valitsijayhdistysten asettamia ehdokkaita. Poimimme jokaisesta ehdokkaita asettaneesta pienpuolueesta yhden ehdokkaan esittelyyn.

Feministinen puolue

Ensimmäistä kertaa vaaleissa mukana olevalla Feministipuolueella on ehdokkaina pääasiassa naisia. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös muutama mies.

Helsingissä ehdolla oleva 54-vuotias diakoniapastori Haka Kekäläinen kertoo Ylen vaaligalleriassa olleensa mukana politiikassa taustavaikuttajana useissa vaaleissa, mutta löytäneensä nyt puolueen, jonka arvot hän voi jakaa.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Piraattipuolue

Yksilönvapautta ajavan Piraattipuolueen ehdokkaana on muun muassa 35-vuotias tamperelainen Johanna Kivistö. Hän haluaa keskittyä erityisesti vähäosaisten asioiden parantamiseen.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Liberaalipuolue – Vapaus valita

Viskipuolueena aiemmin tunnettu Liberaalipuolue on houkutellut riveihinsä ehdokkaita etupäässä Helsingissä ja Espoossa. Myös muista kunnista löytyy yksittäisiä ehdokkaita.

Kajaanissa puolueen ehdokkaana on 28-vuotias tuotekehitysinsinööri Mikko Juhani Kurkela. Hän lupaa muun muassa yrittää purkaa turhaa byrokratiaa.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Itsenäisyyspuolue

Tämän vuoden alussa takaisin puoluerekisteriin päässyt Itsenäisyyspuolue on asettanut eniten ehdokkaita pääkaupunkiseudulla. Helsingissä puolueen ehdokkaana on muun muassa 71-vuotias eläkkeellä oleva linja-autonkuljettaja Jorma Luotonen. Hän haluaisi järkevöittää Helsingin asuntopolitiikkaa.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Suomen Eläinoikeuspuolue

Ensimmäistä kertaa ehdokkaita vaaleissa asettaneella Suomen Eläinoikeuspuolueella on eniten ehdokkaita Helsingissä ja Turussa. Puolueen ainoana ehdokkaana Nokialla ehdolla oleva 27-vuotias Jaakko Perttunen kertoo aikovansa ajaa valtuustossa myös eläinten asioita.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Suomen Kommunistinen Puolue

Pitkät perinteet omaavalla Suomen Kommunistisella puolueella on runsaasti ehdokkaita eri puolilla maata. 32-vuotias jyväskyläläinen Riikka Kaikkonen sanoo pyrkivänsä jokapäiväisessä elämässään parantamaan maailmaa – ja Jyväskylää.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta

Kommunistisen Työväenpuolueen ehdokkaana Porvoossa oleva Mikko Vartiainen sanoo puolustavansa työväenluokan ihmisten etuja ja asioita kaikessa toiminnassaan.

Ehdokas Ylen vaaligalleriassa ja vaalikoneessa

Lisää kuntavaaliehdokkaita löydät Ylen vaaligalleriasta ja vaalikoneesta.

Jutussa esitellyt ehdokkaat on valittu Ylen Vaaligallerian videoista. Jokaisesta kuntavaaleihin ehdokkaita asettaneesta pienpuolueesta on valittu yksi ehdokas. Kuntavaaleissa on lisäksi mukana valitsijayhdistysten asettamia ehdokkaita.