Suomen Kommunistisen Puolueen Matti Aalto sanoo, että hänen puoluensa aate kyllä kävisi kaupaksi, jos vain "politiikka olisi terävästi ja selkeästi ihmisten tiedossa". Hän sanoo, että jos puolue olisi päässyt eduskuntaan, sille tärkein asia olisi ollut Naton kanssa solmitun isäntämaasopimuksen vastustaminen.

– Me emme hyväksy pedofiliaa, Natoa emmekä ebolaa.

Aalto sanoo, että nämä kolme asiaa ovat samankaltaisia.

Aalto on saamassa ennusteen mukaan alle 300 ääntä Oulun vaalipiirissä, kun yli 90 prosenttia äänistä on laskettu. Hän ei siis ole pääsemässä eduskuntaan. Työ politiikan parissa jatkuu silti muun työn ohessa.

– Jatkuu sen verran mitä muuraustöistä liikenee.

SKP ei ole saamassa yhtään edustajaa Oulun vaalipiiristä tai muistakaan vaalipiireistä.