Mistä on kyse?

Stop Talvivaara -kansanliike järjestää tulevana viikonloppuna kansalaisten kaivosleirin Sonkajärven Koirakoskella.

Ajatus kaivosleiristä lähti liikkeen videotoimittaja Hannu Hyvösen mukaan huolesta siitä, ettei mikään muutu Talvivaaran suhteen.

– Talvivaaran tilanne koetaan ongelmalliseksi. Se tuntuu jatkuvan kroonisena katastrofina, eikä mitään muutosta ole tapahtunut. Kaivokselle annetaan jatkuvasti vain lisää jatkoaikaa, jolle ei ole todellisuudessa paikkaa, Hyvönen lataa.

Stop Talvivaara on järjestänyt kansalaisten kaivostapahtumia aiemminkin. Viimeisin oli keväällä Helsingissä, sitä ennen kokoonnuttiin Tampereella.

Hyvösen mukaan ihmiset alkavat olla turhautuneita Talvivaaran tilanteeseen ja siihen, ettei mitään tunnu tapahtuvan kaivoksen lakkauttamiseksi.

– Usko alkaa olla lopussa. Sellaista tahoa ei ole löytynyt, joka sanoisi, että suljemme kaivoksen koska se toimii laittomasti, Hyvönen summaa.

Suoraa kansalaistoimintaa?

Hyvönen kertoo, että yksi viikonlopun odotetuimmista hetkistä on radioaktiivisten aineiden leviämistä Talvivaaran lähivesiin käsittelevä raportti.

– Siitä käy ilmi, lähestymmekö säteilyjätteiden rajaa – vai onko se jo ylitetty. Odotettavasti raskaita aineita on löytynyt, Hyvönen toteaa.

Hyvösen mukaan tapahtumassa on kyse etenkin lähialueen ihmisten kohtaamisesta. Paikalle on tulossa Hyvösen arvion mukaan useita kymmeniä ihmisiä. Väkeä odotetaan lähialueen asukkaiden lisäksi myös muualta valtakunnasta.

– Talvivaaran tilanne kiinnostaa myös ihmisiä, jotka ovat huolissaan oman alueensa kaivoshankkeista muualla Suomessa. Kymmenillä paikkakunnilla on vireillä aktiivisia kaivoshankkeita, Hyvönen miettii.

Hyvönen kertoo, että viikonlopun aikana on muun muassa tarkoitus miettiä, mikä on kansalaisten kannalta hyvä kaivosstrategia Suomessa. Myös korvauksista on luvassa keskustelua.

– Mietimme, onko mitään mahdollisuuksia saada mistään asiallisia korvauksia niistä menetyksistä, joita on jo tapahtunut. Pohdimme myös mikä on se fokus, mihin on nyt keskityttävä, jotta asialle tapahtuisi jotain. Käsittelemme myös väkivallattoman kansalaistoiminnan mahdollisuuksia, eli sitä, mikä voisi olla sellaista suoraa kansalaistoimintaa, jolla ihmiset voivat puolustautua kun kaivos tuhoaa lähivesistöjä. Onko se sitten sitä, että herättelemme puolueita vai jotain muuta, emme vielä tiedä, Hyvönen pohtii.

Talvivaara on ollut viime aikoina esillä etenkin vedenpuhdistuslaitteistojen hankkimisen takia. Kainuun ely-keskus päätti viime kuussa hankkia kaivosalueelle vedenpuhdistuslaitteistot valtion rahoilla, koska Talvivaara ei ollut kyennyt osoittamaan puhdistamohankinnan etenemistä.

Myöhemmin Talvivaara vakuutti pystyvänsä hankkimaan laitteistot itse. Talvivaara ei kuitenkaan antanut näyttöä tilanteesta, joten Kainuun ely-keskus aloitti suunnittelun kaivoksen vesienpuhdistuksen tehostamiseksi.