Savon Sanomatarvoi, että monet sanomalehtien otsikontekijät miettivät varmasti jo nyt, kuinka ensi sunnuntain vaaleista on tulossa "kaikkien aikojen jännitysnäytelmä". Lehden pääkirjoituksen mukaan kansalaisilla on harvoissa vaaleissa ollut yhtä paljon valtaa käytettävissään. "Maakunnista katsottuna tulevalla hallitusratkaisulla on erittäin suuri merkitys." "Ei ole yhdentekevää, lähdetäänkö kuntakenttää jakamaan uudelleen kahdenkymmenen, sadan tai nykyisen noin 330 kunnan mallin pohjalta." Savon Sanomat näkee eroja puolueiden välillä myös valtiontalouden hoidossa. Valtion velkaantumisen pystäyttäminen ei hoidu ilman leikkauksia, eikä ole sama kenen ehdoin - ja kenen pään menoksi - niitä tehdään.

Myös Kouvolan Sanomat odottaa vaalien loppusuorasta poikkeuksellisen kiinnostavaa. Jännitystä lehden mukaan huipentavat viime hetken mielipidetiedustelut, joissa suurten puolueiden suosio on tasoittumassa ja perussuomalaisten kannatus näyttäisi taittuvan. Lisäksi epävarmoja äänestäjiä on vielä iso joukko, joten puolueilla on edelleen mahdollisuuksia vaikuttaa menestymiseensä. Kouvolan Sanomat arvioi pääkirjoituksessaan, että äänestäjien mielenkiinto voisi vielä kasvaa, "jos loppuviikkoa hallitsisivat muut teemat kuin se EU-linjavaali, jota viime päivinä on käyty." "Esimerkiksi presidentti Tarja Halosen eduskunnan päättäjäisissä esille nostama: kuinka torjuttaisiin eriarvoisuuden kasvua ja syrjäytymistä."

Suomalaisten liikuntainto kadoksissa

Vaalihuumankin keskellä lehdet jaksavat olla huolestuneista suomalaisten liikkumattomuudesta. Suomenmaa kirjoittaa, että keskustalainen sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula on ehdottanut "hyvinvointistrategiaa liikunnan lisäämiseksi". "Rehula haluaisi nykyistä järeämpiä toimia terveyttä edistävän liikunnan eteen", sillä kolmasosa suomalaisista ei juuri liiku. Suomenmaan mukaan ministeri on oikeilla linjoilla. Lehti ehdottaa pääkirjoituksessaan, että "yksi mahdollisuus olisi nostaa terveyden edistäminen työehtoneuvotteluihin." "Onkin outoa, että mikään puolue ei ole ottanut liikuntaa voimakkaasti työkaluksi terveyttä edistävässä työssä." Suomenmaa arvoi, että liikkumalla ihmiset pysyisivät terveempinä ja sairaanhoidon kustannukset laskisivat.

Karjalainen on puolestaan huolissaan tuoreesta pohjoiskarjalaisesta -tutkimuksesta, joka kertoo, että "viidessä vuodessa opiskelijoiden päivittäinen liikunta on puolittunut". "Kun vuonna 2005 maakunnan opiskelijoista liikuntaa harrasti päivittäin 24 prosenttia, nyt enää 12 prosenttia jaksaa pitää huolta kunnostaan päivittäin. Myös 4-6 kertaa viikossa liikkuvien määrä on vähentynyt. " "Hälyttävää liikuntatutkimuksessa on myös se, että tutkimus vain heijastelee ajan henkeä". Karjalainen kirjoittaa, että liikunnan kanssa kilpaillevat yhä useammat harrastukset ja ajanvietteet - kuten ajan vietto nettiympäristössä.

E10 yhä vastatuulessa

Keskisuomalainen uutisoi 95 E10 -bensiinin huonosta kysynnästä. Vuoden alussa lanseeratun bensan myynti on ollut paikoin niin vähäistä, että osa jakeluasemista on lopettanut sen myynnin kokonaan. "Muutoksia on tehty pienillä automaattiasemilla, joissa on säiliöt vain yhdelle bensiinilaadulle ja dieselille." Lehden mukaan ainakin neljä keskisuomalaista asemaa on vaihtanut E10 polttoaineen 98-oktaaniseen bensiinin viimeisen kuukauden sisällä. Viidennellä asemalla muutos tehdään vielä tällä viikolla." Keskisuomalainen kirjoittaa, että muutosta mietitään myös muilla pienillä asemilla.