Paniikki iski, tulkitsee Mika Koskinen Ilta-Sanomien kommentissaan ympäristöministeri Paula Lehtomäen ja keskustaveteraani Seppo Kääriäisen julkisia tuenosoituksia Mari Kiviniemelle.

”Molempien lausunnoista kuulsi paniikki: Piru vie, ne haluaa sittenkin Maurin tai Paavon, ja siinä jää puolue uudistamatta! Jos Kiviniemen voitto olisi varma, ei hän tällaista sivusta työntämistä tarvitsisi. Ongelma onkin siinä, että niin Lehtomäki kuin Kääriäinenkin tietävät, ettei Kiviniemi välttämättä johda, jos on koskaan johtanutkaan kisaa siellä, missä päätös tehdään eli kokousedustajien piirissä.”

Muiden kuin Lahteen matkaavien joukoissa Kiviniemi on suosikki. Hän on myös Kalevan pääkirjoitustoimittajan suosikki. Kiviniemeltäkään ei lehden mukaan pidä ihmeitä odottaa, mutta hän on ”kisan ehdokkaista se, joka voi päästä niitä lähimmäksi”.

Ihmeen puolue tarvitseekin pelastautuakseen vaalien rökäletappiolta, Oulussa arvellaan. Kärkeä pitäviä Kokoomusta ja SDP:tä yhdistää ”johdon nuorennusleikkaus ja 1970-luvulta saakka politiikassa sinnitelleen sukupolven hiljainen siirtyminen taustalle. Keskustassa vallankahvassa on edelleen kiinni sukupolvi, joka sai poliittiset oppinsa Urho Kekkosen komennossa.”

Keskustalaisten mentävä itseensä

Iltalehti pahoittelee, että viihteen asteelle noussut henkilökisa on jättänyt politiikan kovat sisältökysymykset varjoonsa. Lehti muistuttaa, että samaan aikaan kun ”kansa on päätään puistellen seurannut Apollonkadun sirkuksen ohjelmanumeroita”, vallan takahuoneissa on kehitelty ankaria talouslääkkeitä: alivaltiosihteeri Martti Hetemäen ryhmä esittelee pian veropolitiikan uudet kuviot ja valtiovarainministeriössä laaditaan leikkauslistoja. Iltalehti kirjoittaa näiden kahden kokonaisuuden vaikuttavan niin paljon suomalaisten elämään, että niistä pitäisi keskustella puoluekokouksissakin.

Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa omistaa pääkirjoituksensa väistyvän puheenjohtajan ja pian väistyvän pääministerin kehumiseen. Pääministerinä Matti Vanhanen on hallinnut asiat, osoittautunut hyvin yhteistyökykyiseksi ja osoittanut myös paineensietokykyä yksityiselämää koskevan mediapyörityksen keskellä. Vanhasen loppukaudella kiihtynyt kannatuksen alamäki ei ole sekään Vanhasen syy vaan syy on vaalirahoitussotku, jossa ”keskusta on joutunut oman taitamattomuutensa takia pääsyytetyksi. Vanhanen ei ole pakoillut omaa vastuutaan, vaikka hän pääministeritehtäviltään ei ole voinut olla kovin syvällä rahoituksen käytännön järjestelyissä".

Suomenmaa haluaa muistuttaa lukijoilleen, että Vanhasen päätyö on ollut isänmaan asioiden hoito, ja paljon vastuuta puolueen asioista kuuluu paitsi muulle puoluejohdolle, niin kaikille keskustalaisille.

Jalkapallo rakentaa kansoja

Ylisanat ovat aktiivikäytössä myös jalkapallon MM-kisoja käsittelevissä pääkirjoituksissa. Lajilla on ollut valtava merkitys kansakunnille, lataa Keskisuomalainen ja nostaa esimerkiksi Saksan, missä vuoden 1954 MM-kulta nosti toisen maailmansodan häpeässä kieriskelleen kansan takaisin kansainväliseen yhteisöön. Vuoden 1990 maailmanmestaruus taas oli ”tärkeä lähtölaukaus yhdistyneelle kansalle. Finaalivoiton jälkeen torvet soivat niin itäsaksalaisten Trabanteissa kuin länsipuolen Volkswageneissa.”

Missään jalkapallon yhdistävä vaikutus ei ole näkynyt niin vaikuttavalla tavalla kuin näiden kisojen isäntämaassa, lausuu Aamulehti. ”Rotuerottelun aikaisessa Etelä-Afrikassa valkoiset pelasivat rugbya ja muut jalkapalloa. Nyt kumpaakin lajia harrastavat kaikki kansanryhmät.”

Suomalaiset eivät näihin maailmanparantaisiin ole vielä päässeet, mutta ei se liiemmin haittaa Aamulehteä, jonka sanoin paljon tärkeämpi unelma on se, että ”jonain päivänä MM-turnaus voitaisiin järjestää vapaassa Pohjois-Koreassa.”