Entisen pääministerin Matti Vanhasen jääviysjupakka puhuttaa aamun lehtiä.
"Vanhasen piina jatkuu", otsikoi Kaleva pääkirjoituksensa. Vanhanen "on askeleen lähempänä valtakunnanoikeutta", nyt kun perustuslakivaliokunta on antanut Vanhaseen kohdistuvan jääviysepäilyn poliisin tutkittavaksi. Esitutkinnassa poliisi joutuu selvittämään syyllistyikö Vanhanen rikoksiin osallistuessaan Nuorisäätiön avustusten käsittelyyn. Säätiö tuki myös Vanhasen presidentinvaalikampanjaa. "Ikävä soppa, tulee se nyt missä muodossa tahansa, on vain nautittava ja kestettävä seuraukset myös poliittisesti. Vanhanen teki puolueelleen palveluksen eroamalla, mutta jälkilöylyt korventavat vielä pitkään", toteaa Kaleva pääkirjoituksessaan.
Forssan Lehti muistuttaa puolestaan että, "vaalirahan jakaminen ja jääviyskysymykset ovat nyt keskiössä, mutta asiaan liittyy muutakin, kuten viime aikojen esimerkit osakeomistuksista ja valtionyhtiöiden palkkioista ovat osoittaneet." "Vanhasen jääviyden tutkinta on lopulta vain yksi, mutta merkittävä osa jälkipyykkiä, joka politiikassa on nyt käytävä läpi", toteaa Forssan Lehti pääkirjoituksessaan.
Suomenmaa huomauttaa puolestaan, että "poliisitutkimus on myös Vanhasen oikeusturvaa." "Keskustaväki olisi ehkä toivonut, että kahden kansalaisen kantelu olisi johtanut toisenlaisiin johtopäätöksiin jo oikeuskanslerin virkahuoneessa." Lehti kuitenkin toteaa, että tässä vaiheessa on kyse "jo myös Vanhasen oikeuturvasta". "Sen takia asiaa on nyt kestettävä. Ja on syytä luottaa siihenkin, että oikeus ja kohtuus toteutuvat", pohtii Suomenmaa pääkirjoituksessaan.
Vanhasjupakka puhuttaa myös Ilta-Sanomia. Lehti korostaa pääkirjoituksessaan, että "on tärkeää, että asiat perataan pohjia myöten." Kyseessä ei ole Vanhas-vaino, vaan tarve palauttaa kansalaisten luottamus Suomen poliittisen järjestelmän kykyyn muuttaa tarvittaessa "maan tapaa"." "Epäluottamusta ei tarvita tippaakaan lisää", huomauttaa Ilta-Sanomat.
"Kuolema aloittaa idästä", otsikoi Savon Sanomat pääkirjoituksessaan. "Laskennallisesti ahvenanmaalaisilla on elinaikaa kolmisen vuotta enemmän kuin savolaisilla" ja Kainuussa ero maan läntiseen kolkkaan on lehden mukaan jo viitisen vuotta. Syitä itäsuomalaisten huonoon terveyteen ja lyhytikäisyyteen lehti löytää idän alhaisemmasta koulutustasosta ja läntisen Suomen perässä laahaavasta taloudesta. "Vasta sitten, kun itäsuomalaisten päivittäinen leipä on yhtä leveä kuin länsisuomalaisten, voi olettaa myös kuoleman kohtelevan ihmisiä tasapuolisesti kaikilla ilmansuunnilla. Aluepolitiikka on myös sosiaali- ja terveyspolitiikkaa", sivaltaa Savon Sanomat.
Lähiruoka puhuttaa Salon Seudun Sanomia. Lehti toivoo pääkirjoituksessaan "lisää lähiruokaa pöytään". "Salossa pyritään nostamaan lähiruuan arvostusta erityisellä SaloFood-projektilla. Tavoitteena on tuoda alueen tuottajat ja jalostajat lähemmäs kuluttajia." Lehti kuitenkin huomauttaa, että "Somero päätti jo järjestää kaksi lähiruokapäivää kuukaudessa siellä, missä kaupungin valmistamaa ruokaa tarjotaan. Viherkaupungin imagoa tavoittelva Salo voisi pohtia samanlaista suuntausta", kirjoittaa Salon Seudun Sanomat.