Helsingin hiippakunta teki kirkkohistoriaa äänestäessään itselleen Suomen ensimmäisen naispiispan, ilakoi
Helsingin Sanomat.
Hiippakuntasihteeri Irja Askolan valinta osoittaa lehden mukaan ”kirkossa työskenteleville yli kahdelletuhannelle naiselle, että heillä on tie auki kirkon huipulle asti”.
Helsingin hiippakuntaan kuuluu 39 seurakuntaa ja 750 000 jäsentä. Askola saakin johdettavakseen ”ison ja moniarvoisen lauman, jolla on monenlaisia odotuksia”. Suuri haaste lehden mielestä on saada kirkon työntekijät ulkotöihin, tukemaan hyvän tekemistä ihmisten keskellä. Samalla pitäisi kitkeä ”epäterve hallinnollinen joutokäynti.”
Piispa Eero Huovisen seuraajan valinnassa näkyivät jo moneen kertaan tutuksi tulleet opilliset ja kirkolliset painotuserot, tiivistää Turun Sanomat. Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamista kannattavaa Askolaa luonnehdittiin ”suvaitsevaisen uudistusmieliseksi”.
Suhtautuminen sukupuolivähemmistöön ja naispappeuteen näyttää kuuluvan aiheisiin, joiden kanssa kirkko joutuu painiskelemaan vielä pitkään.
”Se on vahinko, sillä kirkolla olisi sekä suomalaisen yhteiskunnan että oman tulevaisuutensa kannalta monia tähdellisempiäkin haasteita”, kirjoittaa Turun Sanomat, mutta jatkaa toiveikkaana, että ”aina on tietysti mahdollista, että naisten esiinmarssi papillisen hierarkian kaikilla tasoilla muuttaa kirkkoa nopeammin ja radikaalimmin kuin on rohjettu odottaa”.
Iltalehti katsoo eteenpäin ja toteaa, että jatkossa tullaan varmasti näkemään myös naispuolinen arkkipiispa.
”Mieluusti aiemmin kuin myöhemmin. Todennäköisesti parin vuosikymmenen kuluttua pidetään täysin käsittämättömänä aikaa, jolloin puolet seurakunnasta oli suljettu pappisuran ulkopuolelle.”
Korhosen viimeinen virhe
Korhonen teki viimeisen virheensä, jyrähtää Kaleva puoluesihteeri Jarmo Korhoselle, jonka ei ensin pitänyt tietää mitään muun muassa Suomenmaata kustantavan Joutsen Median palatsivallankaappauksesta, jossa jo pitkälle valmisteltu esitys hallituksen jäsenistä meni yhtiökokouksessa täysin uusiksi. Yllätyskäänteestä ärtyi hallituspaikasta luopunut pääministerikin.
”Päivän miettimisen jälkeen muisti Korhonenkin jotkin valtakirjat allekirjoittaneensa.”
Hallitukseen nousi muiden muassa Korhosen luottomies Aki Haaro ja Korhosen kädenjälki näkyy vahvasti koko jupakassa, kirjoittaa Kaleva.
”Olivatpa hänen motiivinsa lopulta mitkä tahansa, hän teki nyt viimeisen virheensä. Puolueen nykyisen puheenjohtajan Matti Vanhasen harhauttaminen menee yksinkertaisesti liian pitkälle.”
Suomenmaa taas ottaa asiaan kantaa kieli keskellä suuta ja korostaa, ettei ole yhdenkään puoluejohtoon kuuluvan lehti vaan koko keskustaväen lehti. Pääkirjoituksessa todetaan Suomenmaan aseman puolueessa olevan sillä tavoin erityinen, että jatkossa puolueen olisi hyvä käyttää aktiivista omistajaohjausta, kun se evästää Joutsen Median yhtiökokoukseen valitsemaansa edustajaa.
”Puolue-elimien on syytä tietää, miten puolueen ääntä ja valtaa pää-äänenkannattajan kustannusyhtiössä käytetään.”
Rauhan Nobel jalkapalloilijoille
Jalkapallon MM-kisat pyörähtävät pian käyntiin Etelä-Afrikassa. Otteluiden rituaalit vahvistavat jonkun mielestä sodan tuntua, kirjoittaa Matti Pitko Aamulehden Ylänurkassa. ”Kentällä ammutaan, murretaan puolustus ja hyökätään.” Yksi maaottelu on aiheuttanut sodankin. Pitko palauttaa mieliin Hondurasin ja Salvadorin yhteenoton vuoden 1969 MM-karsintaottelun jälkeen.
Matti Pitko on itse kuitenkin sitä mieltä, että Kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle pitäisi oikeastaan antaa Nobelin rauhanpalkinto: ”niin paljon jalkapallon avulla on lievitetty vihaa ja poistettu rasismia”.