Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) jatkoi hallituksen kaupungistumiseen liittyvän politiikan arvostelua tänään tiistaina Ylen aamu-tv:ssä.

– Tulee sellainen vaikutelma, että tämä hallitus ei ole täysin mieltänyt, että ihmiset muuttavat kaupunkeihin, Vapaavuori sanoi.

Vapaavuoren mielestä kaupungistumisesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kyseessä on niin iso trendi, että se pitäisi ottaa politiikassa huomioon.

– Hallitus on tekemässä historian suurinta reformia, jossa suurten kaupunkien tulokulma ei näy juuri mitenkään, Vapaavuori sanoi viitaten tulevaan maakuntauudistukseen.

Vapaavuori on kritisoinut aiemminkin äänekkäästi hallituksen kaavailemaa maakuntauudistusta. Hän muun muassa julkaisi yhdessä Tampereen pormestarin Lauri Lylyn (sd.) kanssa Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla kirjoituksen, jossa pormestarit kehottavat hallitusta luopumaan maakuntauudistuksesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on puolestaan ivaillut Vapaavuorelle Suomenmaahan kirjoittamassaan puheenvuorossa toivoen, että osa pormestarin tarmosta suuntautuisi hallituksen kritisoimisen sijasta pääkaupungin ongelmien ratkomiseen.

Vapaavuori vastasi aamu-tv:ssä Kaikkosen kritiikkiin sanoen, että hänen mielestään on itsestään selvää, että suuri hallintoreformi koskettaa mitä suurimmassa määrin Helsinkiä.

– On ihan älytöntä ajatellakaan, että Helsingin kaupunki tai Helsingin kaupungin ylin johto ei voisi ottaa kantaa asioihin, jotka olennaisesti vaikuttavat Helsingin kaupunkiin, Vapaavuori näpäytti.

Vapaavuori huomautti, että suurin osa hänen työajastaan kyllä kuluu Helsingin sisäisiin asioihin.

Vapaavuori on kutsunut tämän viikon torstaiksi koolle Helsinkiin 21 suurimman kaupungin edustajat. Vapaavuoren mukaan tarkoitus on jakaa kokemuksia ja pohtia yhteisiä kysymyksiä.