Keskustan vaaliristeilyllä muutama viikko sitten puolueväen vaalihurmos sai jo vaalitulosillan voitonjuhlan piirteitä. Tuuletus oli sitä luokkaa, että puoluejohdon piti toppuutella väkeä innostumasta liian aikaisin.

Voitonvarmuus on nyt vain kasvanut. Keskustan Suomenmaa ennakoi tiistaina julkaistussa toimittajan kolumnissaan, että keskusta voi voittaa kaiken muun lisäksi euroviisutkin.

– Punk-yhtye Pertti Kurikan nimipäivien basisti Sami Helle on pesunkestävä kepulainen, lehden kolumnissa kirjoitetaan.

Suomenmaan mukaan Helle on osallistunut keskustan toimintaan.

– Vuoden 2011 vaalivavojaisten jälkeen basisti raahusti kotiinsa surun murtamana. Kyynelkin siinä taisi valua, Suomenmaa kirjoittaa.

Klo 16.33. Juttua tarkennettu.