Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Näytetään 1–46 / 46
Pohjois-Pohjanmaalla seitsemän puolueen piirijohtajat tuomitsevat ministeri Kiurua arvostelleen Ilkka Revon käytöksen
Ilkka Repo on pyytänyt käytöstään julkisesti anteeksi sanomalehti Kalevassa. Myös perussuomalaisten johdosta on moitittu Revon kirjoittelua.
Osa kansanedustajista kertoo väkivallan uhkan kasvusta, varapuhemies uhkailuista: kyse on usein härskistä vallankäytöstä
Eduskunnan turvallisuusjohtajan mukaan kansanedustajiin kohdistuneiden väkivallantekojen määrä on pysynyt samalla tasolla kuin viime vaalikaudella.
Kymmenet Oulun teatterin työntekijät kertovat vuosien työpahoinvoinnista: "Päällimmäinen tunne oli pelko"
Entinen toimitusjohtaja Maija Palonheimo ja hallituksen ex-puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kiistävät väitteet, ettei ongelmiin olisi puututtu.
Perussuomalaisten kannatus pomppasi yli 20 prosentin – keskusta vajosi alle 12 prosentin
Ylen kyselyssä perussuomalaiset, kokoomus ja SDP nostivat kannatustaan. Menettäjiä olivat keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.
Yle testasi: Tältä näyttäisi vasemmiston tai konservatiivien jättipuolue eduskunnassa
Eduskunnan vasemmiston tai oikeistolaidan yhdistyminen muuttaisi politiikan voimasuhteita – mutta kannattaisiko se?
Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...
Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.
Puolueiden puheenjohtajat tulevat vaalitenttiin Ouluun huhtikuun alussa
Vaalitentti järjestetään 1.4. kello 10.30 alkaen Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa.
Puolueiden puheenjohtajia vaalitenttiin Ouluun keskellä kiihkeintä vaalikamppailua – tule mukaan ja lähetä kysymys
Yle Oulu ja Kaleva kokoavat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat vaalitenttiin huhtikuussa.
"Mitä ihmeen lääkettä te otatte, kun te lähdette täältä salista ulos?" – Yle seurasi eduskunnan keskustelua budjetista
Eduskunta aloitti tänään keskiviikkona ensi vuoden budjetin käsittelyn loppusuoran.
Ylen kysely: Rinne jyrää yhä – Harakka ja Tuppurainen eivät ole vakuuttaneet demareita puheenjohtajakiertueella
Yle Uutisten kyselyssä osa puoluekokousväestä syyttää Rinnettä valtapelailusta, osa pitää Tuppuraista liian oikeistolaisena ja osa penää Harakalta konkreettisia ehdotuksia.
Orpo ja Rinne: Ulkopuolinen selvitys Sipilän toiminnasta välttämätön
Opposition ja hallituksen kärkinimet katsovat, että oikeuskanslerin pitäisi arvioida pääministerin toimintaa Terrafame-kohussa.
Soini raivostui Rinteen rasismipuheista – "Väite on pöyristyttävä ja perätön"
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvosteli Kalevalle antamassaan haastattelussa perussuomalaisten rasismin vastaista toimintaa kaksinaamaiseksi.
Stubb kuittaa Orpon demarikommentit: "Kokoomus ei sulje pois yhtään vaihtoehtoa"
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi loppiaisena, että hallitusyhteistyö SDP:n kanssa on tullut tiensä päähän. Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo, että kokoomus ei ole sulkenut demareita pois hallituspohdinnoista.
Opetusministerin puheista kantelu oikeuskanslerille
Jokilaaksojen koulutusyhtymän johtaja epäilee ministeri Krista Kiurun ammattikorkeakoulu Centriaa koskevien puheiden rikkovan osakeyhtiölain henkeä. Opetusministeri patisti Centriaa keskittämään toimintonsa Kokkolaan.
Kaleva: Sähkövero jo ensi viikolla eduskuntaan
Konesalien sähköveron alennus vaatii vielä EU-komission hyväksynnän. Alennetun verokannan on määrä astua voimaan vuoden 2014 alussa.
Lehdet: Keskusta maanitteli eksyneet takaisin
Pääkirjoituksissa pohditaan, millaiseen yhteistyöhön puolueet kykenevät vaikeina taloudellisina aikoina ja keskellä sote-uudistusta.
Aamun lehdet pohtivat pankkeja ja vanhuutta
Kauppalehti haluaa pilkkoa liian isot pankit. Iltalehti toivottaa Urpilaiselle jämäkkyyttää vakuuusneuvotteluihin Espanjan kanssa, ja HS:n mukaan vanhuudesta on tehty sairaus.
Aamun lehdet: Mikä tässä ajassa kasvattaa tappajia?
Tiistain lehdet ruotivat Hyvinkään ampumatapausta, keskustan jäsenäänestystä ja Jutta Urpilaisen asemaa SDP:ssä.
Aamun lehdet: Keskustan naiset edelleen kahvinkeittäjän roolissa?
Aamun lehdet
Perjantain lehdet ovat yksimielisiä siitä, että hallitus selvisi kehysriihestä mallikkaasti.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä pohditaan talousuudistusten tarvetta ja puolustusministeri Stefan Wallinin asemaa.
Aamun lehdet
Leikkauslistat, etuja hamuavat yritysjohtajat sekä uskottava puolustus puhuttavat tiistain lehtiä.
Aamun lehdet
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n toiminta saa median tuomion.
Aamun lehdet
Torstain lehdet käsittelevät presidentin vaihtumista ja summaavat kulunutta 12 vuotta.
Aamun lehdet
Puolueiden kannatuksen tuoreimmat luvut mietityttävät lehtiä.
Aamun lehdet
Vaalien jälkimainingeissa tapahtui "poliittinen isänmurha".
Aamun lehdet
Perjantain sanomalehdet nostattavat jo vaalikuumetta. Esillä ovat esimerkiksi presidentin rooli, äänestäjien taktikointi ja rutto.
Aamun lehdet
Presidentti Tarja Halosen uudenvuoden puhetta kommentoidaan tänään useammassakin lehdessä. Britannian EU-skeptisyys askarruttaa myös.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä puhuttavat eurokriisi ja kotimaan politiikka.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä vastataan SDP:n antamaan mediakritiikkiin ja pohditaan keskustan tilannetta.
Aamun lehdet
Maailmantalouden ja pörssien viime päivien turbulenssin vaikutukset kotimaan talouteen huolestuttavat useita aamun lehtiä. Myös koulukiusaaminen ja Britannian mellakat puhuttavat lehtiä.
Aamun lehdet
Tiistain lehdet ohjeistavat niin velkojensa kanssa painiskevaa USA:ta kuin kotimaamme poliitikkoja.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä käsitellään laajasti uutta hallitusohjelmaa.
Aamun lehdet
Perjantain lehdet kirjoittavat neuvottelukulttuurin vioista, kaksiteräisestä miekasta ja yhteistyöhaluttomuudesta.
Aamun lehdet
Rakenteilla olevassa tilkkutäkkihallituksessa on katto korkealla ja lattiat liukkaana.
Aamun lehdet
Nuorisotyöttömyys huolettaa ja silmäätekevien lausahdukset ihmetyttävät tämän aamun lehtiä.
Aamun lehdet
Lehdissä puidaan muun muassa opposition käyttäytymistä Irlannin tukipakettiäänestyksessä.
Aamun lehdet
Lehdet ruotivat esimerkiksi kokouspalkkioita, journalismin periaatteita ja kerjäämistä.
Aamun lehdet
Aamun lehtiä puhuttavat muun muassa eduskuntavaalit, idänsuhteet ja rauhanturvaajat.
Aamun lehdet
Torstain lehdet pohtivat syitä keskustan kannatuksen romahdukseen ja SDP:n uskottavuutta puoluekokouksen alkaessa.
Aamun lehdet
Lehdet surevat toistensa häntiä hädissään pureskelevien sikojen puolesta ja iloitsevat demarien puolesta.
Aamun lehdet
Kreikan talousvaikeudet ovat laajasti esillä aamun lehdissä.
Aamun lehdet
Aamun lehdet kertovat muun muassa julkisesta taloudesta ja maaseudun tulevaisuudesta.
Aamun lehdet
Puhemiesvaali ja SDP:n uudet johtokuviot ovat aamun sanomalehtien puntarissa.
Aamun lehdet
Aamun lehdissä ruoditaan keskustan tulevan puheenjohtajan poliittisia linjauksia.
Aamun lehdet
Sanomalehdet kirjoittavat rakkaudesta, SDP:n linjakritiikistä, metsäpolitiikasta ja Finnairin johtajakuvioista.