Konesalien sähköveron alennus etenee, kertoo sanomalehti Kaleva tänään lauantaina. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tuo sähköveron alennusesityksen eduskunnan käsiteltäväksi jo ensi viikolla.
Urpilaisen mukaan konesalien sähköverokanta muutetaan samaksi kuin teollisuuden sähköverokanta.
- Käytännössä alennettu sähköverokanta ulotetaan datakeskuksiin, Urpilainen kertoi perjantaina.
Konesalien sähköveron alennus vaatii vielä EU-komission hyväksynnän. Urpilainen on toiveikas siitä, että komissio hyväksyy veron alennuksen.
Alennetun verokannan on määrä astua voimaan vuoden 2014 alussa, jos komissio antaa päätöksensä sitä ennen. Muussa tapauksessa hallituksen esitys astuu voimaan heti, kun komissio hyväksyy esityksen.
Kun sähköveron alennus varmistuu, Microsoftin odotetaan kertovan, minne yhtiö aikoo sijoittaa lähes 200 miljoonan euron datakeskuksen. Paikaksi on ennakoitu Oulua tai Kajaania.
Sähköveron muutos vie valtiolta noin 10 miljoonan euron verotulot. Urpilainen kuitenkin luottaa siihen, että veron kevennys houkuttelee Suomeen Microsoftin datakeskuksen ohella myös muita kansainvälisiä investointeja.
Kaleva: Konesalien sähköveron alennusesitys eduskuntaan ensi viikolla