Sauli Niinistö on presidenttinä kolmas kokoomuslainen. Kokoomus on vaali vaalilta kasvattanut kannatustaan, joten heidän ehdokkaansa valinta Suomen seuraavaksi presidentiksi oli jo poliittisesti tavallaan luonnollinen valinta, arvioi Savon Sanomat.

Lehti kirjoittaa, että perustuslain muutosten jälkeen Niinistöllä on muodollista valtaa vähemmän kuin yhdelläkään edeltäjällään. Helmikuun vaalissa Niinistö keräsi kuitenkin peräti 62,4 prosentin kannatuksen, joten hänellä on kansalta vahvempi valtakirja kuin Tarja Halosella tai Martti Ahtisaarella.

Savon Sanomat katsoo, että valtakirjalle voi löytyä käyttöä perustuslaista huolimatta. Lehti luettelee, että hallitus on sisäisesti hajanainen, valtiontalous äärimmäisen tiukilla ja sosiaaliset erot ihmisten välillä ovat kasvaneet. Tasavalta tarvitseekin tasoittelijaa.

Arvojohtajalle ja unilukkarille paikka vapaana

Forssan Lehti arvioi Sauli Niinistön aloittavan hieman samanlaisessa tilanteessa kuin edeltäjänsäkin Perustuslain viilaaminen vei pienen siivun valtaoikeuksista, mutta perusasema säilyi.

Suomalaiset toivovat Forssan Lehden mukaan uudesta presidentistään kaiken kansan presidenttiä ja erityisesti arvojohtajaa. Unilukkariakin tarvitaan, sillä moni asia kaipaa presidenttikauden alkaessa huomioimista ja kritiikkiä.

Naiseus lakkasi olemasta uutinen

Kaleva kommentoi presidentin vaihtumista todeten: valta vaihtuu, tyyli kenties. Lehti kirjoittaa, että maan ensimmäinen naispresidentti on työnsä tehnyt. Vastaisuudessa naisen nousu presidentiksi, pääministeriksi, Suomen Pankin pääjohtajaksi, ulkoministeriksi tai valtiovarainministeriksi ei ole enää uutinen.

Kaleva arvioi, että Tarja Halosesta ei koskaan tullut suurta ulkopolitiikan johtajaa saati arvojohtajaa, vaikka jälkimmäisen roolia hänelle suorastaan tyrkytettiin. Sisäpolitiikkaan Halonen sekaantui vähän ja varoen.

Lehti summaa, että Halosen jälkeen presidentille jää korostetummin arvojohtajan ja arvokeskustelijan rooli. Jos hän vain tahtoo sellaisen ottaa.

Halosen kivinen taival

Halosen kausi oli pitkä ja kivinen, arvioi puolestaan Iltalehti. Lehti muistelee, kuinka Halos-ilmiö oli vuonna 2000 todellinen. Hohto kuitenkin himmeni, ja Halosen toinen kausi oli lehden mielestä välillä kivireen vetämistä.

Iltalehden mukaan Tarja Halosen kausien kova ydin oli turvallisuuspolitiikassa. Kriittisessä katsannossa Halosen kaudet voi nähdä presidentti-instituution takatalvena. Nimityksissään Halonen oli puolestaan feministi ja puoluepoliitikko.

Puhe presidentistä virallisena lähiomaisena on Iltalehden mielestä liioittelua. Monen kansallisen tragedian yhteydessä maan äiti jäi yllättävän passiiviseksi, mitä ex-pääministeri Matti Vanhanenkin kirjassaan valitti - lehti huomauttaa.

Haikeat jäähyväiset

Demokraatti -entiseltä nimeltään Uutispäivä Demari- kiittää Tarja Halosta hänen työstään presidenttinä. Kukaan ei ole Demokraatin mukaan täydellinen, mutta Tarja Halonen on ollut lehdestä hyvä presidentti, jota kansa on arvostanut enemmän kuin media.

Demokraatti kuvailee, että sosialidemokraateille Tarja Halosen kauden päättyminen on haikeaa. Värjöttelemään jäämisen sijasta Demokraatti ohjeistaa seuraamaan Tarja Halosen antamaa mallia ja osallistumaan omalla panoksellaan oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen.