Kuuden puolueen hallitusneuvottelujen tyssääminen oli suuri pettymys
Iltalehdelle. Lehti arvelee, että neuvottelukulttuurissa on täytynyt olla jotain vikaa.
Iltalehti kirjoittaa, että demarit ovat käyttäneet punaisen kapellimestarinsa Eero Heinäluoman johdolla perinteistä työmarkkinataktiikkaa, jossa lopulta mikään asia ei ole sovittu ennen kuin kaikki on sovittu. Tyyli sopii lehden mukaan työehtosopimusneuvotteluihin, mutta onko se siirrettävissä suoraan hallitusneuvotteluihin, lehti pohtii.
Iltalehti antaa pääkirjoituksessaan palautetta demarien lisäksi myös hallitusneuvotteluja vetäneelle Jyrki Kataiselle. Lehden mukaan Katainen näyttää rakentaneen hallitusohjelmaa kuin legotaloa: tehdään osa kerrallaan valmiiksi. Jos neuvottelujen pääosapuolilla on näin päinvastaiset neuvottelukulttuurit, ei ole ihme, jos päädytään umpikujaan, päivittelee Iltalehti.
Keskustalla kinkkinen valintatehtävä
Jo on aikoihin eletty, kun vaaleissa murskatappion kärsinyt puolue nousee hallitusneuvotteluissa ratkaisijan asemaan, parahtaa puolestaan
Aamulehti. Lehti kommentoi keskustan tilannetta todeten, että hallitukseen meno on kaksi kautta pääministerin salkkua kantaneelle keskustalle murskatappion jälkeen kaksiteräinen miekka.
Päättäjän paikalla puolue voisi estää kuntapolitiikan täyskäännöksen ja ajaa kaikkia muitakin kannattajille elintärkeitä etuja. Ennen kaikkea Mari Kiviniemi saisi näin mahdollisuuden osoittaa uudistuskykyä ja todistaa, ettei keskusta ole sittenkään mikään auringonlaskun puolue. Riski on siinä, miten äänestäjät reagoivat, Aamulehti arvioi.
Lehti ennakoi, että Sdp:n ja kokoomuksen välirikon jälkipyykkiä pestään vielä pitkään. Jutta Urpilaisen ja Jyrki Kataisen välit ovat niin tulehtuneet, että demareilla on tuskin paluuta hallituspöytiin, vaikka vihreät yrittävätkin tasoittaa vasemmiston tietä takaisin Säätytalolle.
Pesäero laitettava kohdalleen
Hallitusneuvottelujen kariutuminen enteilee vetäjän vaihtumista. Oppositioon jo ilmoittautunut keskusta voi vielä pelastaa Jyrki Kataisen, mutta tuskin ilmaiseksi, sanoo
Kalevapääkirjoituksessaan.
Lehti arvioi, että yhteisen hallitustien ja vaalikampanjan perusteella kokoomuksen ja keskustan luulisi olevan helpompi löytää yhteisymmärrys kuin kokoomuksen ja demareiden. Keskustaa rassaa kuitenkin vaalitappio.
Keskustassa pantiin vaalitappion syyksi juuri osallistuminen hallitukseen kokoomuksen kanssa. Jos keskusta menee kokoomusjohtoiseen hallitukseen, on sen oman kannatuksensa turvaamiseksi kyettävä tekemään pesäeroa kokoomukseen. Muuten on vaara, että puoluejohto menettää viimeisen tuen kentältä, Kaleva puntaroi.
Hallitusneuvotteluissa paha kolaus
Turun Sanomatkommentoi hallitusneuvotteluja todeten, että käsitys suomalaisen parlamentarismin vakaudesta ja toimivuudesta on kärsinyt pahan kolauksen. Samat puolueet, jotka vaalipuheissa julistivat rintaääni jylisten vastuullisuuttaan, ovat hallitusneuvotteluissa keskittyneet lähinnä taktikointiin omien ryhmäetujensa maksimoimiseksi.
Lehden mukaan ei ole ensimmäinen kerta, kun yhteistyöhaluttomuus puetaan aatteellisen tinkimättömyyden kaapuun. Siihen sonnustautuivat myös Vasemmistoliitto ja Sdp tehdessään arvonlisäverotuksesta ylittämättömän kynnyskysymyksen.
Lehti kirjoittaa, että lähipäivinä nähdään, johtaako neuvottelukäänne parlamentaariseen kriisiin. Samalla koetukselle joutuu vuoden 2000 perustuslaki, joka siirsi viimesijaisen vallan ja vastuun hallituksen muodostamisesta sinne minne se kuuluukin, eli eduskunnalle, linjaa Turun Sanomat.