- En lähde ollenkaan arvailemaan. Minusta kukaan ei tässä vaiheessa paljasta omia kantojaan, Kalli sanoo ja viittaa ensi tiistaihin, jolloin eduskuntaryhmiien puheenjohtajat puivat umpikujaan ajautuneita hallitusneuvotteluja.
- Siellä tullaan tekemään varmaan ratkaisut.
Onko keskustaväen mieli muuttunut muutaman viikon aikana hallitushaluista?
- Mielet eivät ole muuttuneet, mutta kaikilla poliittisilla puolueilla pitää olla vastuunkantoa. Ja jos kaikki muut vaihtoehdot on suljettu pois, totta kai tässä uudessa tilanteessa asiaa pitää tarkastella uudelleen. Johtaako se johonkin, sitä on minusta täysin ennenaikaista arvioida.
Kalli toivoo, että maahan saadaan mahdollisimman nopeasti uusi hallitus.
- Toivotaan, että hallitus syntyy mahdollisimman nopeasti. Eduskunnan pitäisi päättää pääministeristä ja saada hallituksen tiedonanto, jotta budjetin laadinta-aikataulu voisi pitää, ja jotta eduskunta voisi jäädä lomalle jo heinäkuun alussa.