Ylevä arkisto

Perussuomalaiset

Näytetään 1–100 / 3 203

12. lokakuu 2026

Perussuomalaiset vaativat Poria muuttamaan liputuskäytäntöjä – aloite lopettaisi kaupungin pride-liputuksen

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että millekään ideologiselle liikkeelle ei pidä antaa oikeutta liputtaa kaupungin lipputangoissa.

11. lokakuu 2026

Perus­suomalaisten ehdokas Matti Jäppilä siirtyy keskustaan Uudellamaalla

Askolalainen Matti Jäppilä asettuu ehdolle keskustan ehdokkaaksi ensi kevään eduskunta­vaaleissa.

8. lokakuu 2026

Perus­suomalaisten Jani Mäkelä iloitsee gallup-menestyksestä: Olemme uskottavin ei-sosialistinen puolue

Petteri Orpo sanoo, että kokoomus kääntää vielä kannatuksensa nousuun. Kokoomuksen puoluehallitus keskustelee kannatus­tilanteesta torstai-illan kokouksessaan.

6. lokakuu 2026

Vantaan kaupunginhallitus esittää räppäri Milad Dehghanille lähtöä luottamus­tehtävistä – Dehghan: ”Poliittinen ajojahti”

Perussuomalaisten varavaltuutettu on saanut tuomion törkeästä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sekä törkeästä kunnian­loukkauksesta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

30. syyskuu 2026

Perus­suomalaiset eivät luvanneet euron bensaa – näin he todella sanoivat

Perus­suomalaiset poliitikot toistivat Tiktok-videoilla ajatusta siitä, että ilman veroja bensa voisi maksaa euron litralta.

23. syyskuu 2026

Riikka Purra tyrmää RKP:n esityksen polttoaineen alv:n alennuksesta: ”Sellaiseen ei ole minkäänlaisia mahdolli­suuksia”

Purran mukaan jakelu­velvoitteen määräaikainen keventäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto polttoaineen hinnan hillitse­miseksi.

21. syyskuu 2026

Neljä perus­suomalaista erosi puolueesta Sonkajärvellä – Yle kysyi heiltä miksi

Osittain taustalla on kiista perus­suomalaisten valtuustoryhmän kannasta Huttusenlehdon tuulivoima­hankkeeseen. Osalla eronneista syyt ovat kuitenkin muualla.

19. syyskuu 2026

Timo Soini Grönlanti-diilistä: ”Trump aina dramatisoi ja esittää kaiken suurena voittona, tämänkin”

Timo Soini sanoi Ylen Ykkösaamussa olevansa tyytyväinen Tanskan ja Yhdysvaltojen sopuun.

Ei havaintoja
16. syyskuu 2026

Analyysi: Aluepolitiikka on nyt back – keskusta rymistelee omille kannattajilleen

Keskusta yrittää varmistaa vaaleissa ydin­kannat­tajiensa äänet ja houkutella takaisin maakunnissa perus­suoma­laisille menettämiään äänestäjiä, Ari Hakahuhta kirjoittaa.

3. syyskuu 2026

Vasemmisto­liitto mittaus­historian huipussa, perus­suomalaisten nousu jatkui – näin puoluejohtajat kommentoivat

Vasemmisto­liitto ylsi Ylen kannatus­mittauksessa puolueen historian korkeimmalle tasolle. Myös perus­suomalaiset jatkoi nousuaan.

25. elokuu 2026

Purra on valmis hallitukseen ”vaikka kuu-ukkojen kanssa” – lue tästä mitä puolueet linjasivat kesäkokouksissaan

Perussuomalaiset ja kokoomus hamuavat hallitukseen, kokoomukselle kelpaa kakkospaikkakin. Uusia leikkauslistoja ei puolueilta tullut julki.

17. elokuu 2026

Perussuomalaisten Vigelius SDP:n maahanmuuttotiukennuksista – ”Linjaukset ovat täysin riittämättömät”

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigeliuksen mielestä SDP:n linjaukset jäävät myös puheen asteelle.

13. elokuu 2026

Analyysi: Suomi saa vihdoin hyviä talousuutisia, mutta SDP:n näkökulmasta ne tulevat hieman liian aikaisin

Suomen talouskurimus helpottaa, ja SDP joutuu hakemaan uutta kärkeä hallitus­kritiikilleen. Nyt tähtäimessä ovat perus­suomalaiset, kirjoittaa toimittaja Petri Raivio.

Analyysi: Vielä kerran pojat! Perus­suomalaisten huomion­hakui­suudessa toistuu aina sama kaava

Mauri Peltokangas kaappasi kirjoituk­sellaan politiikan ilmatilan. Huomio kilpailevien puolueiden kesäkokouksista kääntyi taas perus­suomalaisiin, Ari Hakahuhta kirjoittaa.

12. elokuu 2026

Adlercreutz Peltokankaan kirjoituksesta: ”Äärimmäisen asiaton”

Kokoomus ja RKP vaativat asian käsittelyä perus­suomalaisten edus­kuntaryhmässä.

SDP:n Razmyar pitää perussuomalaisten Peltokankaan muslimikirjoitusta umpirasistisena: ”Tietenkin hän viittaa minuun”

Oppositiopuolue SDP on vaatinut hallitusta puuttumaan Peltokankaan kommentointiin.

Hallitus­kumppaneilta kovaa palautetta perus­suomalaisten Peltokankaan puheisiin SDP:n Razmyarista – RKP: Kirjoitus rasistinen

Mauri Peltokangas kirjoitti Facebookissa muun muassa SDP:n ”kiintiö­muslimista”. Kokoomuksen Kopra pitää kirjoitusta asiattomana ja odottaa PS:ltä asian käsittelyä.

Lautakunnan puheenjohtajan erottamista vaativa aloite etenee Akaan valtuustoon – hän ei aio erota oma-aloitteisesti

11 akaalais­valtuutettua vaatii Anton Murolan (ps.) erottamista tarkastus­lautakunnan puheenjohtajan tehtävästä rasististen some­kirjoitusten vuoksi.

7. elokuu 2026

Akaan perus­suomalaisten ryhmä tukee rasistisia tekstejä kirjoittanutta valtuutettua – viimeisen sanan sanoo valtuusto

Akaan perus­suomalaisten valtuustoryhmän mielestä Anton Murola voi jatkaa tarkastus­lautakunnan johdossa. Kaupungin­hallitus käsittelee asiaa ensi viikolla.

6. elokuu 2026

Analyysi: Perussuomalaiset myhäilivät katsomossa, kun kokoomus räpiköi Garden Helsinki -sotkussa

Perussuomalaiset hengittää jo kokoomuksen niskaan, ja se tietää vaikeuksia Orpolle, kirjoittaa politiikan toimittaja Anne Orjala.

5. elokuu 2026

Lindtman: Orpon tulisi irtisanoutua sisäministeri Rantasen Ceuta-kommenteista – Orpo: Kyse oli Rantasen yksityisajattelusta

Pääministeri Petteri Orpo vastasi kritiikkiin paneeli­keskustelun aikana.

26. heinäkuu 2026

Riikka Purran talouskuiskaaja uskoo, että suomalaiset kuolevat sukupuuttoon

Valtio­varainministeri Riikka Purran (ps.) talous­poliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren kuvaa itseään puolueen rengiksi, joka tykkää provosoida.

24. heinäkuu 2026

Oikeuskansleri pitää asetusta Stea-avustuksista hähmäisenä

Myös muut lausunnon­antajat pitävät luonnosta epämääräisenä.

22. heinäkuu 2026

Eduskunnan yhdeksän­tuntinen keskustelu ei johtanut mihinkään, sanoo tutkija Emilia Palonen

Vaikka kokoomus kantaa kohusta päävastuun, hyväksyi perus­suomalaiset menettelyn lähes kritiikittä, arvioi apulais­professori Emilia Palonen.

21. heinäkuu 2026

Kaupunginjohtajan kohtalo repi Orimattilan perussuomalaiset kahtia – yhdistys pani hallituksen uusiksi

Mielipide-erot kasvoivat liian isoiksi, kun Orimattilan kaupungin­valtuustossa alettiin valmistella tilapäisen valiokunnan perustamista.

15. heinäkuu 2026

Riikka Purra pitää Suomen marja-alaa kestämättömänä – poimijoita pitäisi löytyä kotimaasta

Ulkoministeriö kertoi viime viikolla, että valtaosa luonnonmarjojen poimintaan tarkoitetuista viisumihakemuksista on evätty.

1. heinäkuu 2026

”Olin myönteisesti yllättynyt”, Rydman kommentoi kansliapäälliköiden esitystä

Kansliapäälliköiden työryhmä on valmistellut asetusluonnosta STEA-avustusten kriteereistä. Luonnos on annettu Rydmanille tänään.

Mediat: Myös perus­suomalaisten kansanedustaja Mikko Lundén mukana Erikois­joukoissa

Kesäkuussa paljastui, että vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta oli viikon verran pois eduskunnasta osallistuttuaan Erikois­joukkojen kuvauksiin.

Riikka Purra kertoo HS:lle kieltäytyneensä tapaamasta Vapaavuorta

Valtio­varainministeri Purran mukaan Vapaavuori pyysi tapaamista 2024. Purra sanoo HS:lle, ettei innostunut Helsinki Garden -hankeen tukemisesta.

23. kesäkuu 2026

Analyysi: Wille Rydmanilla on pelkkää voitettavaa kiistassa pääministerin kanssa

Wille Rydmanin kolmas luottamus­äänestys toi kesään hallituskriisin tuulahduksen, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Petri Raivio.

17. kesäkuu 2026

Älä puhu maahanmuuttajista samoin sanoin kuin Teemu Keskisarja – voit joutua rikostutkintaan

Rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen arvioi, että tavallisen kansalaisen käyttämänä samat solvaavat puheet olisivat voineet päätyä rikostutkintaan.

Teemu Keskisarja puhui järkyttäviä asioita, mutta välttyi rikostutkinnalta

Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) puhui Ylen A-studiossa elokuussa 2025 väestönvaihdosta totena ja kutsui maahanmuuttajia ”enimmäkseen heikkolaatuisiksi”.

16. kesäkuu 2026

Analyysi: Laura Huhtasaaren jääminen pois eduskuntavaaleista on iso ongelma perussuomalaisille

Satakunnan vaalipiiri on ollut vaaleista toiseen eräs Suomen perussuomalaisimmista alueista.

5. kesäkuu 2026

Vaasalainen paikallis­poliitikko Lauri Karppi repi Provinssi-festivaalin julisteita: ”Tasa-arvoteko”

Julisteiden repiminen voi täyttää esimerkiksi lievän vahingonteon tunnusmerkit. Kyseessä on asian­omistajarikos eli poliisi tutkii, jos teosta tehdään ilmoitus.

27. toukokuu 2026

Kuopiolais­kansanedustaja Minna Reijonen pahoittelee puolisonsa alatyylistä some­kirjoittelua: ”Nyt meni pahasti pieleen”

Nilsiässä asuvan Minna Reijosen puoliso Ari Reijonen nimitteli paikallislehden päätoimittajaa sarja­hukuttajaksi. Toista toimittajaa hän kutsui pedofiiliksi.

19. toukokuu 2026

Perussuomalaiset järjesti näytöksen Oulun valtuustossa – hyvinvointisuunnitelmaa syynättiin sana sanalta

Perussuomalaiset halusivat poistaa suunnitelmasta maininnat monikielisyydestä ja sukupuolten moninaisuudesta.

9. toukokuu 2026

Riikka Purra puolue­valtuustossa: ”Oppositiolla ei ole linjaa, eikä se tiedä, mitä pitäisi tehdä”

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtio­varain­ministeri Riikka Purra sätti puolue­valtuuston puheessaan ennen kaikkea SDP:tä. Myös Yleisradio sai oman osansa.

7. toukokuu 2026

Analyysi: Vihreät havahtuivat lähes koko vaalikauden kestäneestä horroksesta

Kannatusmittauksissa asetelmat vaikuttavat vakiintuneilta, mutta millään puolueella ei ole varaa tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, kirjoittaa politiikan toimittaja Marica Paukkeri.

4. toukokuu 2026

Analyysi: Viimeiset Satakunnan omat eduskuntavaalit voivat tuottaa pettymyksen kokoomukselle ja perus­­suomalaisille

Toimittaja Antti Laakso arvioi, että vasemmistoliitolla on mahdollisuus palauttaa asemiaan Satakunnassa. Myös SDP:n ja keskustan asemat ovat edulliset.

2. toukokuu 2026

Perus­suomalaisten tekoälykuvassa on hunnutettu lapsi luokassa – kansanedustaja: Ei vääristä todellisuutta

Tekoäly mullistaa poliittista viestintää vauhdilla. Tutkijan mukaan tekoälykuvasto voi hämärtää todellisuuden ja kuvitelman välistä rajaa.

29. huhtikuu 2026

Timo Vornanen haluaa perus­suomalaisten ehdokkaaksi eduskunta­vaaleissa

Timo Vornasen mukaan perus­suomalaiset ei ole tehnyt asiasta vielä päätöstä.

26. huhtikuu 2026

Purra kiisti Ylellä luvanneensa, että köyhiltä ei leikata – näin perus­suomalaisten vaaliohjelmissa luki

Perussuomalaisten poliittisissa ohjelmissa kerrotaan Purran mukaan selkeästi tarvittavat leikkaukset sosiaaliturvaan. Yle ei löytänyt ohjelmista näitä tietoja.

15. huhtikuu 2026

Pelisääntö­keskusteluun valmistautuva Tampereen valtuusto kiistelee nyt some­käyttäytymisestä

Valtuustossa on erimielisyyttä siitä, saako klippejä muiden puheenvuoroista jakaa somessa. Perus­suomalaiset kertoo, ettei ryhmä voi sitoutua muiden linjaan.

9. huhtikuu 2026

Analyysi: Vaaleihin on vuosi aikaa ja hallituspuolueiden kannatus historiallisissa pohjalukemissa

Orpon hallituskautta on luonnehtinut vaisu talouskehitys. Vuosi on kuitenkin politiikassa pitkä aika, kirjoittaa politiikan toimittaja Petri Raivio.

Ylen kannatusmittaus: Kokoomuksen kannatus laskee kolmatta kuukautta peräkkäin

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus laskee matalimmalle tasolle koko vaalikaudella. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtaavat tentissä Ylellä tänään kello 21.05.

8. huhtikuu 2026

Kaisa Juuson poissaolo eduskunnasta venyy syksyyn

Poissaolon perusteena on henkilö­kohtainen syy.

Suomen Thatcher? Uutuuskirja purkaa Riikka Purran poliittista ajattelua

Riikka Purra on Jussi Halla-ahon pyhän perus­suomalaisen perheen jäsen, jonka tehtävä on vielä kesken, toteaa uutuuskirja.

7. huhtikuu 2026

Riikka Purra: Hallitus ei voi juuri auttaa kansalaisia hintojen noustessa – ”Tilanne on melko tavalla kaoottinen”

Hallitus kokoontuu pian kautensa viimeiseen varsinaiseen kehysriiheen. Riikka Purra ennakoi nyt, mistä hallitus vielä leikkaa tällä vaalikaudella.

23. maaliskuu 2026

Tampereen valtuuston ­kokouksista on tullut sirkusta – moni syyttää siitä perus­suomalaisia

Kaupungin­valtuustossa turhaudutaan ja riidellään aiempaa enemmän Tampereella. Vastaajasta riippuen syy löytyy somesta, perus­suomalaisista tai valta­puolueista.

17. maaliskuu 2026

Kokoomuksen Kaumalta yllättävä veroavaus – perus­suomalaisten Bergbom ällistyi Kauman puheenvuorosta

Kokoomuksen eduskunta­ryhmän varapuheen­johtaja piti mahdollisena Ylen Politiikka­radiossa, että hallitus voisi sekä alentaa yhteisöveroa että poistaa perintöveron.

3. maaliskuu 2026

Perus­suomalaisten valtuutettu valitti Tampereen Gaza-avustuksesta hallinto-oikeuteen

Perus­suomalaiset kyseen­alaistavat verorahojen käytön Gazan auttamiseen. Tampere on lähettämässä apua myös Ukrainaan 30 000 eurolla.

Eduskunta­vaalien lisäpaikka nostattaa vaalikuumetta Varsinais-Suomessa – perus­suomalaiset jo täydessä vauhdissa

Asukasmäärän perusteella vaalipiiri saisi nykyisen 17 sijaan 18 kansan­edustajaa. Valtaosa nykyisistä kansan­edustajista ilmoittaa asettuvansa ehdokkaaksi.

2. maaliskuu 2026

Maskun kokoomus kasvoi jo toisella loikkarilla – perussuomalaisista ja demareista loikattu kuukauden sisällä

SDP:n valtuutettu Hannu Mykrä kertoo siirtyneensä kokoomuksen riveihin. Helmikuussa perussuomalaisten Jyrki Alastalo erosi puolueesta ja loikkasi kokoomukseen.

26. helmikuu 2026

Perussuomalaiset pelkäävät Porin uuden pääkirjaston jyräävän sisäliikuntatilojen edelle – kaupunginjohtaja rauhoittelee

Porissa tehdään nopealla aikataululla ratkaisuja pääkirjaston ja sisäliikuntatilojen tulevaisuudesta.

22. helmikuu 2026

Satakunnan perussuomalaiset väänsi puheenjohtajan valinnasta liki neljä tuntia

Puheenjohtajaksi valittiin kahden äänen erolla Jouko Lindstedt. Joulukuussa puheenjohtajaksi valittu Markku Palomäki joutui väistymään menettelyvirheen takia.

18. helmikuu 2026

Liian moni saa tukia, vaikkei tarvitsisi niitä, sanoo tuleva ministeri Wille Rydman

Tuleva sosiaali- ja terveysministeri käytti omaa lapsilisäänsä esimerkkinä siitä, miten kaikki tukien saajat eivät välttämättä niitä tarvitse.

Analyysi: Rydmanin valinta sosiaali- ja terveysministeriksi oli Orpolle helpotus

Purra valitsi Wille Rydmanin urakkahommiin ja urakan tarkoituksena on saattaa hallituksen hankkeet maaliin, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

Wille Rydman nousee uudeksi sosiaali- ja terveys­ministeriksi

Perussuomalaiset paljastavat uuden sote-ministerin kello 18.30

16. helmikuu 2026

Analyysi: Laittaako hallitus maahanmuuttajat todella keräämään risuja henkensä pitimiksi?

Eduskunta­vaalien lähestyessä poliitikkojen ulostuloihin on syytä suhtautua varauksella, kirjoittaa politiikan toimittaja Marica Paukkeri.

13. helmikuu 2026

Kaisa Juuso on jo kolmas torniolainen naisministeri, joka eroaa tehtävästään – tutkija: Sukupuolella on väliä

Tutkijan mukaan sosiaali- ja terveysministerin pesti on erityisen vaativa. Kaisa Juuso saa kotipaikkakunnallaan Torniossa niin kritiikkiä kuin ymmärrystä.

Analyysi: Hallitukseen tulossa kaksi uutta ministeriä – nämä nimet ovat vahvoilla

Saman ministeriön eri ministereillä on täysin erilainen työtaakka, kun tarkastellaan hallituskauden loppua.

Analyysi: Raskas sote-ministerin salkku etsii kantajaansa, mutta perus­suomalaisten vaihtoehdot ovat vähissä

Kokeneita ehdokkaita seuraavaksi sote-ministeriksi ei ole perus­suomalaisissa jonoksi asti, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Marica Paukkeri.

12. helmikuu 2026

Perus­suomalaiset joutuu etsimään uuden ministerin nopeasti – Sillanpää: En ole koskaan kieltäytynyt mistään tehtävästä

Osa puolueen sote-osaajista ei kerro, olisivatko he kiinnostuneita Kaisan Juusolta jäävästä sosiaali- ja terveys­ministerin tehtävästä.

Sosiaali- ja terveys­ministeri Kaisa Juuso eroaa ministerin tehtävästä – Riikka Purra: seuraajalta edellytetään rohkeutta

Riikka Purran mukaan seuraavalta sosiaali- ja terveys­ministeriltä edellytetään rohkeutta, päättäväisyyttä ja eri suunnista tulevien paineiden kestämistä.

Rovaniemeläinen päättäjä loukkasi somessa kahden lapsen kunniaa – hovioikeus piti ennallaan sakot ja korvaukset

Tuomas Koskiniemi (ps) valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, mutta ei saanut jatkokäsittelylupaa. Koskiniemelle tulee maksettavaa yli 20 000 euroa.

6. helmikuu 2026

Mikko Polvinen on aiemminkin loikannut perus­suomalaisista keskustaan – ja toisinpäin

Kansanedustaja Polvinen kuvailee itseään alkiolais-maalaisliittolaiseksi poliitikoksi.

Eduskunnassa loikkari saa uuden istumapaikan ja puolue loikkarin ryhmärahat

Istumapaikat pyritään järjestämään kahden tuolin vaihdolla.

5. helmikuu 2026

”Tämä on tätä politiikkaa” – kansanedustaja Mikko Polvisen puolueloikka keskustaan yllätti puoluetoverit Kainuussa

Perus­suomalaisten piirijohtaja pitää kansanedustajan Mikko Polvisen määräaikaista erottamista eduskunta­ryhmästä perusteltuna, vaikka seurauksena oli loikkaus.

4. helmikuu 2026

Mikko Polvinen ei hae takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään

Kansanedustaja kertoo päätöksestään sosiaalisessa mediassa.

Perus­suomalaiset selvittäisivät Yyterin hiljenneen rantaravintolan ottoa Porin kaupungin hallintaan – omistaja tyrmää

Yyterin kylpylähotellin kokonaisuuteen kuuluva rantaravintola Helmi on ollut suljettuna kuten koko hotelli.

3. helmikuu 2026

Mikko Polvinen pohtii vielä paluutaan perussuomalaisten eduskuntaryhmään: ”En suostu ryhmäkuriin tällaisissa asioissa”

Polvisen mukaan hän haluaa keskustella vapaasti Itä- ja Pohjois-Suomen asioista.

30. tammikuu 2026

Satakunnan perussuomalaiset jakautuivat taas kahtia puheenjohtajaäänestyksessä – vaali joudutaan uusimaan virheen takia

Ylen saamien tietojen mukaan taustalla vaikuttaa edelleen vuosituhannen alkupuolella muodostunut jakolinja Porin ja muun maakunnan välillä.

29. tammikuu 2026

Kullan huima arvonnousu teki puolueesta rikkaan – perussuomalaisista kultamiljonääri

Perus­suomalaiset-puolueen kultasijoitusten arvo on noussut jo noin kolmeen miljoonaan euroon.

23. tammikuu 2026

Ministeri Ville Tavio kehui Trumpin Davos-puhetta somessa – kysyimme mikä siinä vetosi

Tavio katsoo, että Trumpin ajama Amerikka ensin -politiikka on pitkässä juoksussa Suomen eduksi, jos Yhdysvallat vahvistuu sen avulla.

2 havaintoa
18. joulukuu 2025

Analyysi: Perus­suomalaiset havahtui rasismiin vasta kansainvälisen huomion myötä

Kansanedustajia rangaistiin rasistisista kuvista, mutta se ei tarkoita, että ongelman ydin olisi ratkaistu, kirjoittaa politiikan toimittaja Salla Jantunen.

Oikeusasiamiehelle tullut kymmeniä kanteluita perussuomalaisten silmien venyttelystä – tutkintaa ei aloiteta

Myös oikeuskansleri ja yhdenvertaisuusvaltuutettu ovat saaneet kymmeniä yhteydenottoja.

Tätä kansan­edustajien vakava huomautus tarkoittaa: lievimmästä päästä rangaistuksia

Edus­kun­ta­ryh­mi­en määräämien rangaistusten asteikolla pe­rus­suo­ma­lais­ten edustajien saama vakava huomautus on lievimmästä päästä.

Oppositio: Rasismikohu ei ole loppuun käsitelty, valmis olemaan töissä yli joulun – odottaa Orpolta tilannearviota

Oppositio­puolueet vaativat pääministeriltä hallituksen yhteistä tilannearviota ja lopuksi luottamus­äänestystä rasismikohun takia.

PS-edustajille vakava huomautus rasistisista kuvista

Lisäksi Garedew ja Eerola pyysivät anteeksi kuviaan.

Suora kello 15.55: Nousevatko perus­suomalaisten rasistiset kuvat puheenaiheeksi vuoden viimeisellä kyselytunnilla?

Tällä viikolla poliittista keskustelua ovat hallinneet perus­suomalaisten kansan­edustajien julkaisemat rasistiset kuvat, joissa he vääntelevät silmiään vinoon.

17. joulukuu 2025

Kohu perus­suomalaisten rasistisista kuvista leviää, mutta Jani Mäkelä epäilee Kiinan operaatiota – lue perustelut

Perus­suomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan somekuvista syntyneen rasismikohun taustalla voi olla informaatio­vaikuttaminen.

”Yksi kuva riittää” – tutkija selittää, miksi silmienvääntelytapaus räjähti käsiin

Perussuomalaisten silmienvääntely on kiusallinen yrittäjien asiaa ajavalle oikeistohallitukselle.

16. joulukuu 2025

Kokoomuksen Kopra A-studiossa: Perussuomalaisten silmänvääntelykuvat ”olivat rasistisia, piste”

Perussuomalaisten Jani Mäkelä sanoo, että silmänvääntelykuvia ei julkaistu rasistisessa tarkoituksessa

Finnair: Silmänvenytys­kuvat haittaavat toimintaamme

Japani on Finnairille tärkeä markkina. Yhtiö on lentänyt maahan yli 40 vuotta.

Hallituspuolueiden ryhmäpuheenjohtajat tuomitsevat perussuomalaisten somekuvat

Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat kokoontuivat tänään käsittelemään perussuomalaisten poliitikkojen rasistisena pidettyjä somejulkaisuja.

14. joulukuu 2025

Riikka Purra: Hyvinvointi­alueita on liikaa

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra kertoi tänään, ettei kommentoi enempää perus­suomalaisten silmien­venyttely­kuvia.

12. joulukuu 2025

Analyysi: Poliitikkojen rasistinen meemeily kyllästyttää jo perus­suomalaisten kenttäväkeäkin

Hallitus on jälleen keskellä rasismikriisiä, mutta ei tule kaatumaan, kirjoittaa politiikan toimittaja Tulikukka de Fresnes.

9. joulukuu 2025

Analyysi: Länsirata kompastelee hallituksen sisäiseen vastarintaan, mutta Orpo on päättänyt pitää junan liikkeessä

Kun suuri hallituspuolue vastustaa miljardi­hanketta, sitä on vaikea saatella pientenkään karikoiden läpi, kirjoittaa politiikan toimittaja Jyrki Hara.

8. joulukuu 2025

Porin perus­suomalaisten ryhmänjohtaja vaatii kaupunkiin talous­sopimusta, jos laajempi yhteistyö ei puolueilta onnistu

Anssi Salmi (ps.) sanoo, että ensisijaisesti Porissa pitäisi palata valtuusto­sopimus­neuvotteluihin, jotka katkesivat loppukesällä.

28. marraskuu 2025

Taksamittarit pakollisiksi takseihin – ministeri Ranne iloitsee: Alalle pääsy vaikeutuu

Tavoitteena on antaa esitys eduskunnalle keväällä 2026. Mittaripakko voidaan tulkita työvoitoksi asiaa hanakasti ajaneille perussuomalaisille.

23. marraskuu 2025

Heikki Hiilamon kolumni: Marx ennusti terävästi, muttei hänkään osannut kuvitella, kuinka juonikasta nykypääoma on

Resepti kapitalismin hillintään on lopulta yksinkertainen – tarvitaan poliitikkoja, joilla on kanttia valjastaa media ja talous palvelemaan ihmisiä, Hiilamo kirjoittaa.

2 havaintoa
10. marraskuu 2025

Perussuomalaiset vaativat vihreyden poistamista Porin kaupungin strategiasta: ”Teksti on kuin Kummelista”

Pori haluaa strategiansa mukaan olla muun muassa avoin, rakastava ja rohkea – sekä vihreä. Perussuomalaisia lukuunottamatta strategia keräsi suuret kiitokset valtuutetuilta.

4. marraskuu 2025

Perus­suomalaiset on nyt erottanut kouvolalaisen Janne Patjaksen puolueesta – mies itse erosi aiemmin valtuusto­ryhmästä

Kouvolalainen Janne Patjas ei kuulu enää mihinkään puolueeseen, sillä Perus­suomalaiset erotti hänet puolueesta maanantaina.

30. lokakuu 2025

Lulu Ranne Ylelle: Perus­suomalaiset on valmis luopumaan kokoomuksen vastustamasta taksa­mittari­pakosta tietyin ehdoin

Taksilain uudistaminen on venynyt. Liikenne- ja viestintäministeri, perussuomalaisten Lulu Ranne toivoo, että laki voisi edetä jo aivan lähiviikkoina.

29. lokakuu 2025

Perussuomalaiset tiukentaa sääntöjään: perheenjäsenten palkkaaminen avustajiksi kielletään

Tulevaisuudessa kansanedustajat eivät voi palkata perheenjäseniä tai läheisiä avustajiksiin.

28. lokakuu 2025

Teuvo Hakkarainen jätti viimeisen luottamus­tehtävänsä – ”Jos en osaa edes omia asioitani hoitaa, miten hoitaisin muiden?”

Viitasaarelainen Hakkarainen on toiminut kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja kaupunginvaltuutettuna.

27. lokakuu 2025

Moiteryöpyn saanut ministeri Juuso jatkaa Lapin aluepäättäjien arvostelua kiistassa Länsi-Pohjan keskussairaalasta

Ministeri syyttää ongelmista Lapin hyvinvointialueen päättäjiä, keskustaa ja demareita. Oppositiopuolueet moittivat ministeriä värikkäin sanakääntein.

13. lokakuu 2025

Tapio Keränen nousee Rovaniemen sivistyslautakuntaan rikoksesta tuomitun Tuomas Koskiniemen tilalle

Rovaniemen perussuomalaiset päätti sunnuntaina, että Tapio Keränen tulee lautakunnan jäseneksi puolueen paikalle. Hänestä tulee samalla lautakunnan vara­puheenjohtaja.

10. lokakuu 2025

Kansanedustaja Hänniselle esitetään määräaikaista ryhmästä erottamista – syynä Oulaskangas-äänestys

Hallituksen rivit repeilivät Oulaskankaan yöpäivystyksen säilyttämistä koskevassa äänestyksessä. Kaksi kokoomuksen ja yksi perussuomalaisten kansanedustajaa äänesti hallituksen linjaa vastaan.