Juttu tiivistettynä

Akaan perussuomalaisten valtuustoryhmä luottaa yhä Anton Murolaan (ps.) tarkastuslautakunnan puheenjohtajana huolimatta hänen ”paheksuttavista ilmaisuistaan” somessa.

Valtuustoryhmä toteaa tiedotteessaan, että Murolan edellytykset toimia lautakunnan puheenjohtajana eivät ole muuttuneet.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä käsitteli asiaa torstaina. Ryhmä kertoo ottaneensa huomioon Murolan vaaleissa saaman äänimäärän.

Hän sai 77 ääntä, mikä oli perussuomalaisista kolmanneksi eniten Akaassa.

11 akaalaisvaltuutettua on allekirjoittanut aloitteen, joka läpimennessään merkitsisi Anton Murolan erottamista tarkastuslautakunnan johdosta.

Allekirjoittajien joukossa on valtuustoryhmien puheenjohtajia keskustasta, kokoomuksesta, SDP:stä ja vihreistä.

Akaan kaupunginhallitus käsittelee aloitetta ensi viikon tiistaina.

Valtuutettu kirjoitti haittaeläimistä

Pienen pirkanmaalaiskaupungin valtuutettu Anton Murola on käyttänyt rasistista ja halventavaa kieltä sosiaalisen median kirjoituksissaan.

Yle uutisoi heinäkuussa, että Murola kutsuu ulkomaalaistaustaisia ihmisiä muun muassa haittaeläimiksi, karvanaamoiksi ja roskaväeksi. Valkoista väestöä hän kutsuu puolestaan jauhonaamoiksi.

Nyt kaupungin päättäjät saavat käsiteltäväkseen aloitteen, jonka tavoitteena on erottaa Murola tarkastuslautakunnan puheenjohtajan tehtävästä.

Aloitteessa esitetään, että kaupunki perustaa tilapäisen valiokunnan, joka valmistelee tarkastuslautakunnan koko puheenjohtajiston erottamista.

Aloitteen mukaan toistuvasti rasistisia ja halventavia ilmaisuja käyttänyt Murola ei enää nauti allekirjoittaneiden luottamusta.

Valtuusto sanoo viimeisen sanan

Aloite käsitellään ensi tiistaina kaupunginhallituksessa, minkä jälkeen asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan pohjaesitys on, että kaupunginhallitus esittää valtuustolle tilapäisen valiokunnan perustamista.

Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saija Roininen (sd.) kommentoi Ylelle, että hän ei hyväksy Murolan kirjoituksia. Hän tuomitsee kaiken epäkunnioittavan kohtelun.

– En ole ihmisenä häntä vastaan, mutta hänen kirjoituksiaan en hyväksy, Roininen sanoo.

Akaan kaupunki kertoo tiedotteessaan, että se on saanut tiedusteluja asian käsittelystä. Myös kaupungin yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toimintaperiaatteista on tullut kyselyjä.

– Akaan kaupungin toimintaa ohjaavat lainsäädäntö sekä kaupungin toimielinten hyväksymät päätökset ja linjaukset. Niiden mukaisesti kohtelemme kaikkia ihmisiä yhdenvertaisesti ja kunnioitamme jokaisen ihmisarvoa, kaupunginjohtaja Antti Peltola sanoo tiedotteessa.

Murola kommentoi Ylelle aiemmin, että aloitteentekijöillä on ”kaikki oikeus tehdä aloitteitaan ja muodostaa valiokunta”.

Perjantaina Anton Murola kertoo Ylelle olevansa kiitollinen ryhmälle saamastaan luottamuksesta.