Maskun kunnanvaltuustossa on tapahtunut kuukauden sisällä jo kaksi loikkausta kokoomuksen riveihin. Maskun kokoomus kertoi viikonloppuna tiedotteessa, että SDP:n pitkäaikainen valtuutettu Hannu Mykrä siirtyy puolueeseen.
Kyseessä on jo toinen loikkaus kuukauden sisällä. Helmikuussa perussuomalaisten Jyrki Alastalo erosi puolueesta ja siirtyi kokoomuksen riveihin.
Maskun kokoomusryhmä on jatkossa 14-henkinen. SDP:n valtuustoryhmä kutistuu viiteen. Perussuomalaisten ryhmässä istuu jatkossa neljä valtuutettua. Maskun valtuustossa on yhteensä 35 jäsentä.
SDP:n Hannu Mykrä sai viime vuoden kuntavaaleissa 133 ääntä. Jyrki Alastalon äänisaalis oli 85 ääntä.
Loikkaamistaan Mykrä perustelee kokoomuksen tiedotteessa pettymyksellä rakenteellisten uudistusten laiminlyöntiin. Hän kannatti esitystä Askaisten ja Seikelän koulujen lakkauttamisesta lähivuosina. Lisäksi hän kertoo pitäneensä veronkorotuksia kohtuuttomina erityisesti eläkeläisten kohdalla.