Juttu tiivistettynä

Kokoomuksessa sulatellaan Ylen uuden kannatusmittauksen tulosta, jossa perussuomalaiset on noussut kokoomuksen ohi.

Puolueen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo esiintyi silti itsevarmasti kommentoidessaan kannatustilannetta toimittajille eduskunnassa. Hän totesi, että kokoomuksen kannatuksen vaihtelua on nähty ennenkin.

– Minulle oleellisinta on se, että kokoomus on jälleen kerran tehnyt parhaat ohjelmat. Me hoidamme joka päivä isänmaan asioita. En hötkyile yksittäisten (mittausten) tai vielä trendinkään perässä, vaan tiedän, että se on käännettävissä ja on käännetty ennenkin.

Ylen kyselyn perusteella kokoomus menettää etenkin naisäänestäjiä. Naisten keskuudessa puolueen kannatus on vain 12,1 prosenttia.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ei allekirjoita, että puolueella olisi erityistä naishaastetta.

– Meillä tämä kannatushaaste on laaja-alainen eikä koske pelkästään naisia. Se tarkoittaa sitä, että meidän on tehtävä kokonaisvaltaisesti sellaista politiikkaa, johon suomalaiset luottavat.

Kopra toteaa, että tilanne on otettava vakavasti.

Kokoomuksen puoluehallitus kokoontuu torstai-iltana. Ylen tietojen mukaan kokouksessa käsitellään puolueen ohjelmatyötä, mutta myös päivänpoliittista tilannetta, eli Ylen kyselyssä näkyvää kannatusahdinkoa.

Jani Mäkelä: Olemme uskottavin vaihtoehto

Perussuomalaiset ovat luonnollisesti tyytyväisiä uuteen asemaansa toiseksi suosituimpana puolueena.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä toteaa, että puolueen kannatuksen trendi on ollut jo pitkään nouseva, mikä tietää hyvää vaalityölle. Hän katsoo, että puolueen johdonmukainen ja rehellinen puhe vetoaa ihmisiin.

– Omasta mielestäni näyttää siltä, että Suomi on menossa vähän sellaiseen blokkipolitiikkaan. Että on vasemmisto ja ei-sosialistit. Tässä ei-sosialistien blokissa nyt sitten perussuomalaiset näyttäytyy uskottavimpana vaihtoehtona.

Yle kysyi Mäkelältä, uskooko hän polttoaineiden hinnan nousun ja siihen liittyneen keskustelun vaikuttaneen perussuomalaisten asemaan.

– Tämä on tietenkin sellainen kriisi, joka täytyisi hallituksen yhdessä ratkaista. Ihmiset varmaan odottavat hallitukselta siihen toimenpiteitä. Kyllähän se pääministeripuolueen tehtävä siinä olisi näyttää tietä.

Vasemmistoliiton Koskela: Kiitän Petteri Orpoa

Vasemmistoliitto nosti kyselyssä jälleen kannatustaan uuteen ennätykseensä eli 12,4 prosenttiin.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela iloitsi tuloksesta Ylen haastattelussa ja kiitti puolueen menestyksestä paitsi oman puolueensa aktiiveja ympäri Suomen, myös istuvaa hallitusta.

– Kiitän myös Petteri Orpoa siitä, että meidän kannatuksemme nousee. Mistään muusta en sitten kiitäkään. Hallituksen tekemä politiikka selkeästi sataa meidän laariin, koska me ollaan esitetty hyvin selkeä vaihtoehto sille, Koskela sanoi.