Juttu tiivistettynä
Kuopiolainen kansanedustaja Minna Reijonen (ps.) pahoittelee puolisonsa Ari Reijosen asiatonta somekommentointia.
Ari Reijonen käytti alatyylistä kieltä toimittajaa ja päätoimittajaa kohtaan, kun hän kommentoi paikallislehti Pitäjäläisen Facebook-sivuilla Savon Sanomien viime viikon perjantaina julkaisemaa lehtijuttua Minna Reijosen kansanedustajatyöstä.
Artikkeli oli osa juttukokonaisuutta, jossa Savon Sanomat ja Karjalainen arvioivat kaikkien Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustajien toimintaa. Lehdet kuuluvat Keskisuomalainen-konserniin.
Yle tavoitti Minna Reijosen, joka kehotti lukemaan tänä aamuna Facebookissa julkaisemansa kommentit. Siellä kansanedustaja kirjoittaa ”pahoittelevansa suunnattomasti puolisonsa täysin asiatonta some-kommentointia ja siitä aiheutunutta suurta mielipahaa.”
– Olisi hyvä, jos puhuisimme toisistamme kauniimmin ja kunnioittavammin. Nyt meni pahasti pieleen, Reijonen jatkoi.
Vielä eilen Minna Reijonen viestitti Savon Sanomille, että hän ei halua kommentoida asiaa.
Ari Reijonen haukkui viime viikonloppuna julkaisemissaan Facebook-kommenteissa paikallislehden päätoimittajaa sekä Savon Sanomien toimittajaa.
Kumpikaan heistä ei ollut Minna Reijosesta kertovan jutun kirjoittajien joukossa. Juttu julkaistiin myös konsernin paikallislehdessä, koska Minna Reijonen asuu Kuopioon kuuluvassa Nilsiässä.
Minna Reijosen puoliso kutsui konserniin kuuluvien paikallislehtien, Pitäjäläisen ja Koillis-Savon, päätoimittajaa Minna-Liisa Mathaltia ”sarjahukuttajaksi” ja ”iloseksi leskeksi”.
Päätoimittajan puoliso ja lapsi kuolivat tapaturmaisesti, kun traktori vajosi jäihin Kuopion Juankoskella tammikuussa 2015. Minna-Liisa Mathalt kertoi tragedian aiheuttamista tuntemuksista Ylelle kymmenen vuotta sitten.
Savon Sanomien toimittajaa Ari Reijonen haukkui ”pe,,,,iliksi” eli pedofiiliksi. Hän poisti myöhemmin kommenttinsa ja pahoitteli asiaa julkisella Facebook-tilillään maanantai-iltana.
– Kommentoin turhan ärhäkästi. Olen poistanut kommenttini. Pahoittelen. Tein virhearvion, Ari Reijonen kirjoittaa.
Yle pyysi Ari Reijoselta kommenttia, mutta hän ei ole vastannut yhteydenottopyyntöön.
Yle julkaisee Ari Reijosen nimen, koska kommentointi on liittynyt julkisen vallan käyttöön. Kyse ei ole yksityisluonteisesta someviestinnästä, vaan julkisesta keskustelusta. Reijosen puoliso on kansanedustaja, ja kohteena on ollut media.
Savon Sanomien päätoimittaja pitää solvauksia ala-arvoisina
Savon Sanomien vastaava päätoimittaja Matti Pietiläinen pitää kansanedustajan puolison käytöstä ala-arvoisena, koska kommentointi ei koskenut lehtijuttua vaan toimittajia, joilla ei ollut jutun kanssa mitään tekemistä.
– Kommentointi oli ala-arvoista, henkilöön menevää ja täysin asiatonta.
Pietiläinen kertoo hämmentyneensä Ari Reijosen reaktion voimakkuudesta. Kommentointi kertoo Pietiläisen mukaan siitä, kuinka repiväksi julkinen poliittinen keskustelu on mennyt.
– Mitä repivämmäksi se menee, myös lieveilmiöt ovat valitettavasti aiempaa repivämpiä.
Pietiläinen ei kerro, harkitseeko Keskisuomalainen konsernina jatkotoimia asiassa. Minna-Liisa Mathalt ei halunnut kommentoida asiaa.
Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin keskiviikkona ennen puolta päivää, että mikään taho ei ole toistaiseksi pyytänyt poliisia tutkimaan Ari Reijosen somekommentteja.
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos. Syyttäjä ei voi ajaa syytettä, jos mahdollinen rikoksen kohde ei ole tehnyt asiassa rikosilmoitusta.
Ari Reijosen käytöksestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.