Korona
Näytetään 1–89 / 89
Moni lapsi jää ilman tuhkarokolta suojaavaa rokotetta Suomessa ja maailmalla
Rokotekattavuus on kuitenkin yhä korkealla tasolla THL:n mukaan.
Rokotekriittisten tutkijat: Sairastumista pelätään vähemmän kuin rokotteiden sivuoireita
Rokotevastaiset kampanjat heijastelevat luottamuksen rapautumista instituutioihin.
Koronavelka tulee maksuun – EU kaivaa rahaa isoilta yrityksiltä ja päästökaupan tuotoista
Komissio esittelee tänään ehdotuksen EU:n monivuotiseksi budjetiksi. Esillä ovat puolustus, maatalous ja aluetuet.
Xi Jinpingin tiukka koronakuri on alkanut syödä hänen asemaansa Kiinan johdossa – tutkijan mukaan epäilystä on alkanut näkyä selviä merkkejä
Pysyykö Kiinan johtaja vallassa, kun kansa kärsii koronakaranteenissa ja talous sakkaa? Sosiaalisessa mediassa ja laatulehdissäkin on jo povattu Xi Jinpingin suosion laskua.
Kiina sai harvinaista kritiikkiä WHO:lta – pääjohtajan mukaan nollatoleranssi "kestämätön", Kiinan sensuuri iski välittömästi
WHO:n pääjohtaja Tedros kehotti tiistaina Kiinaa muuttamaan linjaansa, sillä hänen mukaansa niin sanottu nollatoleranssi ei ole kestävä uusien nopeasti leviävien virusmuutosten aikana.
Analyysi: Kiina ei onnistu pysäyttämään omikronvarianttia käskyllä ja sensuurilla
On hämmentävää katsella, kuinka kovinkaan asukkaiden hätähuuto ei näytä saavan vastakaikua nollatoleranssiin sitoutuneilta Kiinan päättäjiltä, kirjoittaa Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.
Selvitimme, kuka saa rahaa EU:n jättimäisestä elpymisrahastosta ja miten rahojen käyttöä valvotaan – lue kuusi kysymystä ja vastausta
Kansalais- ja etujärjestöt moittivat EU:ta hitaudesta ja huonosta tiedottamisesta rahojen jakamisessa. Koronapandemian jälleenrakennusrahasto on historian suurin EU-tukipaketti, jonka varojen käyttöä on vaikea seurata.
Eurooppa-kirje: Saksaan tuli kova koronapassikuri, ja se merkitsee monille vapautta – Ranska taas hakee nyt isoja uudistuksia EU-talouteen
Ensi viikko on oikea eurooppalaisten asioiden superviikko. Mikä oli olennaista tällä viikolla? Jos haluat Eurooppa-kirjeen sähköpostiisi joka perjantai, tilaa se kirjeen lopusta löytyvästä linkistä.
Selvitimme, mitä omikronista nyt tiedetään ja miten vaarallinen nopeasti leviävä virusmuunnos on
Omikronissa on enemmän mutaatioita kuin aikaisemmissa koronavirusmuunnoksissa. Tunnistatko sinä, mitkä väitteet muunnoksesta ovat totta, mitkä huhupuhetta? Voit kokeilla Ylen testissä.
Omikron herätti huolen rokotteiden saatavuudesta köyhissä maissa – kartta paljastaa, ketkä vastustavat patenttien rikkomista
Maailman kauppajärjestö WTO:ssa käsitellään koronavirusrokotteiden patenttisuojan rikkomista. Sen kannattajat uskovat, että rokotteiden saatavuus paranee, jos niitä voi valmistaa kuka tahansa. EU ei tue aloitetta.
Analyysi: Omikron toi esiin kuilun globaalissa rokotustahdissa – lääkeyhtiöitä on helppo syyttää, mutta rikkaiden maiden on katsottava peiliin
Pandemia pitkittyy, kun globaali suoja puuttuu. Lääkeyhtiöitä on helppo syyttää ahneudesta, mutta harva on kuitenkaan valmis luopumaan omista rokote-eristään, taloustoimittaja Elli-Alina Hiilamo kirjoittaa analyysissään.
THL saa kritiikkiä kolmansien rokotusten jarruttamisesta – nyt erityisasiantuntija Mia Kontio vastaa arvosteluun
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä arvioi tänään 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotuksia sekä kolmannen rokoteannoksen antamista alle 60-vuotiaille perusterveille ihmisille.
Modernan toimitusjohtaja epäilee nykyisten rokotteiden tehoa omikronia vastaan
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, että uusia rokotteita pystytään kehittämään tarvittaessa vauhdilla. Modernan johtajan kommentit aiheuttavat uutta epävakautta osakemarkkinoilla.
Eteläafrikkalainen koronamuunnos sai nimekseen omikron – variantti leviää ärhäkkäästi, tämä siitä tiedetään nyt
Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt uuden vaarallisen virusmuunnoksen kreikkalaisista aakkosista otetulla nimellä omikroniksi. Keräsimme vastauksia siihen, mikä muunnoksessa herättää huolta.
Itävalta otti käyttöön kovan kurin: rokottamaton saa poistua kotoa vain välttämättömistä syistä kuten lääkäriin ja töihin
Koronatartuntojen määrä kasvaa rokottamattomien keskuudessa jyrkästi Itävallassa.
Lapsille perinnöksi rahavelkaa vai käsistä karannut ilmastonmuutos – EU:ssa aletaan nyt pohtia, mitä koronan ryvettämälle taloudelle tehdään
EU-ministerit alkavat tänään pohtia talousääntöjen uudistamista. Taloustieteilijä Sixten Korkman pitää velkaa pienempänä pahana, jos toinen vaihtoehto on ympäristötuho.
FT: Trumpin lähtö ja koronapandemian helpottuminen saivat katsojat kaikkoamaan joukottain television äärestä Yhdysvalloissa
Joillakin isoilla uutiskanavilla on nyt vain puolet siitä katsojamäärästä, minkä ne keräsivät vuosi sitten useiden isojen uutistapahtumien jyllätessä kiivaina.
Korona ja brexit syöksivät Britannian työvoimapulaan – epidemia kiihdytti EU-kansalaisten maastamuuttoa
Kokonaismaahanmuutto Britanniaan voi olla miinusmerkkinen ensi kertaa 25 vuoteen – samalla brexit sulki oven monille aloille elintärkeiltä EU-kansalaisilta.
Tutkijat selvittävät millaisia vaikutuksia koronarokotteiden yhdistämisellä on, kun monet maat ovat rajoittaneet Astra Zenecalla rokottamista
Tutkimuksessa selvitetään millaisia vaikutuksia on, kun toinen rokoteannos on eri valmistajan kuin ensimmäinen.
Maailman suurin rokotevalmistaja Intia jarruttelee rokotteiden vientiä maasta – epidemiatilanne huonontunut merkittävästi
Köyhien maiden rokoteohjelma on hyvin riippuvainen Intiassa valmistetuista rokotteista.
Italiassa etsitään uusia turismin muotoja: Firenzen Uffizi-galleria jakaa näyttelyään kymmeniin tiloihin Toscanassa
Ennen koronapandemiaa suosituimmat matkailukaupungit yrittivät hillitä turistimassoja ja suunnata niitä vaihtoehtoisiin kohteisiin.
Pitääkö vantaalainen bussikuski rokottaa ennen kainuulaista myyjää? Rokotusjärjestyksen muuttamisessa kytee lihava riita
Rokotuksia halutaan suunnata alueille, joilla tartuntoja on eniten.
Näin rokotteista tuli suurvaltapolitiikan väline – USA lupaa miljardi annosta Aasian köyhille, Kiinan ja Venäjän rokotteet suosittuja kehittyvissä maissa
Länsimaiden rokotenationalismi on avannut oven Kiinan ja Venäjän rokotediplomatialle.
Astra Zeneca yritti myydä Italiassa pullotettuja koronarokotteita Australiaan – Italian hallitus puuttui peliin ja esti rokotteiden viennin maasta
Taustalla on EU:n ja Astra Zenecan kiista rokotteiden toimituksista EU-maille.
Israel valvoo Hebronissa maskipakkoa mutta ei anna palestiinalaisille rokotteita – Fayza: "En tiedä, olenko rokotusten puolella vai niitä vastaan"
Israel harjoittaa outoa rokotediplomatiaa. Se vie ylimääräiset rokotteet mieluummin muualle kuin antaa niitä palestiinalaisille.
Yhdysvalloissa pörssikurssit ennätyslukemissa uuden koronaelvytyspaketin odotustunnelmissa
Erityisesti teollisuusosakkeiden Dow-indeksi nousi osakemarkkinoiden auetessa. Myös bitcoinin arvo nousi ensimmäistä kertaa yli 50 tuhannen dollarin.
Eurooppa-kirje: Korona sotkee myös ulkopolitiikkaa – voiko rokotteista tulla uusi painostuskeino kansainvälisissä suhteissa?
Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen pohtii kirjeessään ulkovaltojen rokotevaikuttamista Euroopassa.
Luottotappiot erottavat Euroopan pankkien voittajat ja häviäjät koronakriisissä – Nordea tekee huipputulosta pandemiasta huolimatta
Euroopan pankeissa on nyt poikkeuksellisen suuria eroja. Etelän pankit julkistavat tuloksiaan ensi viikolla.
Työntekijät kilometritehtaalle – autojen tuotanto romahti koronan takia vuoden 1984 tasolle Britanniassa
Viime vuonna autoteollisuudesta hävisi 10 000 työpaikkaa, mutta se saattaa olla vasta jäävuoren huippu.
Missä koronarokotteiden valmistuksessa mennään ja keitä maailmalla on rokotettu? Lue vastaukset kuuteen kysymykseen
Epävarmuus rokotustahdista herättää länsimaissa nurinaa. Yli kaksi kolmasosaa maista ei kuitenkaan ole päässyt edes aloittamaan rokotuksia.
FT: Rokoteprototyyppi jopa kuukaudessa – Lääkeyhtiöiden mukaan rokotteet koronan muunnoksia vastaan valmistuvat ensimmäistä rokotetta nopeammin
Useimmat lääkevalmistajat ovat alkaneet kehittää rokotteita koronaviruksen muunnosten varalle.
EU vyöryy joukkovelkakirjojen markkinoille tänä vuonna – Nyt ovat ratkaisevat viikot elpymisrahojen kohdentamisessa
Komissio ottaa 750 miljardia velkaa EU:n nimiin. Mutta mihin yhdessä lainattu raha käytetään?
Modernan rokotteella heikentynyt suojavaikutus koronaviruksen eteläafrikkalaista muunnosta vastaan
Yhtiö harkitsee tehosterokotteen kehittämistä.
EU:n ja Curevacin rokotesopimus tuli julki, mutta moni kohta on mustattu – avoimuuden puute kirvoittaa kritiikkiä rokoteyhtiöiden suuntaan
Mepit ja lääkärijärjestö vaativat sopimuksia avoimiksi, koska niihin on käytetty paljon julkisia varoja.
Pimeä verkko on itsekkäiden ja moraalittomien kohtauspaikka – koronarokotteiden hämäräkauppa alkoi jo ennen ensimmäistäkään pistosta
Interpol varoittaa järjestäytyneen rikollisuuden soluttautuneen rokotekauppaan. Myytävät rokoteampullit ovat todennäköisesti tehottomia väärennöksiä.
Britannian konttisatamat ruuhkautuivat pahoin: Korona, joulusesonki ja brexitiin varautuminen sekoittavat konttiliikennettä
Autonvalmistaja Honda joutui keskeyttämään tuotantonsa Britannian tehtaalla.
Eurooppa-kirje: Varautukaa siellä EU:ssa – koronarokotusten politisointi osoitti, että brittihallitus repii kaikki irtopisteet brexitistä
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Yhdysvallat tällä viikolla, EU-maat tammikuussa, kehitysmaat jäävät odottamaan vuoroaan – tässä järjestyksessä maat suunnittelevat rokotusten aloittamista brittien jälkeen
Monissa länsimaissa päästään rokottamaan jo lähiviikkoina, mutta haasteena ovat kehittyvät maat.
Itävallan koko väestölle koronatesti ennen joulua – onko massatestaus järkevää?
Itävallassa maan johto, taiteilijat ja julkkikset patistavat suorittamaan "kansalaisvelvollisuuden"
Eurooppa-kirje: Vaikea vuosi huipentuu, Brysselin huippukokous näyttää unionin suunnan – rokotteet ja Biden tuovat valoa pimeyteen
Saat olennaiset sisäpiirijutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Eurooppa-kirje: Kevään traumat palasivat Italiaan – EU:n koronatuet käyvät sille liian pieniksi jo ennen kuin tukien jakamisesta on päätetty
Saat Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
EU pelkää koronaa ja populisteja – Puola ja Unkari hankaavat pandemiapakettia vastaan
Eurooppalaiset populistipuolueet menettivät kannatustaan, kun korona iski keväällä silmille. Nyt tilanne voi muuttua.
Miksi Italian talous on kuralla, vaikka italialaiset ovat vauraita? Tilastot näyttävät, mistä alamäki alkoi
Italialaisekonomistit selittävät, miksi Italian talouskasvu takkuaa. Tänä vuonna julkisen velan ennakoidaan kasvavan huippuunsa koronakriisin takia.
Uhkaako Eurooppaa lääkepula? Koronapandemia lisäsi saatavuusongelmia, Suomen tilanne Fimean mukaan "melko normaali"
Jopa 90 prosenttia lääkeisiin tarvittavista vaikuttavista aineista tulee Intiasta ja Kiinasta.
Virossa ja Suomessa Euroopan alhaisimmat koronan ilmaantuvuusluvut, mutta herpaantumiseen ei ole varaa täälläkään, sanoo suomalaisasiantuntija
Harva asutus, viinan yömyynnin kielto, tunnollinen käsienpesu – muita Euroopan maita vähäisempiä tartuntoja voi selittää moni tekijä.
Koronapotilaat täyttävät Euroopan sairaaloita: tehohoitopaikoista uhkaa tulla pula eikä sairaille riitä hoitajia
Koronatartuntojen määrän kasvu on Euroopassa ollut viime ajat maailman nopeinta.
Eurooppa-kirje: Koronamittarit vilkkuvat punaisella, yhteiskuntia suljetaan taas – keväällä kuoli liki 170 000 ihmistä enemmän kuin yleensä
Saat olennaiset jutut Euroopan unionista kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Koronakriisi on nakertanut äärioikeiston suosiota eri puolilla Eurooppaa – puolueet nahistelevat keskenään, eikä selkeää säveltä löydy
Esimerkiksi Itävallassa ja Saksassa populistipuolueiden nousukiito on huvennut koronakriisin aikana
Koronapandemia tyrehdytti työn ja opintojen perässä muuttamisen – OECD-alueella myönnettyjen oleskelulupien määrä romahti
Joka viides OECD-maissa asuvista on joko maahanmuuttaja, siirtolainen tai heidän lapsensa, järjestö kertoo.
Britannian hallitus hyväksyi koronaviruksen tartuttamisen vapaaehtoisiin – rokote- ja lääketutkimuksia eivät ohjaa vain hyödyt vaan myös kiistelty etiikka
Suomessa tutkimusten etiikassa ei ole harmaan sävyjä, sanoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.
Korona hiljensi Thaimaan turistirannat ja romahdutti talouden – pandemia lietsoo luksuselämää viettävän kuningasperheen vastaisia protesteja
Koronavirus on taittanut Thaimaan talouskasvun. Khao Lakissa työskentelevä vaatturi sulki liikkeensä jo kuukausia sitten.
Apple antaa yllättäen 30 prosenttia alennusta sovelluskauppa App Storea käyttäville yrityksille
Apple antaa alennusta sellaisille yrityksille, jotka ovat joutuneet siirtämään tuotantoaan verkkoon koronapandemian takia.
Suomen koronatoimia kehutaan – koronakoirat saavat huomiota maailmalla
Financial Times muistuttaa talvisodan kokemuksista, kun lehti selostaa Suomen koronatilannetta.
Vapaaehtoiset rokotetaan ja sen jälkeen heihin tartutetaan koronavirus – Britanniassa alkaa "human challenge" -rokotetestaus
Financial Times -lehden mukaan tutkimus on ensimmäinen laatuaan maailmassa.
Koronakuolemia on virallisesti 900 000, mutta totuus on karumpi – Katso, miten kuolleisuus eroaa Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja muissa maissa
Koronaviruksen torjunta saattoi kuitenkin vähentää influenssa- ja liikennekuolemia, sanovat tutkijat.
Rahoituskriisi vaanii suomalaisten eläkevaroja – Korona on heikentänyt pankkeja, luotto- ja kiinteistötappiot uhkaavat tulevina kuukausina
Yritysten ongelmat voivat siirtyä rahoitusjärjestelmään. Finanssivalvonta syynää nyt eläkeyhtiöiden liikekiinteistöjen arvon kehittymistä.
Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija varoittaa koronarokotteen kanssa kiirehtimisestä
Faucin mukaan koronarokotteen ennenaikainen käyttöönotto voisi vaarantaa yleisemminkin rokoteprosessit.
Moni keväällä koronan torjunnassa onnistunut maa joutuu taas kamppailemaan viruksen kanssa – Ruotsissa todettujen tartuntojen kasvu hidastui
Todetuista tartunnoista kuolemaan johtaa harvempi kuin keväällä.
Joku pillahtaa itkuun, toinen lyö luurin korvaan – näin koronavirusta jäljitetään, jotta Suomea ei tarvitsisi enää sulkea
Hybridistrategian onnistuminen vaatii myös koronajäljitykseltä paljon. Onko Suomi valmis koronaviruksen toiseen aaltoon?
Suomalainen koronarokote otetaan testeihin lähipäivinä – nopeimmista ollaan puoli vuotta jäljessä, mutta se voi olla etu
Professori uskoo, että ensimmäinen koronarokote saa myyntiluvan tänä vuonna, mutta Suomeen sitä ei ehkä saada riittävästi.
Valkoinen talo lähetti medioille listan tartunta-asiantuntija Faucin virheellisistä lausunnoista
Fauci on useaan otteeseen kritisoinut julkisuudessa Yhdysvaltain hallinnon koronatoimia.
Yhdysvalloissa koronatartunnat jälleen uusiin ennätyksiin, grafiikat havainnollistavat tartuntojen kasvun "aurinkovyöhykkeellä"
Yhdysvalloissa todettiin kesäkuussa yli 800 000 uutta koronavirustartuntaa.
Yhdysvallat ostaa lähes kaikki mahdollisesti toimivat koronalääkkeet – EU vasta päättämässä myyntiluvasta
Suomalaisasiantuntijan mukaan remdesiviirin mahdollisista vaikutuksista tarvitaan yhä lisää tutkimusta.
Koe itse poliitikon tuska – Ylen velkaleikkurilla voit päättää miten taloudesta tiristetään 7 miljardia: Valitsetko verot vai leikkaukset?
Ylen Koronan jäljet -sarja alkaa. Avausjutussa voit asettua poliitikon saappaisiin ja ratkaista Suomen velkakriisin.
Uuden-Seelannin Jacinda Ardern on huippusuosittu ankarista koronatoimista huolimatta – näistä syistä monessa kriisissä keitetty pääministeri on niin pidetty
Pääministerin menestyksen reseptinä ovat empatia ja välittömyys – ja sosiaalinen media.
Vähäinen testaus ja epidemian piilottelu vääristävät maailman koronatilastoja – iso osa kuolemista ei päädy niihin
Kohonnut kuolleisuus on useimmiten käypä mittari koronaepidemian uhrimäärän arvioimiseksi, kirjoittaa maailman koronatilannetta seuraava ulkomaantoimittaja Mika Mäkeläinen.
Brexit-kampanjan arkkitehti joutui koronaskandaalin keskelle – Eliitin vastustajaa syytetään nyt eliitin ylimielisyydestä
Häikäilemättömänä poliittisena strategina tunnettu Dominic Cummings on keskeinen vaikuttaja pääministeri Boris Johnnsonin hallinnossa.
Eurooppa-kirje: Turhamaisuus katoaa korona-aikana, mutta eurooppalaisuus vahvistuu – ainakin suurimpien EU-maiden suunnitelmissa
Saat Euroopan unionin sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat Ylen Eurooppa-uutiskirjeen.
Koronarokotetta kehitetään julkisella tuella, mutta käärivätkö lääkefirmat voitot? Lääkärijärjestö: "Suomen pitää asettaa tuelle ehtoja"
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Lääkärit ilman rajoja -järjestö ovat eri linjoilla tuen ehdollisuudesta.
Venäjä aloitti koronarajoitusten purun taloudesta – turmat varjostavat yritystä palata normaaliarkeen
Yli kuusiviikkoisen "ei-työkaudeksi" kutsutun kotonaolon jälkeen Venäjällä yritetään paluuta normaaliin.
Italialainen koronatestien valmistaja: Laajamittainen vasta-ainetestaus on nyt epärealistinen ratkaisu
Financial Timesin haastattelema DiaSorinin toimitusjohtaja katsoo, että testauskapasiteetti on puutteellinen, eikä tässä vaiheessa mitään laumasuojaa löydy.
”Kiina ei halua myöntää virheitä” – Miksi koronaviruksesta tuli suurvaltakamppailu? Kokosimme Kiinan ja Yhdysvaltojen väitteet taustoineen
Yhdysvallat ja Kiina kertovat epidemiasta kahta aivan eri tarinaa. Asetimme maiden väitteet vastakkain.
Koronakriisi herätti nuoren kiinalaisen himoshoppaajan – yhä useampi myy tavaroitaan eikä osta uutta, ja se on myrkkyä kotimaisesta kulutuksesta ponnistavalle taloudelle
Tilanne on uusi Kiinassa, jossa nuorten aikuisten sukupolvi on tottunut käyttämään paljon rahaa säästämisen sijaan.
Onko koronakuolema aina koronaviruksen aiheuttama? Kuolemansyy on lääkärin valinta ja oikeita vaihtoehtoja voi olla useita
THL tilastoi koronakuolemia eri periaatteella kuin Tilastokeskus.
"Emme tienneet, kuinka vaarallinen ja tarttuva se voi olla" – Kiinalaislääkäri kertoo, millaista koronaepidemian syntypaikassa Wuhanissa oli pahimpaan aikaan
"Jos emme ota virusta vakavasti, se voi johtaa sotaan", lääkäri Ding Xinmin sanoo Ylelle.
Näin Venezuelasta tuli maa, jossa bensiini muuttui maailman halvimmasta maailman kalleimmaksi
Koronavirus ja öljyn hinnan romahtaminen moukaroivat maan entuudestaan heikkoa taloutta.
Tanskassa valtio maksaa jopa 90 prosenttia palkasta, Saksassa rajattomasti valtion takaamaa lainaa – Yle selvitti eri maiden koronatukia yrityksille
Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin mukaan saksalaiset ihmettelevät tuista Suomessa syntynyttä kohua.
Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Viimeistään koronaviruksen pitäisi tehdä kaikista luonnonsuojelijoita ja hyvinvointivaltion kannattajia
Nykyjärjestelmä on tuhovoimastaan huolimatta hauras. Rikkaita suosiva politiikka on tullut tiensä päähän, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen.
Pandemia nostaa sosiaaliset jaot pintaan: Intiassa kartellaan kastittomien koskemista, mutta sekään ei pelasta köyhimpiä koronavirukselta
Pandemia paljastaa yhteiskuntien epätasa-arvon kipukohtia. Intiassa kastijärjestelmä vaikuttaa yhä asenteissa.
Kolmasosa maailman ihmisistä on eristyksissä koronaviruksen takia – rikkojien rangaistukset vaihtelevat huomautuksista jättisakkoihin tai jopa vankeuteen
Vapauteen tottuneet eurooppalaisetkin joutuvat nyt selittämään poliisille, millä asioilla liikkuvat.
Financial Times: Carnival Corporation pyrkii hankkimaan miljardien rahoituksen koronakriisissä – Turussa rakenteilla kaksi tytäryhtiöiden laivaa
Koronavirus on vaikuttanut yhtiön liiketoimintaan tuntuvasti.
Koronavirus teki puhelimesta vahdin ja varoittajan – Pandemia on nostanut ihmisten valvonnan uudelle tasolle
Teknologia on valjastettu vahtimaan karanteenissa olevia ja varoittamaan altistuneita.
Öljyn hinta voi painua jopa 10 dollariin barrelilta – varastot täyttyvät maailmalla, kun kulutus on koronapandemian takia romahtanut
Saudi-Arabian aloittama öljyn massiivinen lisäpumppaus ja koronaviruksen pysäyttämä kulutus pudottavat öljyn hintaa.
Robert Sundman: Koronavirus voi jakaa meidät leireihin, mutta se saattaa tehdä myös vihollisesta ystävän
Kaikki eivät kärsi koronaviruksesta samalla tavalla. Siksi epidemia uhkaa myös yhteiskunnallista ilmapiiriä, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman blogissaan.
Singapore nojaa avoimeen viestintään, Etelä-Koreassa testataan ahkerasti – näin eri maat onnistuivat epidemiapiikin taittamisessa
Aasian pienet valtiot ovat onnistuneet hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Australia ja Uusi-Seelanti avasivat kukkaronnyörinsä talouden elvyttämiseksi.
Maanantain pörssipäivä oli surkein yli vuosikymmeneen – Tokiossa lasku jatkuu tiistaina, öljyn hinta nousussa
Öljyntuottajien taistelu ja koronavirus syöksivät pörssit luisuun. Öljyn hinta romahti eniten sitten Persianlahden sodan 1991.
Vuonna 2017 luotiin erikoinen rahoitusväline, jolla suursijoittajat käärivät voittoja jos maailmaan ei puhkea pandemiaa – nyt korona on viemässä tuotot
Riskialttiimpien B-luokan pandemiajoukkovelkakirjojen arvo on lähes puolittunut koronaviruksen leviämisen myötä.
Voiko yksi virus seisauttaa maailmantalouden? Analyytikko: "On aitoja riskejä, että tästä voi tulla jotain isompaa"
Koronaviruksen vaikutukset leviävät maailmalla nyt nopeammin kuin itse virus – talouden kautta. Miten koronavirus voi vaikuttaa Euroopassa?
Koronavirus seisautti Kiinan talouden, vaara kasvaa Euroopassa – Varman Risto Murto: Suomen talousnäkymät muuttuvat voimakkaasti
Talous kärsii, kun uusia alueita eristetään koronaviruksen pysäyttämiseksi.