Kun hätä on suuri, heräävät hädällä keinottelijat.

Koronarokotteen hämäräkauppiaat ovat aktivoituneet samaan aikaan, kun viruksesta kärsivä maailma valmistautuu historian suurimpaan joukkorokotusurakkaan.

Rokotekauppa rehottaa pimeän verkon uumenissa. Viime aikoina asiasta ovat kirjoittaneet muun muassa The Financial Times (linkki maksumuurin takana) ja kanadalaisamerikkalainen uutissivusto Vice.

Vice on ollut yhteydessä pimeän verkon myyjiin ja kysynyt todisteita myytävien rokotteiden alkuperästä. Aluksi myyjät eivät virkkaneet pyyntöihin mitään. Myöhemmin yksi kauppias lähetti hyvälaatuisen kuvan Pfizer -rokotepullosta, jossa luki "Coronavirus Vaccine".

Näiden todisteiden perusteella pitäisi uskoa, että kyseessä on aito rokote, eikä tavallista paksumpaa hanavettä.

Netissä Vicen tavoittama myyjä mainostaa rokotetta lauseella: "Pfizer ja BioNTech ovat kehittäneet Covid 19 -rokotteen annokset."

Kaupankäyntiä väkevöitetään kertomalla, että "rokotetta voidaan toimittaa mihin tahansa maahan".

Rokotteen hinta on 1 300 Yhdysvaltain dollaria. Maksu on mahdollinen myös bitcoineina.

"Säilytys pakastelokerossa tai jääkaapissa"

The Financial Times -lehti on ollut puolestaan yhteydessä rokotekauppiaaseen, joka sanoo myyvänsä kiinalaisten Sinopharm ja Sinovac -valmistajien rokotetta.

Kahden rokoteannoksen suoja koronaa vastaan on saatavilla 750 dollarilla. Myös tässä tapauksessa bitcoinit käyvät maksuvälineenä.

Mainoskuvan kiinalaiset rokotteet ovat pakkauksessa, jollaista kyseiset valmistajat eivät käytä.

The Financial Times kysyi rokotemyyjältä, kuinka herkkää -70 asteen kylmyydessä pidettävää tuotetta tulee säilyttää. Lehti sai vastaukseksi, että "pakastelokerossa tai jääkaapissa".

Asiantuntijat ovat pimeän verkon kaupan kiihtyessä muistuttaneet muistuttamasta päästyään, että myytävät rokotteet ovat joko tehottomia väärennöksiä tai niitä ei koskaan edes toimiteta perille.

Erittäin suuri uhka on sekin, että ampullin sisältämät aineet voivat tehottomuuden lisäksi olla terveydelle vaarallisia elleivät jopa myrkyllisiä.

Ei ole aivan tarkkaa näkemystä siitä, kuka tai ketkä hämärämyynnin takana ovat. Joka tapauksessa varkauksien ja pimeän kaupan aiheuttamat vaarat ovat valtavat.

Esimerkiksi Interpol ja Europol ovat varoitelleet jo viikkojen ajan järjestäytyneen rikollisuuden aktiivisuudesta pimeässä rokotekaupassa. Rikollisryhmät kauppaavat sekä varastettuja että väärennettyjä rokotteita.

Toistaiseksi ei tosin ole raportoitu yhdestäkään suorasta varkaudesta tai varkausyrityksestä esimerkiksi rokotevarastoihin. Sen sijaan poliiseilla on tiedossa ainakin yksi kiinalaisen kylmäkuljetusketjun hakkerointiyritys.

Pimeä verkko on rikkaiden ja itsekkäiden ohituskaista

Varastettujen tai väärennettyjen rokotteiden kauppa on mitä suurimmassa määrin eettinen ja moraalinen ongelma. On sietämätöntä, että joku haluaa härskisti hyötyä toisten hädästä ja pelosta.

Korona jatkaa leviämistään. Rokotetuotanto ja -jakelu ovat vielä alkutekijöissään.

Järjestäytyneet yhteiskunnat yrittävät hopulla luoda kylmäkuljetusten logistiikkaa. Maasta toiseen ajatellaan, että paikka rokotusjonossa määräytyy kiireellisyyden mukaan.

Tässä rokotekaupustelijat vetoavat ihmisten itsekkyyteen. Aina löytyy joku, joka tahtoo kiilata jonossa muiden ohi.

Ostajan oletus on, että rokote on aito ja se tarjoaa suojan. Siksi myös hänen moraalinsa on löysä, hänhän käytännössä ajattelee olevansa oikeutetumpi rokotteeseen kuin esimerkiksi sairaalan hoitotyöläinen tai hauras vanhus.

Pimeän verkon rokotekauppa on myös merkki taloudellisesta epätasa-arvosta. Mahdollisen suojan saavat he, joilla on varaa maksaa.

Sama epäsuhta koskee toki maailmanlaajuisesti koko rokotusurakkaa. Rikkaiden maiden kiireet käyvät yli köyhien maiden tarpeiden.

Köyhien maiden logistiikkaa viritellään vasta paperilla. Siksi niissä maissa pimeän verkon luoma ohituskaista on kuin luotu vauraille paikallisille eliiteille.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan klo 23 asti

Lue lisää:

Yhdysvallat hyväksymässä toisenkin koronarokotteen – lue viisi kysymystä ja vastausta rokotusten tilanteesta eri maissa

Miten rokotukset toteutetaan Suomessa nyt kun EU-komissio haluaa maille yhteislähtöä?

Kilpajuoksu koronarokotteesta: Miljardeja rokoteannoksia on jo myyty, mutta kuka ne saa ja milloin?