Maailman kuuluisimpiin taidegallerioihin kuuluva Firenzen Uffizi-galleria yrittää ratkaista liian suurista kävijämääristä johtuvaa ongelmaa.

Varsinkin ennen koronaepidemiasta johtuvaa matkailun vähenemistä kaikki Firenzessä käyneet tiesivät, millaisia hankaluuksia tuottaa liian suuren väkimäärän pyrkiminen huippusuosittuun galleriaan ja ihmisten tuntikausia kestänyt jonotus vanhankaupungin kapeilla kaduilla.

Gallerian saksalainen johtaja Eike Schmidt on yhdessä kaupungin sekä Firenzeä ympäröivän Toscanan maakunnan johtajien kanssa laatinut suunnitelman, jolla Uffizin liian suuresta suosiosta johtuva positiivinen ongelma käännetään hyödyttämään kaikkia osapuolia; galleriaa, turisteja ja koko Toscanaa.

Schmidtin suunnitelma on nimeltään Uffizi Diffusi ja se merkitsee yksinkertaistettuna näyttelyn hajauttamista lukuisiin kohteisiin ympäri maakuntaa. Hankkeesta kertoo esimerkiksi Financial Times -lehti (maksumuurin takana).

Schmidt on asiantuntijatiimin kanssa kierrellyt Toscanan pikkukaupunkeja ja valinnut kohteita, joihin Uffizin taideteoksia aletaan asettaa näytteille.

Toiminnan on määrä alkaa ensi kesänä muutamissa kohteissa. Vuonna 2024 Uffizin teoksia olisi näytteillä jo jopa sadalla paikkakunnalla eri puolilla Toscanaa.

Uffizin aarteita levitetään maakuntaan

Firenzen hotelleja käytti vuonna 2019, eli koronaa edeltävänä vuotena kaikkiaan 4,9 miljoonaa turistia. Heistä lähes puolet vieraili Uffizissa. Tätä matkailijavirtaa Uffizi Diffusin avulla yritetään hajauttaa laajemmalle, mutta samalla myös luoda uudenlaista matkailua.

Uffizi-galleria pysyisi toki keskipisteenä. Kokoelman arvokkaimmat maalaukset, kuten Leonardo da Vincin Marian ilmestys tai Sandro Botticellin Venuksen syntymä säilyisivät rakennuksessa, joka valmistui 1500-luvulla Medici-suvun hallitsijoiden virastotaloksi.

Uffizissa on silti valtavasti vähemmän tunnettuja, mutta silti äärimmäisen korkeatasoisia taideteoksia, joita on määrä sijoittaa uusiin paikkoihin. Lisäksi Uffizin varastoissa on paljon teoksia, jotka eivät ole mahtuneet näytteille galleriaan. Nyt ne saavat ansaitsemansa näköalapaikan, jossa taideharrastajat voivat niitä ihailla.

– Taide ei voi menestyä vain suurissa gallerioissa. Tarvitsemme useita näyttelytiloja eri puolilta maakuntaa, ja erityisesti sieltä, missä taide on syntynyt, Schmidt kuvaili hanketta CNN:n haastattelussa.

Paikkakunnalle tuoduilla teoksilla tulisi Schmidtin suunnitelmassa olla jokin side seutuun. Uffizista tuotujen taideteosten on määrä toimia houkuttimina, jotka toisivat matkailijoita uusille paikkakunnille ja elvyttäisivät näin turismia laajemmin.

Taideteosten ohella heille tarjottaisiin paikallisia aktiviteetteja ja erikoisuuksia, kuten kylpylöitä, ravintoloita ja liikuntamahdollisuuksia, kuten pyöräily- ja retkeilyreittejä.

Schmidtin ajatuksena on, että matkailijat asuisivat näillä pienemmillä paikkakunnilla ja tekisivät ehkä päiväretken Firenzeen. Näin keskuskaupungin paine hellittäisi ja matkailu olisi kestävämpää.

Toscana on täynnä historiallisia arvorakennuksia, jotka ovat ajan myötä jääneet enemmän tai vähemmän unholaan. Näitä Schmidt aikoo nyt käyttää uusina näyttelytiloina.

Yksi valituista kohteista on Montelupo Fiorentinan pikkukaupungissa sijaitseva Villa L'Ambrogiana, joka on Medicien suvulle kuulunut kartano. Psykiatrisena sairaalana toimineessa rakennuksessa on edelleen alkuperäiset freskot ja renessanssityylinen puutarha.

Venetsiassa kännykkädata kertoo turistien liikkeet

Venetsia on toinen Italian kaupunki, missä liian suuret turistimassat on koettu ongelmaksi. Kaupungissa on pohdittu keinoja kävijämäärän rajoittamiseksi. Suunniteltuja rajoitustoimia ei koronaepidemian puhjettua ehditty ottaa käyttöön, mutta matkailijoiden liikkumisesta on alettu kerätä tietoa.

Syyskuussa avattiin Venetsian vanhankaupungin vieressä sijaitsevalle Tronchetton saarelle "tarkkailukeskus". Se kokoaa tietoa kaupungissa olevien ihmisten määrästä ja liikkeistä kännykkädatan avulla, kertoo uutiskanava CNN.

Kaikki Venetsiassa toimivat kännykät voidaan paikantaa "tarkkailukeskuksen" näyttöruuduilla. Lisäksi henkilökunta saa tietoonsa kännykän omistajan kansallisuuden.

Keskus tarkkailee, kuinka paljon ihmisiä on kulloinkin yhdessä paikassa ja mihin ihmisvirrat liikkuvat. Lisäksi tietoa saadaan vilkkaasta vene- ja laivaliikenteestä kaupungin alueella.

Tietoa kerätään, jotta voidaan tehdä päätös, milloin ihmisvirtoja on tarpeen ryhtyä aktiivisesti ohjailemaan esimerkiksi kulkuporttien avulla.

– Ongelma ei ole se, että Veneziaan tulisi liikaa turisteja. Ongelma on, että he kaikki pakkautuvat samoihin paikkoihin; Pyhän Markuksen torille ja Rialton sillalle, sanoi CNN:lle kestävää matkailua edistävän Venezia Autentica -yhtiön perustaja Valeria Duflot.

Venetsiassa oli jo tehty päätös alkaa periä maksua matkailijoilta, jotka tulevat kaupunkiin, mutta jotka eivät jää yöksi. Päätöksen toimeenpanoa lykättiin koronan takia.

Nämä päivämatkailijat on kaupungin hallinnossa koettu ongelmaksi, koska he eivät juuri jätä tuloa kaupunkiin. He eivät asu hotelleissa ja heillä on usein omat eväät, joita he syövät nähtävyyksien keskellä tukkien katuja.

Päivämatkalaisille tarkoitettu Venetsian sisäänpääsymaksu on määrä ottaa käyttöön ensi tammikuussa.

Amsterdam hermostui bileturisteihin

Ensimmäinen suurkaupunki, joka aktiivisesti on alkanut rajoittaa matkailijoiden määrää on Hollannin pääkaupunki Amsterdam. Kaupungin johto on reagoinut valituksiin tungoksesta ja juhlivien turistien huonosta käytöksestä.

Vuonna 2018 kaupunkiin tuli 18 miljoonaa matkailijaa ja Amstardamissa otettiin käyttöön joukko määräyksiä hillitsemään turistitulvaa. Airbnb-asunnot kiellettiin osissa kaupunkia ja muuallakin niiden vuokraamiseen asetettiin 30 vuorokauden aikaraja.

Uusien hotellien ja matkamuistomyymälöiden avaaminen kiellettiin. Samoin kiellettiin uudet vohvelikahvilat, jotka olivat turistien, mutta eivät kaupunkilaisten suosiossa. Liikenteelle on myös asetettu rajoituksia.

Tunnettu esimerkki liian suuren matkailijamäärän vaivaamista kaupungeista on myös Espanjan Barcelona.

Kaupunkiin on tullut enimmillään 32 miljoonaa matkailijaa, mikä on nostattanut paikallisissa asukkaissa vastalauseita. Protestit eivät ole yleensä kohdistuneet matkailijoihin, vaan enemmänkin kaupungin johtoon, jolta on vaadittu toimenpiteitä.

Barcelona ei ole ryhtynyt aktiivisesti rajoittamaan kaupunkiin pääsyä, mutta suunnitelmissa on matkailun parempi hallinnointi. Eräiden suosituimpien nähtävyyksien, kuten La Boqueria -ruokatorin ja Güellin puiston kävijämääriä on kuitenkin rajoitettu.

Lue ja kuuntele lisää:

Mallorcan lomasaarelle saapuu nyt turisteja Saksasta, joka höllensi matkustusrajoituksia viime viikolla

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa pohditaan, millaisin keinoin matkailu elpyy pandemian jälkeen. Erityisen suuren iskun sai risteilyturismi. Miten satamista seilataan jälleen turvallisille vesille?