Uudenmaan Pukkilan ja Pohjois-Karjalan Joensuun väli on autoteitä pitkin noin 400 kilometriä. Tuolla välillä Uudenmaan kosket ja joet vaihtuvat Saimaan rantoihin, sekäkoronavirustartuntojen määrät sadoista kymmeniin.
Pukkilassa on tällä hetkellä tosi kyseessä.
– Ilmaantuvuusluku huitelee tällä hetkellä kahdeksassasadassa. Onhan se ruma, kertoo Pukkilan kunnanjohtaja Juha Rehula.
Lukema on korkea jopa koronan kaltoin kohteleman Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sisällä, maakunnan ilmaantuvuusluvun ollessa 342,9.
Torikauppias Ari Aaltoluoto kasailee myyntipistettään. Aaltoluoto ei vaikuta juuri huolehtivan Pukkilan tulevaisuudesta.
– Eihän tämä herkkua ole, mutta en sinänsä pelkää koronaa täällä ulkotiloissa. Ei täällä tarvitse ruveta ketään halailemaan, turvavälit säilyy, Aaltoluoto letkauttaa.
Noin 1 800 asukkaan Pukkilan kunnanjohtajana Juha Rehula on toiminut vuoden 2020 alusta. Rehula voi olla monelle tuttu keskustapoliitikkona ja Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministerinä. Hän kohtaa nyt toistaiseksi isoimman haasteensa kunnanjohtajana.
– Kutsun tätä "Pukkilan toiseksi aalloksi".
Ensimmäinen aalto oli viisi viikkoa sitten Pukkilan koululta lähtenyt tartuntaketju, joka saatiin jäljitettyä tehokkaasti ja taltutettua rajoitustoimilla. Nyt korona on tullut takaisin Pukkilaan, täydellä raivolla. Tartuntaketju ei ole selvillä.
– Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että kaikki mahdolliset toimenpiteet alkaa olla käytetty, Rehula kertoo.
Ilmaantuvuusluku tarkoittaa edellisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden todettuja koronavirustartuntoja. Koko Suomen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 169,8.
Luvun avulla voidaan arvioida muun muassa sitä, onko jokin alue leviämisvaiheessa. Leviämisvaiheen kriteeri täyttyy tällä hetkellä ilmaantuvuusluvun ylittäessä 25.
Pukkilan tämänhetkinen ilmaantuvuusluku, Rehulan mukaan 800, on siis huimaavaa luokkaa.
Toisaalta: koko pandemian aikana Pukkilassa on ollut maanantaihin mennessä 53 koronavirustapausta. Ilmaantuvuusluku voi siis hieman hämätä vertailussa erikokoisten kuntien välillä.
– Samat luvut olisivat isoissa kaupungeissa virhemarginaalissa. Mittakaava on täällä niin erilainen.
Pukkilan kylänraitilla on lyhyen matkan päässä kaikki tarvittava: apteekki, kahvila, kauppa, koulu, päiväkoti ja parturi. Yksi supertartuttaja saisi vilkkaan päivän aikana varmasti kylän mittakaavassa paljon harmia aikaan.
Kyläkaupassa juuri asioinut Leena Ikonen on 4 lapsen äiti.
– Ei ole hirveän helppoja aikoja ollut ison lapsiperheen kanssa. Lapsilla nenät vuotaa milloin vaan, ja se on sitten aikamoista tulkitsemista ja testeissä käymistä.
Pukkilassa toista aaltoa taltutetaan tutuin keinoin: minimoidaan kohtaamiset. Käytetään maskeja. Käytetään käsidesiä. Juha Rehula on varma, että nykyinenkin ketju saadaan taltutettua. Enemmän epäilyttää pandemian lieveoireet.
– Toivottavasti rokote toisi avun. Katsotaan sitten jälkilaskut ihmisten mielenterveydelle ja nuorten hyvinvoinnille.
Rehula antaa myös kritiikkiä lukujen kyttäämiselle ja kuntien vertailulle.
– Ei korona kuntarajoja tottele. En näe järkeä siinä, että otetaan joku kunta tikunnokkaan korkean ilmaantuvuusluvun takia ja toinen matalan takia, tämä on yhteinen asia.
Pohjos-Karjala on lähes koronavapaa turvasatama
Pohjois-Karjalassa on edelleen kuntia, joissa on todettu vain alle viisi tartuntaa koko koronaviruspandemian aikana.
Pohjois-Karjala, ilmaantuvuusluku noin 19, on yksi viidestä viimeisestä epidemian perustasolla vielä olevasta maakunnasta.
– Tähän asti ollaan selvitty varsin hyvin muuhun maahan verrattuna, sanoo Joensuun kaupungin kansliapäällikkö Jari Horttanainen.
Joensuu on hieman alle 80 000 asukkaan kaupunki. Siellä on ollut koronapandemian aikana 358 koronatartuntaa ja ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 22. Vertailun vuoksi Helsingin ilmaantuvuusluku on 483.
Voisi olettaa, että Joensuuta suojelee sen satamiin ja lentokenttiin nähden etäinen sijainti. Toisaalta itäraja on lähellä. Kansliapäällikkö näkee kuitenkin kolme oleellisinta syytä hyvään tautitilanteeseen.
– Ensimmäinen syy on yhteistyökyky, joka on perinteisen hyvä esimerkiksi Siun soten ja kuntien välillä. Toiseksi meillä on oma valmiusorganisaatio, joka on ollut asiantunteva ja ketterä. Kolmas on tilanteesta ulospäin viestiminen, jossa koen kaupungin ja Siun soten onnistuneen hyvin.
Pohjois-Karjalassa pandemiaa ollaan lähestytty ennakoiden, matalalla reagointiherkkyydellä.
– Ollaan pyritty ennakoimaan koko ajan esimerkiksi rajoituksilla. Lievä etunoja on ollut se ajatus, että jos sillä onnistuttaisiin, Horttanainen sanoo.
Horttanaisen mukaan viestit pandemiasta ovat menneet alueen asukkaille perille, ja riskit tiedostetaan. Nyt pyritään vain selviämään eteenpäin, mahdollisimman vähillä vaurioilla.
– Jos jaksetaan vielä tsempata ja rokotukset etenee, niin sitten ollaan kesään mennessä turvassa, Horttanainen miettii.
Korjattu klo 20.46: Toisin kuin jutussa luki, Pukkila ei ole kaupunki vaan kunta.
Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23 asti.