Yhdysvaltain pörssit aukenivat tiistaina ennätysnousulla. Teollisuusosakkeiden Dow-indeksi nousi yli sata pistettä eli liki 0,4 prosenttia.
Myös krypvaluutta bitcoinin arvo nousi ensimmäistä kertaa yli 50 000 dollarin. Arvo tosin laski pian hiukan. Valuutan arvo on noussut tänä vuonna 71 prosenttia.
Nousu lähti perjantaina. Yhdysvalloissa vietettiin maanantaina yleistä vapaapäivää, presidenttien päivää, joten pörssit olivat eilen kiinni.
Myös muut tärkeät pörssi-indeksit – S&P 500 ja Nasdaq – olivat samankaltaisessa nousussa.
Taustalla oli paitsi odotettua paremmat amerikkalaisyritysten tulostiedot viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä, myös sijoittajien toiveet uudesta, presidentti Joe Bidenin lupaamasta koronaelvytyspaketista (linkki maksumuurin takana).
Biden yrittää nyt runnoa kongressissa lävitse 1,9 biljoonan dollarin eli lähes 1 600 miljardin euron uutta elvytyspakettia. Paketti lisäisi kulutuskysyntää, koska se sisältää jälleen suoraa tukea amerikkalaisille perheille ja työttömille, samalla kun se tukee osavaltioita ja paikallishallintoa.