Britanniassa aloitetaan ensi vuoden alussa ensimmäisenä maailmassa niin sanottu human challenge -rokotetestaus koronavirusta vastaan.

Siinä joukko vapaaehtoisia saa testattavana olevan koronarokotekandidaatin, ja kuukautta myöhemmin heihin tartutetaan Sars-CoV-2 -virus.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Financial Times -sanomalehti.

Lehden mukaan Britannian hallituksen rahoittamat tutkimukset suoritetaan karanteenirakennuksessa Itä-Lontoon alueella.

Tutkimukseen on jo ilmoittautunut mukaan 2 000 vapaaehtoista, joista lopulta valitaan sadasta kahteen sataan osallistujaa.

Lue lisää:

Haastattelimme koronarokotteen vapaaehtoisesti ottanutta: “Herraisä”, hän huudahti kuullessaan, että rokotetestaus on nyt keskeytetty

Laaja tutkimus: Rokotteiden vastustus vähentynyt jo ennen koronaa – Paikalliset epidemiat ja valeuutiset lisäävät epäluuloja

Suomen talous tarvitsee koronarokotetta toipuakseen, sanoo Pellervon taloustutkimus

AstraZeneca: Koronarokote voi yhä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä

Lääkeyhtiö AstraZeneca keskeyttää koronavirusrokotteen kliinisen testauksen – koehenkilö sairastui selittämättömästi

Tuleeko koronarokotteesta pakollinen? Suomen tartuntatautilaissa on pykälä pakkorokotuksesta, mutta koronan kohdalla sitä ei voi soveltaa

Toiveet koronarokotteen onnistumisesta vahvistuvat, mutta rokotteen valmistuminen ei lopeta odottamista – kuka saa etusijan rokotusjonossa?