Yhdysvallat ostaa markkinoilta lähes kaiken koronavirukseen mahdollisesti tehoavan remdesiviiri-lääkkeen. Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvallat on hankkinut kokeellista lääkettä kaikkiaan 500 000 annosta.
Lue myös: Ruotsin TV: EU tutkii pikavauhdilla remdesivirin käyttöönottoa
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maa hankkii koko heinäkuun remdesiviirituotannon sekä 90 prosenttia elo- ja syyskuun tuotannosta. Lääkkeen patentin omistaa yhdysvaltalainen Gilead Sciences -yhtiö.
Lääkkeen on todettu tutkimuksissa lyhentävän koronaviruspotilaiden hoitojaksoja vakavasti sairailla potilailla.
Muun muassa yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lääkettä saaneet potilaat toipuivat keskimäärin neljä päivää aiemmin verrattuna lumelääkettä saaneisiin potilaisiin.
Lääke on hyväksytty COVID-19-taudin hoitoon esimerkiksi Etelä-Koreassa.
Yhdysvaltojen varautuminen herättää huolta
Presidentti Donald Trump on puhunut julkisuudessa maan omavaraisuuden puolesta lääkintätarvikkeiden suhteen. Lääkehankintoja Gilead Sciences -yhtiö kanssa Trump kuvasi "mahtavaksi diiliksi".
Yhdysvalloissa on raportoitu viikonloppuna vietettävän kansallispäivän alla ennätysmäärä koronavirustartuntoja. Kaikkiaan maassa on todettu miltei 2,7 miljoonaa tartuntatapausta.
Brittilehti Guardianin mukaan asiantuntijat ovat huolissaan Yhdysvaltojen toimista. Heidän mukaansa maa pyrkii takaamaan lääke- ja tarvikevarastojensa riittävyyden keinolla millä hyvänsä.
Tieto Yhdysvaltojen toimista on herättänyt huolta myös esimerkiksi Britanniassa. Maa painii Yhdysvaltojen tavoin synkkien koronalukujen sarjassa. Saarivaltiossa on raportoitu yli 314 000 koronavirustartuntaa.
Saksa kertoi puolestaan eilen keskiviikkona, että sillä on tarpeeksi lääkeainetta tuleviksi kuukausiksi Yhdysvaltojen hamstrauksesta huolimatta.
Suomalaisasiantuntijan mukaan tarvitaan lisää tutkimusta
EU-komission on määrä päättää myyntiluvasta torstaina tai perjantaina. Financial Timesin mukaan EU käy parhaillaan neuvotteluita Gilead Sciences -yhtiön kanssa turvatakseen remdesiviirin saannin unionin alueella.
Euroopan lääkeviraston EMA:n lääkevalmistekomitea (CHMP) on suositellut lääkeaineelle ehdollisen myyntiluvan myöntämistä.
Lääkkeen käyttö tulisi näin mahdolliseksi aikuisilla ja yli 12-vuotiailla lapsilla.
Maailman terveysjärjestön WHO:n Solidarity-tutkimuksen kansallinen päätutkija Kari Tikkinen muistuttaa, että remdesiviirin mahdollisista vaikutuksista COVID-19-taudin hoidossa tarvitaan lisää tutkimusta.
Alun perin lääkettä on tutkittu verenvuototauti ebolan hoidossa. Tutkimuksissa ei ole osoitettu, että remdesiviiri vähentäisi kuolleisuutta tai tehohoitoon joutumisen riskiä.
Vaikka remdesiviiri on Tikkisen mielestä lupaava lääkeaine, hän katsoo, että tarvitaan lisätietoa satunnaistetuista kokeista ennen kuin sille tulisi antaa myyntilupaa COVID-19-taudin hoitoon.
– Valitettavasti viruslääkkeiden teho ei yleensä ole läheskään yhtä hyvä kuin antibioottien teho bakteeritauteihin, hän lisää.
Kilpajuoksu koronarokotteesta
Koronalääkkeiden lisäksi kysymys koronarokotteen saatavuudesta on nostattanut kiistelyä ennen kuin yhtään rokotetta on kehitetty valmiiksi.
Financial Times muistuttaa, että EU-komissio on valmistautunut sijoittamaan miljardeja turvatakseen potentiaalisen rokotteen saannin EU-maihin. Komissio on hakenut jäsenmailtaan lupaa kuuden lupaavan rokotteen etuostolle lääketehtailta.
Komission tarkoitus on etuostolla sitouttaa kuusi rokotetta kehittävää lääketehdasta myymään rokotteensa eurooppalaisille, kun ne valmistuvat.
Pelkona on, että muuten EU jää rokotekaupoissa esimerkiksi Yhdysvaltojen jalkoihin.
Lisää koronauutisia voit lukea tästä linkistä.
Lue myös:
Suomen koronalääketutkimus etenee – malarialääke hydroksiklorokiinista luovuttiin, ebolalääke remdesivirin kanssa jatketaan toiveikkaana
Uutistoimisto: EU tavoittelee kuutta lupaavaa koronarokotetta
Oxfordin yliopiston koronarokotetta aletaan testata Brasiliassa, jossa epidemia kiihtyy