Ylevä arkisto

Perussuomalaiset

Näytetään 1–62 / 62

11. joulukuu 2023

Sami Kymäläinen jatkaa Pirkanmaan perussuomalaisten johdossa

Oriveteläinen Kymäläinen voitti äänestyksessä toisena ehdokkaana olleen lempääläläisen kansanedustajan Veijo Niemen.

9. marraskuu 2023

Ylöjärvi on saamassa maanantaina uuden kaupunginhallituksen – lopputulos pitkään kestäneeseen kiistaan selviää kokouspäivänä

Perussuomalaisten Erja Pelkosen asemasta aiheutunut kiistatilanne on ratkeamassa. Ryhmän puheenjohtaja Hannu Ruuska luonnehtii asiaa molemminpuoliseksi kompromissiratkaisuksi.

12. kesäkuu 2023

Ylöjärven valtuustossa tänään poikkeuksellinen esitys – taustalla tietovuoto, tutkintapyyntöjä ja valtuustoryhmän hajoaminen

Ylöjärven kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupunginhallituksen erottamiseen johtavista toimista. Taustalla on epäluottamus kaupunginhallituksen perussuomalaiseen jäseneen.

28. tammikuu 2022

Selvitimme, millainen on Valta kuuluu kansalle -puolue, joka nappasi kymmenen aluevaltuustopaikkaa – politiikan tutkijat ja edustajat itse kertovat

Yhteistyö muiden puolueiden kanssa saattaa loppua lyhyeen, mikäli VKK:n linja ja lausunnot julkisuudessa eivät muutu, arvioi tutkija.

23. tammikuu 2022

Pirkanmaalla käydään aluevaaleissa kovaa kisaa kahden ennakkoon suurimman puolueen takana

Vahvin ehdokas kolmossijalle on perussuomalaiset. Sen takana elätellään toiveita yllätyksestä.

29. lokakuu 2021

Perussuomalaisten Tuomas Jukkola menettää Pirkkalan valtuustopaikkansa – ylilääkärin virka tekee jääviksi

Hallinto-oikeuden päätös tehtiin Pirkkalan vasemmistoliiton varavaltuutettu Senni Almusan valituksen perusteella.

11. kesäkuu 2021

Neljä puheenjohtajaa kertoo, miksi isot kaupungit ovat kuntavaaleissa tärkeitä – osa povaa vaikutuksia valtakunnan politiikkaan

Kuntatutkijan mukaan suurien kaupunkien merkitys valtakunnan politiikassa nousee. Tampereella eniten ääniä ovat hamuamassa kannatusmittausten mukaan kokoomus, SDP, vihreät ja perussuomalaiset. Suosio kasvukeskuksissa heijastuu kokonaiskannatukseen.

Menivätkö faktat sekaisin, vai reistailiko muisti? – Tarkistimme 4 kunnallisvaaliehdokkaiden esittämää väitettä Tampereesta

Tamperella kuumia perunoita ovat muun muassa asuntorakentaminen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen. Faktantarkistukseen kelpuutettiin vain sellaisia väitteitä, jotka sisälsivät tarkistettavissa olevia tietoja.

8. kesäkuu 2021

Analyysi: Yhteispihoja vai omakotitontteja – Tampereen pormestaritentissä perussuomalaisten vastaukset joutuivat muiden syyniin

Yle Tampereen pormestaritentti sujui valtaosin hymynkareet huulilla ja sulassa sovussa. Pormestariehdokkaiden välillä arjen kiinnostavia painotuseroja kuultiin erityisesti asumiseen liittyen, kirjoittaa Yle Pirkanmaan päällikkö Aki Karjalainen.

18. toukokuu 2021

Tutkija Sami Borg ennustaa Tampereelle kuumia ja tiukkoja kuntavaaleja, joissa pormestarikin voi vaihtua: "Paljon ehtii tapahtua"

Aamulehden teettämän mielipidekyselyn tulokset ennustavat, että neljä puoluetta kisaa pormestarin paikasta. Perussuomalaisten nousu neljän suuren joukkoon ei ole Tampereen yliopiston tutkijan mielestä yllättävää.

26. toukokuu 2019

Tällaisia ovat Suomen uudet europarlamentaarikot: Sahuri, ex-kommunisti, karjatilallinen...

Uusia kasvoja suomalaismepeissä on noin puolet. Myös naisten ja miesten osuus jakautuu suunnilleen puoliksi.

27. maaliskuu 2019

Tutkijat: Perussuomalaisten vaalivideo toimi kohun logiikkaa hyödyntämällä, levityksessä apuna videon paheksujat

Viime viikolla julkaistu video on kerännyt jo reilusti yli neljännesmiljoona katselukertaa.

5. maaliskuu 2019

Analyysi: Maisterisjätkän lähtö – Soini jää historiaan miehenä, joka loi jytkyn ja loikkasi

Entinen peruspomo Timo Soini on saavuttanut urallaan kaiken haluamansa, kirjoittaa politiikan toimittaja Kristiina Tolkki.

18. toukokuu 2018

Näin Niinistö perustelee aloitettaan naissotilaista: "Tällä sain median tiedostamaan puolustusvoimien suuren säästövaateen"

Ehdotus jäädyttää määräaikaisesti naisten vapaaehtoinen asepalvelus oli keino saada kansan ja median huomio puolustusvoimiin kohdistuviin säästöihin, puolustusministeri perustelee Ylelle.

24. helmikuu 2018

LM: Lähes kaikilta suomalaismepeiltä Jyrki Kataiselle hyvä arvosana

Kriittisimmät kommentit tulevat perussuomalaisten Jussi Halla-aholta ja Pirkko Ruohonen-Lerneriltä sekä keskustan Paavo Väyryseltä.

19. tammikuu 2018

Perussuomalaisten vaatima kielikokeilu ei Satakunnassa kiinnosta: "Olisi kallis ja epätasa-arvoinen"

Porin kaupunki on selvittänyt, että yksikään satakuntalainen kunta ei ole haluamassa mukaan kielikokeiluun, jossa ruotsin kielen opiskelu tulisi vapaaehtoiseksi.

8. tammikuu 2018

Kansanedustaja huolestui Rinteen niskalaukauspuheista – ehdotti itse teiden päällystämistä siannahalla

Kansanedustaja Ari Jalonen (sin.) on huolestunut tavasta, jolla oppositiojohtaja Antti Rinne (sd.) arvosteli eduskunnan hyväksymää työttömien aktiivimallia.

19. joulukuu 2017

Tampereen valtuusto luopuu Lex Veltosta: päättäjät saavat täyden palkkion jo tunnin kokoustamisen jälkeen

Tampere luopuu niin sanotusta Lex Veltosta, jolla pienennettiin kesken kokouksen lähtevien päättäjien palkkioita.

Lehdet: Hakkarainen kävi käsiksi naiskansanedustajaan – seurauksia pohditaan

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen käyttäytyi sopimattomasti eduskunnan pikkujouluissa.

9. marraskuu 2017

IL ja AL: Soinin valtiosihteeri livahti Sipilän luota auton takakontissa – Pääministeri: Palaverista hän lähti ihan omin jaloin

Sinisten Elovaara vahvistaa käynnin: "Peräkontissa saa matkustaa"

24. lokakuu 2017

Sipilä kiistää uutuuskirjan väitteen – "insinöörin mielikuvitus ei riittänyt etukäteen ennakoimaan PS:n hajoamista kahteen puolueeseen"

Toimittaja Lauri Nurmen kirja perussuomalaisten hajoamisesta julkistettiin tänään Helsingissä.

21. elokuu 2017

Kenen joukoissa seisot, kysytään nyt perussuomalaisissa – "Puolueeseen on pesiytynyt jäsen valvoo jäsentä -kulttuuri"

Turo Kalliomaa oli vielä alkukesästä Alajärven perussuomalaisten puheenjohtaja. Kaikki muuttui, kun Jussi Halla-aho valittiin puolueen johtoon.

1. elokuu 2017

Terhi Kiemunki on irtisanottu kansanedustaja Lea Mäkipään avustajan tehtävästä

Julkisuudessa muun muassa rasistisien lausuntojensa takia ollut Tampereen perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Terhi Kiemunki on irtisanottu työstään eduskunnassa.

28. heinäkuu 2017

Halla-aho lähettää paimenkirjeitä perussuomalaisille: “Puheet ovat uskomattomia röyhkeydessään”

Halla-ahon mukaan perussuomalaisissa ei ole menossa kapinaliikettä.

12. kesäkuu 2017

Perussuomalaisista erotettu Terhi Kiemunki haluaa takaisin: "Nyt on sellainen puolueenjohto"

Perussuomalaisten puoluevaltuuston valkeakoskelainen jäsen vaatii, että Kiemunki on otettava takaisin puolueeseen. Hänen mukaansa puolueeseen olisi tulossa paljon uusia jäseniä.

21. huhtikuu 2017

Oikeusministeri Lindström: Uusi tuomioistuinvirasto ei välttämättä mene Helsinkiin

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin mukaan uuden viraston sijoituspaikasta tehdään poliittinen päätös. Paikka voi olla muuallakin kuin Helsingissä.

31. maaliskuu 2017

Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu perussuomalainen erosi Urjalan paikallisyhdistyksen luottamustehtävistä

Torstaina selvisi, että urjalalainen kuntavaaliehdokas on tuomittu helmikuussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen. Ehdokkuutta ei voi peruuttaa.

30. maaliskuu 2017

Hyväksikäyttötuomio tuli Pirkanmaan perussuomalaisille yllätyksenä – Miksi ehdokas ei kertonut asiasta?

Urjalalainen kuntavaaliehdokas sai helmikuussa ehdollisen vankeustuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä, mutta ei kertonut asiasta puolueelle.

14. helmikuu 2017

Soini: Venevero on hallitusohjelmassa – "Lehdissä lukee milloin mitäkin"

Lännen Media uutisoi tänään, että hallituksen sisällä on kiistaa veneverosta.

30. tammikuu 2017

Halla-ahon kannattaja: Kansallismielisyyden parempi purkautua puolueessa kuin kadulla

Hämeen piirin Antti Salminen ei ole huolissaan perussuomalaisten vaan kansallismielisyyden jatkosta. Hän odottaa, että puolue pääsee äänestämään johtajasta "normaalirytmissä".

29. tammikuu 2017

Kuningas-Soinilla on edessään kova kevät – "Timolta on patterit loppu", "Ei ole katastrofi jos Halla-aho voittaa"

Voivatko halla-aholaiset todella syrjäyttää soinilaiset? Moni perussuomalainen haluaa muutosta, vaikka kukaan ei tiedä, mitä se isä-Soinin jälkeen tarkoittaisi.

29. lokakuu 2016

Soini Ykkösaamussa: Kevään korvalla ratkeaa jatkoni puolueen johdossa

20 vuotta puolueen johdossa on pitkä aika, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini muistuttaa.

20. elokuu 2016

Keskustan Kaikkonen pitää Suomen ja Yhdysvaltojen välistä sopimusta todennäköisenä ja perusteltuna – "Kyse ei ole puolustusliitosta"

Suomi valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa, kertoi Lännen Media lauantaina. Asia on ollut ulkoasiainvaliokunnan tiedossa alkukesästä, puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Lännen Media: Soini kannattaa Suomen ja Yhdysvaltain välistä puolustusyhteistyösopimusta

Ulkoministeri Timo Soini perustelee sopimusta transatlanttisen yhteistyön syventämisellä, mikä on Suomelle ulkopoliittisesti ja turvallisuuspoliittisesti tärkeää ja järkevää. Sopimusta valmistellaan puolustusministeriössä.

10. elokuu 2016

Kuusi tamperelaista valtuutettua vetoaa valtioon: luvatut ratikkamiljoonat pois budjetista

Ratikkavastustajien viimeisin veto on pyytää 71 miljoonan euron määrärahan perumista. Heidän mielestään raitiotie vie Tampereen kriisikunnaksi.

9. heinäkuu 2016

Suomi ja Iso-Britannia allekirjoittivat puolustusyhteistyöpaperin

Suomen ja Ison-Britannian puolustusministeriö ovat allekirjoittaneet puolustusyhteistyötä koskevan puiteasiakirjan Naton huippukokouksen yhteydessä tänään lauantaina. Asiakirja ei ole oikeudellisesti sitova eikä se sisällä velvoitteita yhteiseen puolustukseen.

28. tammikuu 2016

Lännen Media: Suomi varautuu itärajan repeämiseen

Jos laiton maahantulo laajenee idän rajanylityspaikoilta muualle maastoon, tulee kattavasta valvonnasta mahdotonta, sanoo prikaatikenraali Pasi Kostamovaara.

30. marraskuu 2015

Analyysi: Hallintarekisteristä tuli poliittinen riippakivi – ja Stubbin painajainen

Tylsästä lakihankkeesta tuli kovien intohimojen kohde. Hallintarekisterilain valmistelua ovat värittäneet virheelliset tiedot, lobbauskampanja, täsmätiedot luottotoimittajille ja porttikielto ministeriöön, kirjoittaa Ylen taloustoimittaja Jyri Hänninen.

18. marraskuu 2015

TET-harjoittelussa YleX:llä käynyt Teuvo Hakkarainen: Lieventäisin nyt Yle-kritiikkiäni

17. marraskuu 2015

Teuvo Hakkarainen huomenna YleX Aamussa: “Katsotaan, miten hän selviytyy radiojuontajan urakasta”

9. elokuu 2015

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen: BB-tähdestä puolueen varapuheenjohtajaksi

Perussuomalaisten tuore varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kokeilla kaikenlaista. Vuonna 2011 hän osallistui Big Brotheriin näyttääkseen katsojille toisenlaisen roolimallin.

27. heinäkuu 2015

Immosen lausunto jakaa perussuomalaisia – "Kammottava lopputulos" vai "lyyrinen ulostulo"?

Perussuomalaisten riveistä on noussut niin kansanedustaja Olli Immosta (ps.) puolustavia kuin kritisoiviakin ääniä. Immonen julkaisi lauantaina Facebook-päivityksen, jossa hän muun muassa kutsui monikulttuurisuutta painajaiseksi ja puhuu taistelusta "yhden oikean Suomen kansan" loppuun asti.

8. marraskuu 2014

Pirkanmaan keskusta asetti Laila Koskelan ehdokkaakseen eduskuntaan

Kansanedustaja Laila Koskela siirtyi aiemmin tällä viikolla perussuomalaisista keskustaan. Keskustan päätös Koskelan asettamisesta ehdolle oli yksimielinen.

31. heinäkuu 2014

Jussi Niinistö Aamulehdelle: Suomen Nato-jäsenyydestä tehtävä selvitys

Ulkoministeri Erkki Tuomioja tyrmää Nato-selvityksen tekemisen. Hän kuitenkin lupaa katsauksen Suomen turvallisuusyhteistyöstä.

21. heinäkuu 2013

Perussuomalaisten Niinistö "armeija miesten koulu"-kohusta: Väärinkäsitysten summa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön (ps) mukaan hänen kommenttejaan naisten varusmiespalveluksen suhteen on tulkittu ja siteerattu väärin. Niinistö syyttää arvostelijoitaan irtopisteiden keräämisestä.

20. heinäkuu 2013

Kokoomusnaisten puheenjohtaja järkyttyi kansanedustaja Niinistön armeijapuheista

Kansanedustaja Lenita Toivakan mukaan Jussi Niinistön asenne on naisia vähättelevä. "Armeijassa ratkaisee soveltuvuus, ei sukupuoli", Toivakka sanoo.

Varusmiesliiton varapuheenjohtaja pitää Jussi Niinistön kommentteja armeijasta miesten paikkana kivikautisina

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan armeija on miesten koulu, jonka miehet ovat luoneet miehiä varten. Varusmiesliiton varapuheenjohtajan Risto Lahden mukaan naiset pystyvät armeijassa samaan kuin miehetkin.

29. lokakuu 2012

Lehdet: Keskusta maanitteli eksyneet takaisin

Pääkirjoituksissa pohditaan, millaiseen yhteistyöhön puolueet kykenevät vaikeina taloudellisina aikoina ja keskellä sote-uudistusta.

4. lokakuu 2012

Aamun lehdet: Perussuomalaiset hyötyvät huomiosta

Torstaina aamun lehdissä ennustetaan perussuomalaisille vaalivoittoa, pohditaan lapsia propagandavälineenä ja kerrataan HUS:n potilastietojärjestelmän vaikeuksia.

26. syyskuu 2012

Aamun lehdet: Kansainvälisesti kiinnostavat kuntavaalit

Aamun lehtiä puhuttavat kuntavaalit ja se, että ne puhuttavat myös kansainvälistä lehdistöä, kuten Wall Street Journalia ja Der Spiegeliä.

23. tammikuu 2012

Aamun lehdet puivat vaalitulosta

Uusin jytky puhuttaa maanantain sanomalehtiä. Haaviston menestymistä pohditaan ja osansa saavat myös eurokriittiset Väyrynen ja Soini. Heidän kohdallaan pohditaan sitä, miten vaalitulos vaikuttaa keskustan ja perussuomalaisten tulevaan menestykseen.

8. tammikuu 2012

Mediapeli kiristyy

Kaksi viikkoa vielä pitäisi kestää. Yleisen elämänkokemuksen perusteella voi päätellä, että presidentinvaalien loppusuora ei ole yhtä kaunista katseltavaa kuin muutaman viime kuukauden ajan kestäneet kyttäyskierrokset.

14. joulukuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä puhuttavat eurokriisi ja kotimaan politiikka.

23. syyskuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä paljastetaan Halla-Ahon kannattajien profiili sekä pohditaan Euroopan yhtenäisyyttä.

12. elokuu 2011

Aamun lehdet

Entisen pääministerin ja eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen ilmoittautuminen mukaan presidentinvaaleihin kiihdyttää poliittista keskustelua presidenttipelistä.

27. huhtikuu 2011

Aamun lehdet

Eduskuntavaaleja puidaan lehdissä yhä, vaikka vaaleista on kulunut jo puolitoista viikkoa. Etenkin perussuomalaisten tulevaa käyttäytymistä yritetään ennustaa useammassakin lehdessä.

20. huhtikuu 2011

Aamun lehdet

Lehdet pohtivat muun muassa kasvavaa EU-vastaisuutta ja keskustan vaalitappiota. Lisäksi mietitään, mistä löytyisi hyvä maatalousministeri.

18. huhtikuu 2011

Aamun lehdet

Jytky tuli, Suomessa on nyt neljä suurta puoluetta.

17. helmikuu 2011

Aamun lehdet

Vanhas-päätöskin sataa persujen laariin, lehdet huokaavat.

12. marraskuu 2010

Aamun lehdet

Huoltajuusriidoissa tärkeintä on lapsen etu. Timo Soini näyttää hotkaisevan keskustan yhtenä suupalana. Esimerkiksi näin kirjoittavat aamun lehdet.

30. elokuu 2010

Aamun lehdet

Maanantain lehdet ruotivat esimerkiksi perussuomalaisten kannatusta ja nuorten työelämäopintoja.

27. huhtikuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet jakavat moraalisia tuomioita Eero Heinäluomalle ja elintarvikealan työtaistelijoille.