Suomen viranomaiset valmistautuvat itäisen maarajan laajaan repeämiseen, uutisoi Lännen Media. Rajavartiolaitoksen raja- ja meriosaston päällikkö pitää mahdollisena, että Venäjältä pyrkii Suomeen paljon maahantulijoita rajan koko pituudelta.

Prikaatikenraali Pasi Kostamovaaran mukaan laittoman maahantulon laajeneminen rajanylityspaikoilta maastorajoille tarkoittaisi sitä, ettei Rajavartiolaitoksella olisi enää mahdollisuuksia kattavaan valvontaan.

– Silloin meidän pitkä itärajamme on portti, josta tulijoita mahtuu tulemaan, jos painetta on, Kostamovaara sanoo Lännen Medialle.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) puolestaan toteaa, että Kostamovaaran maalaileman uhkakuvan toteutuessa Puolustusvoimat on valmis antamaan virka-apua.