Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on ollut tietoinen Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä mahdollisesta puolustusyhteistyösopimuksesta, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) sanoo Ylelle. Asia on hänen mukaansa tullut esille ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa jo alkukesästä.

– Siinä mielessä tämä ei ole yllätys, hän toteaa.

Lännen Media uutisoi lauantaina, että Suomen puolustushallinto valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. Ulkoministeri Timo Soini (ps.) kertoi Lännen Median haastattelussa kannattavansa sopimuksen solmimista.

Kaikkonen toteaa, että hänen käsityksensä mukaan keskustelua sopimuksesta on käyty jo kohtuullisen pitkälle. Hän sanoo pitävänsä yhteistyöasiakirjan allekirjoittamista sekä todennäköisenä että perusteltuna.

– On olemassa vahva tuki sille, että Suomi ja Ruotsi tiivistävät keskinäistä yhteistyötään. Tämä työ edistyy hyvää vauhtia. Tuntuisi perustellulta, että Suomen ja Yhdysvaltain välinen yhteistyö on suurin piirtein samalla viivalla kuin Ruotsin ja Yhdysvaltain välinenkin.

– Mutta toki oleellista on se, mitä kaikkea [yhteistyöasiakirja] tulee sisältämään. Se totta kai kiinnostaa eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ennen sopimuksen allekirjoittamista, Kaikkonen tähdentää.

"Olen puhunut asiasta ministeri Niinistön kanssa"

Aiemmin tänä kesänä Kaikkonen ihmetteli, miksi eduskunta ei ollut saanut etukäteen kunnolla tietoa Suomen ja Britannian allekirjoittamasta puolustusyhteistyötä koskevasta asiakirjasta. Onko informaatio kulkenut nyt paremmin?

– Uskon, että tämä asia on järjestyksessä, Kaikkonen vastaa kysymykseen.

– Olen puhunut tästä asiasta heinäkuussa ministeri Jussi Niinistön kanssa. Hänellä on tiedossaan, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta haluaa käydä tämän asian läpi ennen mahdollisen sopimuksen allekirjoittamista. Näin varmasti tapahtuukin.

Sopimuksen mahdollisesta sisällöstä Kaikkosella ei ole tarkkaa tietoa. Hän arvioi kuitenkin, että keskustelussa ovat samankaltaiset asiat kuin Ruotsin ja Yhdysvaltojen välisessäkin sopimuksessa.

– Materiaaliyhteistyötä, tietojenvaihtoa. Tämänkaltaisia asioita. Mitään varsinaista puolustusliittoa tämä sopimus ei tarkoita, hän selventää.