Suomalaismepit arvostavat Jyrki Kataisen toimintaa EU-komission varapuheenjohtajana, uutisoi Lännen Media.
Lännen Median kyselyn mukaan Katainen saa mepeiltä kouluarvosanan 9–.
Lähes kaikki suomalaiset europarlamentaarikot puoluekannasta riippumatta arvioivat Kataisen onnistuneen erittäin hyvin keskeisissä hankkeissa, Euroopan strategisten investointien rahaston markkinoimisessa ja kiertotalouden edistämisessä.
Poikkeuksen tekevät perussuomalaisen mepit Jussi Halla-aho ja Pirkko Ruohonen-Lerner sekä keskustan Paavo Väyrynen, jotka ovat kriittisellä kannalla Kataisen suhteen.
Halla-aho kritisoi Kataista näkymättömäksi, eikä pidä häntä visionäärinä. Väyrysen mielestä Kataisella ei ole asiantuntemusta ja visiota luotsata EU:ta kestävään suuntaan.
Mepit eivät kuitenkaan oikein usko Kataisen pääsevän komission puheenjohtajaksi. Katainen itse ei ole kertonut jatkosuunnitelmistaan tarkemmin.
Lue myös:
Analyysi: Kataista povataan jopa EU-komission johtoon – hän itse miettii, "mikä muu kuin politiikka voisi sytyttää"
Suomalaisnaiset pääsevät EU:ssa pitkälle omilla ansioillaan – mutta Suomi lähettää unionin huippuvirkoihin lähinnä miehiä
Valtiosihteeri Risto Artjoki Kataisen kabinettipäälliköksi
EU haluaa kasvavan muovivuorensa kuriin markkinoiden avulla – eurooppalainen muovivero harkintaan
Katainen torjuu kritiikin Goldman Sachsin Barroson lobbauksesta: "Lähinnä oluella käynti ystävien kesken"
Katainen myöntää kirjeessä, että tapasi Goldman Sachsille työskentelevän Barroson