Eduskunnan puhemiesneuvoston torstainen äänestyspäätös nostattaa yhä tunteita eduskunnassa.

Kokoomuslaiset puhemiesneuvoston jäsenet Arto Satonen ja Kari Tolvanen syyttävät demareita "poliittisten irtopisteiden keräämisestä vakavan asian kustannuksella". Satosen mukaan SDP:n esitys Supon kokonaisvalvonnasta tuli puhemiesneuvostoon "puskista" eli täytenä yllätyksenä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman pitää kokoomusväitteitä outoina. Lindtmanin mukaan SDP on vaatinut koko Supon eli suojelupoliisin saattamista eduskunnan valvontaa jo vuonna 2004. Saman vaatimuksen demarit esittivät Lindtmanin mukaan puhemiesneuvoston jäsenille myös viime heinäkuussa.

Lindtman toistaa demareiden esittäneen koko tiedustelulakipaketin valmistelun ajan saman vaatimuksen: jos Supo saa merkittävästi uusia tehtäviä ja oikeuksia, silloin myös valvontaa on tiukennettava.

Lindtman korostaa, että Supon valvontaan ei saa jäädä harmaita alueita, ja niitä tiedustelulakipaketti nyt hänen mielestään tuottaa.

Tästä hallituspuolueiden edustajat ovat eri mieltä. Esimerkiksi parlamentaarisen seurantaryhmän puheenjohtaja Tapani Tölli ( kesk.) on sanonut, että eduskunnan valvonta kattaa kaiken olennaisen Supon toiminnan myös tiedustelulakien astuttua voimaan.

Lindtman on eri mieltä. Hänen mukaansa Supolle jää runsaasti tehtäviä, jotka ovat Supon johtajan päätettävissä ja siten eduskunnan valvonnan ulottumattomissa.

Perustuslain muutos vaatii kolmen suuren puolueen tuen

Hallitus haluaisi uudet tiedustelulait voimaan pikavauhtia. Lakiesityksissä ehdotetaan muutoksia perustuslain yksityisyyden suojaa käsittelevään pykälään.

Perustuslain muuttaminen on tavallista lakia vaikeampaa. Hallitus haluaisi muutoksen voimaan kiireellisenä, ja se onnistuu vain jos 5/6 kansanedustajista tukee hanketta. Käytännössä mikä tahansa eduskunnan kolmesta suuresta puolueesta voi yksin torpata hankkeen. SDP:llä on 34 kansanedustajaa, ja puolue aikoo ilmoittaa lopullisen kantansa vasta perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen. Tosin jo nyt lähetekeskustelussa tuli selväksi, että ilman koko Supon valvontaa ei tule tukea.

Jos hallituksen toive kiireellisestä muutoksesta ei toteudu, perustuslain muutos voidaan hyväksyä tässä eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä, ja jättää vaalien yli lepäämään. Seuraavan eduskunnan on hyväksyttävä muutos 2/3:n enemmistöllä.

Tämäkin on nykyisen hallituksen kannalta epävarma vaihtoehto. Eduskuntavaalit ovat ensi vuoden keväällä. Käytännössä 2/3:n enemmistökin vaatii aina reilusti enemmän kuin hallituspuolueiden kansanedustajien tuen. Jos esimerkiksi SDP olisi vaalien jälkeen hallituksessa, uudistus tuskin etenisi.

Perustuslaki sisältää muun muassa määrittelyt valtiomuodosta ja yksilön oikeuksista. Lain erityisyyttä korostaa se, että sen muuttaminen on tehty vaikeaksi. Jonkinlaisena nyrkkisääntönä voikin pitää, että perustuslain muutos vaatii aina laajan, käytännössä aina kolmen suuren puolue tuen.

Lue myös:

Supon valvonnasta harvinainen riita eduskunnan puhemiesneuvostossa

Puhemiesneuvosto ehdottaa tiedusteluvalvontavaliokunnan perustamista – hylkäsi SDP:n vaatimukset suojelupoliisin valvonnasta