Tamperelainen Terhi Kiemunki on aikonut liittyä takaisin perussuomalaisiin jo ennen viikonlopun puoluekokousta. Vielä hakemus ei ole lähtenyt.
– Nyt on sellainen puoluejohto, mikä edustaa sitä perussuomalaisuutta, mikä tämä puolue on ollut silloin, kun liityin siihen yli kymmenen vuotta sitten.
Valkeakoskelainen perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen Mikko Nurmo vaati Aamulehdessä, että Kiemunki on otettava takaisin puolueeseen. Hänen mukaansa puolueeseen olisi tulossa paljon uusia jäseniä.
Kiemungin mielestä yksi parhaista muutoksista on jäsenistön mukaan ottaminen.
– Tärkein muutos on se, että jäseniä on kuultu. Toivon, että kuullaan edelleen. Halla-aho mainitsi linjapuheessaan, että aikoo kiertää piireissä ja paikallisyhdistyksissä keskustelemassa. Se on poliittisen linjan lisäksi yksi tärkeimpiä asioita.
Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho nosti linjapuheessaan vahvasti esiin kansallismielisen ja EU-kriittisen ajattelun.
Kiemunki tuomittiin viime joulukuussa 30 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Puolue erotti Kiemungin helmikuussa. Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtajana toiminut Kiemunki jätti eroilmoituksensa yhdistyksestä ja sen puheenjohtajuudesta maaliskuussa.
Kiemunki toimii edelleen kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) eduskunta-avustajana.