Ulkoministeri ja espoolaismaisteri Timo Soini (sin.) antoi odotetun ilmoituksensa kevään korvalla. Tapansa mukaan hän vihjaili siitä sopivin sanakääntein jo viikonloppuna.
Pitkään odotettua päätöstä pedattiin Lännen median jutussa sunnuntaina. Soini kertoi, että aikoo kertoa päätöksensä tiistaina blogissaan.
Timo Soini ei ole ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Tästäkin päätöksestä maisterisjätkä otti kaiken irti.
Soinin luopuminen on ankara isku hallituksen kääpiöpuolueelle sinisille. Uudellamaalla Soini olisi voinut karismallaan vetää eduskuntavaaleissa läpi kaksi tai jopa kolmekin sinistä.
Nyt näyttää siltä, että Suomen suurimmassa vaalipiirissä läpi voi päästä vain yksi, puolustusministeri Jussi Niinistö, Soinin pitkäaikainen luottomies. Mies, joka luovutti hyvin pedatun perintöprinssin paikan suosiolla Sampo Terholle.
Sinisten kannatus on Ylen helmikuun kannatusmittauksessa 1,4 prosenttia. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Sinisten epätoivosta kertoo sekin, että Vaasan vaalipiirissä lupaavin läpimenijä on Raimo Vistbacka (73). Vistbacka oli aikoinaan perussuomalaisten ensimmäinen kansanedustaja.
Sinisistä tuli lopulta se, mistä Soini hallituksen pieniä puolueita mollasi: takiaispuolue.
Mitä Soini tekee seuraavaksi? Timo Soini ei ole ilmoittanut, aikooko hän olla ehdolla kevään europarlamenttivaaleissa. Sinisten riveistä mahdollisuudet nousta mepiksi ovat olemattomat.
Soini voisi itse olla kiinnostunut ministerinpestin jälkeen suurlähettilään paikasta. Paikka Bukarestissa ei taida kuitenkaan kelvata.
Edustajavuosia on riittävästi täyteen eläkkeeseen, mutta tuskinpa Soinin energioilla eläkeukoksi ryhdytään. Muistelmilla voisi olla tilausta.
Parhaiten Soini jää mieleen miehenä, joka nosti perussuomalaiset konkurssin kokeneen SMP:n tuhkasta hallitukseen, sai unelmien työn ulkoministerinä ja loikkasi.
Lyhyessä ajassa tapahtui paljon. Kesäkuun alussa 2017 Soini kirjoitti blogissaan: Pidän loikkareita luusereina.
Kymmenen päivää myöhemmin Jussi Halla-Aho valittiin Jyväskylän puoluekokouksessa puheenjohtajaksi. Soinista näkyivät perävalot.
Soinin leiriin jäivät puolueen ministerit. Perustettiin Uusi vaihtoehto, jota pian ryhdyttiin kutsumaan nimellä uuvatit. Myöhemmin nimi muuttui Siniseksi tulevaisuudeksi.
Vielä vuonna 2014 Soini kirjoitti kirjassaan Peruspomo: “En minä mitään pölynimureita tai puhelimia lähde myymään. Minä myyn ajatuksia, jos jotain myyn. Tiedä vaikka lähtisin republikaanien kampanjatiimiin Atlantin taakse.”
Aborttia vastustavalle ja fillarikommunisteja vihaavalle Timo Soinille löytynee uusi työpaikka. Eihän mies ole vielä kuuttakymmentäkään.
Eikä perussuomalaisten hajoamisesta ole vielä kaikkia kiviä käännetty. Ainakin puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on luvannut vielä julkaista muistelmansa.
Slunga-Poutsalo ja Soini tuskin kirjoittavat muistelmia yhdessä. Vanhat arvet eivät umpeudu hetkessä.
Jutun kuvatekstiä korjattu kello 15.20: Sinisten kannatus on 1,4 ei 2,4 prosenttia.
Voit keskustella aiheesta tiistaina klo 22:een saakka.
Lisää aiheesta:
Timo Soini vaitonainen tulevaisuudestaan: "Olen koko lailla vapaa mies tekemään päätöksiä"
Timo Soini ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin – "Minulla alkaa uusi matka"