Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ratkaisee kevään korvalla, aikooko hän hakea jatkoaikaa puolueensa johtoon.

– Varmaan tuossa kevään korvalla, vielä ei ole sen aika, Soini muistutti Yle TV1:n Ykkösaamun vieraana.

Samalla Soini muistutti, että puolueen pitää olla valmis ottamaan uusi puheenjohtaja vastaan.

– Täytyyhän sen olla. Ei tämä mikään yhden miehen bändi ole.

– Tietenkin täytyy katsoa inhimilliselta kannalta ja puolueen kannalta. Ja samalla tämän ulkoministerin homman kannalta, Soini valotti pohdintansa taustoja.

Soini muistutti myös, että hän on mielestään onnistunut tehtävässään. 20 vuoden aikana puolue on noussut yhden kansanedustajan puolueesta eduskunnan toiseksi suurimmaksi ryhmäksi ja samalla hallitukseen.

Puheenjohtaja totesi myös, että perussuomalaiset ovat koska tahansa valmiita valitsemaan myös naisen johtajakseen.

– Ihan koska tahansa. Tällä puolueella pitää olla se puheenjohtaja, minkä kenttä haluaa.

Kyselyjen mukana Soinin suosio puolueensa johtajaksi on edelleen vankka. Häntä tukee 48 prosenttia vastaajista, kun Lännen Median teettämässä kyselyssä seuraavaksi suosituin nimi sai taakseen 17 prosentin kannatuksen.

Lindtmanin listat eivät sovi demokratiaan

PS:n puheenjohtaja otti kantaa myös kuluneen viikon poliittiseen kohuun ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin nimilistoihin. Soinin mukaan tällaisten listojen laadinta ei sovi demokratiaan.

Torstaina nousi kohu, kun SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin kerrottiin tehneen nimilistoja eduskunnan puhemiehistölle. Listoilla oli niitä kansanedustajia, joiden oli hänen mukaansa "hyvä päästä ääneen kyselytunneilla".

– Ei se sovi lainkaan demokratiaan. Tämä on hyvin ajattelematonta, lyhytnäköistä' ja "koltiasmaista" peliä, Soini tylytti.

Soinin mukana lista loukkaa niitä SDP:n kansaedustajia, jotka eivät pääse listoille.

– Siitä tulee pakosti sellainen ajatus, että "Ai mää en ole asiantuntija ja minä en tiedä".

Samalla hän huomautti, että listoista saattoi olla jopa enemmän haittaa niillä oleville kuin hyötyä. Ne ovat siis eräänlainen karhunpalvelus listatuille.

Kysyttäessä Soini arvio myös kohun merkitystä Lindtmanille SDP:n mahdollisessa puheenjohtajakisassa.

– Kyllähän siinä lommo tuli. Mutta voi olla, että aika hoitaa tai tuli ruostetta.