Mistä on kyse?

Satakuntalaiset kunnat eivät innostu perussuomalaisten vaatimuksista lähteä mukaan kielikokeiluun.

Hallituksen hyväksymään kokeiluun osallistuvien olisi opiskeltava ruotsin sijasta jotain toista vierasta kieltä. Hallituksessa suunnitelmaa on edistänyt erityisesti sininen tulevaisuus, joka irtaantui viime kesänä perussuomalaisista.

Perussuomalaiset ovat jättäneet useissa suomalaiskunnissa puoluetoimistossaan laaditun valtuustoaloitteen kielikokeilusta. Almamedia kertoi syksyllä leikkaa ja liimaa -tavalla tehdyistä sarja-aloitteista.

Puoluetoimistosta tulleen aloitepohjan jätti Porissa valtuustoryhmänsä puolesta Ismo Läntinen. Kokeiluun otetaan mukaan enintään 2 200 lasta.

Rehtorit ja kunnat: Ei kiitos

Porin sivistystoimi on kysellyt muilta satakuntalaiskunnilta halua lähteä mukaan kokeiluun. Yksikään kunta ei Porin mukaan ole kiinnostunut aloitteen toteuttamisesta. Myöskään porilaisilta rehtoreilta ei heru tukea kokeiluun lähdölle.

Porin opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen sanoo, että kokeilu olisi kallis ja vaikeuttaisi opetuksen järjestämistä. Kouluissa olisi tarjottava muita kieliä korvaamaan ruotsia, eikä pätevien opettajien löytäminen olisi helppoa.

– Opettajien virkarakenne on suunniteltu voimassa olevan opetussuunnitelman tuntijakoa silmällä pitäen, Tiirikainen sanoo.

Ruotsi on tärkeä

Taneli Tiirikaisen mielestä Porin sijainti länsirannikolla puolustaa ruotsin opiskelua, koska lähiseudulla asuu paljon ruotsinkielisiä. Myös elinkeinoelämän ja tavallisten kansalaisten yhteydet Ruotsiin ovat vilkkaita.

Opetusyksikön päällikkö muistuttaa myös siitä, että ruotsin taitoa vaaditaan edelleen korkeakoulutuksessa ja julkisissa viroissa.

– Peruskouluikäinen ei vielä voi tietää tulevaisuuden suunnitelmiaan tai asuinpaikkaansa. Kaikille yhteinen ruotsin opiskelu on siis merkittävä tasa-arvoasia, Tiirikainen sanoo.

Myös opetusalan ammattijärjestö OAJ on vastustanut kielikokeilua. Porin poliitikot päättävät perussuomalaisten aloitteesta Tiirikaisen esityksen pohjalta.