Ylöjärvi on saamassa ensi maanantaina viimein uuden kaupunginhallituksen. Aamulehti kertoo, että valtuustoryhmät ovat päässeet asiassa ratkaisuun.
Kiistaa on aiheuttanut Erja Pelkosen (ps.) asema kaupunginhallituksen jäsenenä.
Pelkosta epäillään tietovuodosta, ja syyskuussa kaupunginvaltuusto äänesti kaupunginhallitukselle epäluottamusta. Uudesta koostumuksesta ei päästy kuitenkaan yksimielisyyteen, sillä perussuomalaisten ryhmä ei halunnut vaihtaa Pelkosta.
Lokakuun kokouskaan ei tuonut ratkaisua asiaan. Tuolloin perussuomalaiset asetti ehdoksi vaihdolle sen, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mauri Heiska lähtee tehtävästään. Heiska kuuluu Suomen Kataja -ryhmään, joka irtautui perussuomalaisista kuluneen valtuustokauden aikana.
Suomen Katajaan kuuluu neljä valtuutettua. Ylöjärven perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Ruuska kommentoi Ylelle lokakuussa puolueensa olevan sitä mieltä, ettei neljän hengen ryhmän jäsen voi olla kaupunginhallituksen puheenjohtajistossa.
Neuvottelutulos olemassa
Nyt Hannu Ruuska vahvistaa Ylelle, että neuvottelutulos on olemassa. Hän ei ota kantaa siihen, mikä se on.
Hän ei ota kantaa siihenkään, onko nyt toteutumassa se vaihtoehto, jossa Mauri Heiska lähtee Pelkosen mukana.
Ruuskan mukaan kyseessä on ”molemminpuolinen kompromissien summa”. Asiasta tiedotetaan maanantaina.
Valtuustoryhmät kokoontuvat torstai-iltana valmistelemaan maanantain kokousta ja päättävät myös kokouksen tiedotuslinjasta. Mahdollinen vaihtoehto on se, että ratkaisusta tiedotetaan vasta kokouksen alkajaisiksi.
Maanantain kokous alkaa kello 12.
– Tällä hetkellä ei ole vielä kommentoitavaa. Neuvotteluryhmien kanssa on päästy neuvottelutulokseen.
Ei kommentoitavaa
Asiasta ollaan toistaiseksi Ylöjärvellä muutenkin vaitonaisia. Yle tavoitti kaupungin hallintojohtajan Antti Pieviläisen, joka ei halunnut lähteä kommentoimaan asiaa. Hänen mukaansa päätöksentekovastuu on nyt kuntapäättäjillä.
Yle tavoitti tekstiviestillä myös Mauri Heiskan ja kysyi, onko sopu kaupunginhallitusasiassa löytynyt.
– En kuulu neuvotteluryhmään, Heiska vastasi.
Yle kysyi myös, onko hän jatkamassa maanantain jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
– Maanantaina selviää. En kommentoi tässä kohtaa enempää.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.