Kuntavaaleista tulee eduskuntavaalien toisinto, jos on uskominen Turun yliopiston tutkimusta eduskuntavaalien mediajulkisuudesta, kirjoittaaHämeen Sanomat.
Perussuomalaiset ovat valittaneet, että media kohtelee heitä epäreilusti nostamalla esiin joka ikisen puolueen sisäisen kärhämän tai ehdokkaiden suustaan päästämät sammakot.
Hämeen Sanomien mukaan itse asiassa puolueessa olisi syytä tyytyväisyyteen, sillä se on saanut suunnattomasti ilmaista julkista näkyvyyttä. Väliin mediahuomioon tuskastunut Soini voisi nostaa huoneentaulukseen moton "ei väliä, puhuvatko hyvää vai pahaa, kunhan puhuvat".
Sosiaalisessa mediassa vanhojen tiedotusvälineiden moitteet perussuomalaisille ovat silkkaa hunajaa, sillä ne vain vahvistavat puolueen kannattajien käsitystä itsestään muutoksentekijöinä. Heille muutokseksi tosin riittää, että sanoo kaikkeen "ei".
Mediassa suhtautuminen perussuomalaisiin näyttää lukittuneen niihin asemiin, joihin eduskuntavaaleissa asetuttiin. Kirjoittelun tunnetiloja on kaksi: kauhistelu ja hekottelu. Kumpikin sataa perussuomalaisten laariin.
Lapset propagandan välineenä
Aamulehdenmukaan Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov on jälleen kerran ottanut lapset ja lastensuojeluviranomaiset Suomen vastaisen propagandansa lyömäaseeksi.
Astahovista Suomi pitäisi julistaa hengenvaaralliseksi maaksi venäläisille lapsiperheille. Lapsiasiamiehen vihakampanja on asenteellisuudessaan ja tietämättömyydessään niin älytön, ettei siitä itse asiassa kannattaisi provosoitua. Tapausta eikuitenkaan voi lakaista maton alle, koska se on saanut myös Venäjän ulkoministeriön liikkeelle.
Syytökset ovat käsittämättömiä. Ne kertovat lähinnä maan sisäisestä valtapelistä ja Astahovin sairaaloisesta halusta nostaa omaa profiiliaan.
Venäjä on toistuvasti vaatinut kahdenvälistä lasten ja perheiden kohtelua valvovaa komissiota, johon myöskään presidentti Sauli Niinistö ei aio suostua. Eikä pidäkään suostua. Mihinkään päin ei täällä enää kumarrella, toteaa Aamulehti.
Apotti vaatii IT-osaamista
Puolen miljardin euron Apotti ei onneksi pujahtanut Helsingin sosiaali- ja terveyslautakuntien läpi jatkoon lisäselvityksittä.Iltalehdenmukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin potilastietojärjestelmä tarvitaan nopeasti.
Apotin askelluksia on kiireen varjolla yritetty nopeuttaa, mutta nyt on tarkan arvion paikka. Soppa kiehuu sosiaalisessa mediassa, opintomatkoja ehdotetaan Viroon ja Tanskaan. On ilmennyt, että HUS:n IT-johtokunnan pöytäkirjat eivät ole enää täysin julkisia. Laajasta ohjausryhmästä puuttuvat IT-ammattilaiset.
Järjestelmän toimittajan ei tule istua ohjausryhmässä. Tietojärjestelmiä pitää kehittää ketterästi ja askel kerrallaan - ei niin, että toimittajayritys saa sekä monopolin että lypsylehmän.
Iltalehti väittää, että kuntapäättäjän on vaikea hahmottaa, voidaanko suljettuun järjestelmään perustuvan Mumps-ohjelmointikielen sijaan käyttää avointa lähdekoodia. Apotti on hätätilassa. Nyt tarvitaan apuun kriittisiä IT-ammattilaisia.