Ylevä arkisto

Suomen Keskusta

Näytetään 1–40 / 40

19. huhtikuu 2024

Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtajasta Antti Kaikkosen kampanjapäällikkö keskustan puheenjohtajavaalissa

Aleksi Eskelinen kertoi asiasta X:ssä torstaina.

28. toukokuu 2021

SS: Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä valtiovarainministerin erityisavustajaksi

Keskustaa edustava kuopiolainen Antti Kivelä aloittaa kesäkuussa valtiovarainministeri Annika Saarikon erityisavustajana.

22. helmikuu 2021

Elsi Katainen Pielaveden sijaan kuntavaaliehdokkaksi Kuopiossa

Pielaveden valtuustoon Katainen valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2000.

2. elokuu 2020

Ylen tietojen mukaan keskustan puheenjohtajakisaan kolmaskin ehdokas – varapuheenjohtaja Petri Honkonen asettuu ehdolle

Puheenjohtaja Katri Kulmuni on saamassa Annika Saarikon lisäksi myös toisen haastajan: varapuheenjohtaja Petri Honkosen Keski-Suomesta.

8. elokuu 2018

Ministeri Vehviläinen sote-maakunnista: Määrän väheneminen on mahdollista

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen mukaan hallitus tavoittelee edelleen maakuntavaaleja toukokuulle 2019.

21. kesäkuu 2018

Analyysi: Kaatuiko hallituksen sote-uudistus tämänpäiväiseen aikatauluriitaan? Päivät näyttävät loppuvan kesken Sipilän hallitukselta

Sote-riita repii hallituksen välejä. Kukaan ei taida tietää mitä kokoomus aikoo, kirjoittaa sosiaali- ja terveysasioiden erikoistoimittaja Tiina Merikanto.

13. tammikuu 2018

Keskusta patistelee tänään omiaan Vanhasen taakse – presidentinvaaleissa tappio Väyryselle olisi nöyryytys

Keskustan puoluejohto ja ministerikaarti pyrkivät tänään vakuuttamaan paikallistason järjestöjen puheenjohtajat siitä, että presidentinvaaleissa ääni kannattaa antaa Sauli Niinistön tai Paavo Väyrysen sijaan Matti Vanhaselle. 

22. marraskuu 2017

"Väyrysen puolueen" kaksoisjäsenet ärsyttävät, mutta kukaan ei tiedä paljonko heitä on

Kansalaispuolueeseen on siirtynyt jäseniä eri puolueista, viimeisimmäksi omaan puolueeseensa pettynyt kokoomuslainen. Osalla jäsenistä on kahden puolueen jäsenyys, eivätkä suuret puolueet katso tätä hyvällä.

20. huhtikuu 2017

Sinikka Rajaniemi sai jatkoaikaa Fimean ruorissa – hallituksen päätöstä alueellistamisen toimeenpanosta odotetaan piakkoin

Ylijohtajan pesti kestää ensi vuoden syksyyn saakka. Rajaniemi on hoitanut tehtävää vuodesta 2009 alkaen.

26. marraskuu 2016

Orpo ja Rinne: Ulkopuolinen selvitys Sipilän toiminnasta välttämätön

Opposition ja hallituksen kärkinimet katsovat, että oikeuskanslerin pitäisi arvioida pääministerin toimintaa Terrafame-kohussa.

31. lokakuu 2016

SS: Keskusta on hyötynyt eniten valtuustoryhmien loikkauksista

Perussuomalaiset ovat menettäneet eniten valtuustopaikkoja.

13. joulukuu 2015

SS: Kansanedustaja Markku Rossi virallisti suhteensa taiteilija Matti Kaarlejärven kanssa

Keskustan kansanedustaja Markku Rossi ja taiteilija Matti Kaarlejärvi ovat rekisteröineet parisuhteensa tänään sunnuntaina, kertoo Savon Sanomat.

23. helmikuu 2015

Elsi Katainen: Uuden sote-esityksen saaminen tällä hallituskaudella ei pidä olla itsetarkoitus

Keskustan kansanedustaja Elsi Kataisen mielestä sote-loppurutistuksessa tarvitaan yksituumaisuutta, vaikka se tarkoittaisikin uuden lakiesityksen lykkääntymistä seuraavalle hallituskaudelle.

16. marraskuu 2014

Entinen pääministeri Matti Vanhanen ei niele presidentin arvostelua: "En oikein ymmärrä tätä mielikuvakäsitettä"

Eduskuntavaaliehdokkuutta harkitseva entinen pääministeri kehottaa presidenttiä analysoimaan myös oman ministerikautensa. Ratkaisuksi nykyisiin ongelmiin Matti Vanhanen esittää "sisäistä devalvaatiota".

6. lokakuu 2014

Seppo Kääriäinen Soininvaaran avautumisesta: "Se kiteytti hyvin Suomen poliittisen tilanteen"

Iisalmelainen keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen yhtyy Osmo Soininvaaran näkemykseen siitä, että eduskunta ja koko suomalainen yhteiskunta on kyvytön päätöksentekoon.

10. maaliskuu 2014

Kovatkin keinot käytössä Kuopion koulukiistassa – "Enemmän kiristämistä kuin asiallista vaikuttamista"

Kuopion kaupunginvaltuusto ratkaisee tänään ensi syksylle suunniteltujen koululakkautusten kohtalon. Kouluverkkoratkaisujen alla monet vanhemmat ovat pyrkineet vaikuttamaan valtuutettuihin jopa uhkaamalla muuttaa naapurikuntaan.

30. lokakuu 2013

Kuopion koululakkautukset ovat palaamassa lähtöruutuun

Kuopion ensi vuodelle ehdotetut koululakkautukset saattavat mennä uuteen valmisteluun. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja sanoo Ylelle, että tarkoituksena ei ole perua lakkautuksia, mutta uusi valmistelu on tarpeen.

5. syyskuu 2013

Kainuu voi kadota kartalta keskittämislinjan uhrina

Hallituksen kaavailut rakennerahastotukien myöntämisvaltuuksien keskittämisestä neljälle ELY-keskukselle on uhka pienimmille ELY-keskukselle ja maakunnille, varoittaa Kainuun maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Korhonen (kesk.). Keskittämistä on pohdittu ministerityöryhmässä, päätöksiä asiasta ei ole.

14. heinäkuu 2013

Maakuntalehdet: Keskustan Sipilä suosituin pääministeriksi

Vain seitsemän prosenttia suomalaisista pitää SDP:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista parhaana vaihtoehtona pääministeriksi. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on pääministerikyselyssä selvästi jäljessä kärjestä 13 prosentin kannatuksella.

17. elokuu 2012

Aamun lehdet: Sonta arvokkainta mitä sikalasta tulee

Perjantain lehdissä ruoditaan hallituspuolueiden kiistaa vanhuspalvelulaista, keskustan kohtalonvaaleja ja sikatilojen kannattavuutta.

7. kesäkuu 2012

Aamun lehdet: Miksi Venäjä ärähti juuri nyt?

Torstain lehdissä arvioidaan venäläiskenraali Nikolai Makarovin puheen vaikuttimia sekä tulevan viikonlopun puoluekokouksen puheenjohtajavalintoja.

13. huhtikuu 2012

Aamun lehdet

Perjantaina lehdissä päivän nimi on Tuomo Puumala, kolmekymppinen kokkolalaiskansanedustaja, joka lähti mukaan keskustan puheenjohtajakilpaan torstaina.

23. helmikuu 2012

Aamun lehdet

Kuntauudistus ja keskustan välikysymys ovat saaneet torstain lehtien kielenkannat laulamaan. Pääkirjoitukset tulkitsevat muun muassa välikysymyksen merkitystä.

4. marraskuu 2011

Aamun lehdet

Kaivostoiminta tuo eloa pohjois- ja itä-Suomeen, luvassa on tuhansia työpaikkoja. Aurinko siis paistaa EU:n pohjoisosiin, mutta eteläosissa näyttää synkeältä.

26. elokuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä vastataan SDP:n antamaan mediakritiikkiin ja pohditaan keskustan tilannetta.

23. elokuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä ruoditaan valtiovarainministeriön eilen julkistaman budjettiesityksen vaikutuksia. Myös keskustapuolueen presidenttiehdokasasettelu ja Libyan tilanne puhuttavat.

25. toukokuu 2011

Aamun lehdet

Hakkarainen ja Tiilikainen hallitsevat pääkirjoituksia.

13. huhtikuu 2011

Aamun lehdet

Lehdet kirjoittavat huipennusta vaille olevasta vaalinäytelmästä ja suomalaisten liikkumattomuudesta.

11. maaliskuu 2011

Aamun lehdet

Pääministeri Mari Kiviniemen (Kesk.) ja opposition välinen sanailu Kiviniemen epäisänmaallisuus-väitteestä puhuttaa aamun lehtiä.

9. helmikuu 2011

Aamun lehdet

Aamun lehdissä aiheina palkkaneuvottelut, ruoan kallistuminen sekä parivaljakko Lipponen-Jäätteenmäki.

13. lokakuu 2010

Aamun lehdet

Aamun lehdet kirjoittavat Matti Vanhasen piinasta, eroista itä- ja länsisuomalaisten elinajassa ja lähiruuasta.

22. syyskuu 2010

Aamun lehdet

Keskiviikon sanomalehdissä kirjoitetaan muun muassa narkolepsian ja sikainfluenssan yhteyksistä, ruokakaupan hyvästä kannattavuudesta ja maatalousministerin virittelemästä oudosta laista.

14. kesäkuu 2010

Aamun lehdet

Lehdet puivat muun muassa viikonlopun puoluekokousten antia.

16. huhtikuu 2010

Aamun lehdet

Vaalirahakohu on laajasti esillä aamun lehdissä. Lehtiä puhuttaa myös kaupan lakko.

15. maaliskuu 2010

Aamun lehdet

Sanomalehdet kirjoittavat vanhuuden kovasta arjesta, valovoimaisen johtajan kaipuusta Keskustassa, tuontiruuasta ja petkeleen tärkeydestä.

28. tammikuu 2010

Aamun lehdet

Aamun lehdet kirjoittavat postin röyhkeydestä, Keskustan valtataistelusta, kansanedustajien työstä ja taiteen lumosta.

22. tammikuu 2010

Aamun lehdet

Lehdissä pohditaan muun muassa eläkeratkaisuja ja arvioidaan keskustan puheenjohtajakilpaa.

24. joulukuu 2009

Joulun lehdet ruotivat Vanhasen ratkaisua

Lehtien jouluaaton pääkirjoituksissa arvioitiin pääministeri Matti Vanhasen ilmoitusta väistyä keskustan puheenjohtajan tehtävistä kesän puoluekokouksessa. Yleinen arvio oli, ettei päätös johtunut vain Vanhasen ilmoittamista jalkavaivoista, vaan pikemminkin puolueen vetovoiman jyrkästä laskusta mielipidetiedusteluissa.

27. marraskuu 2009

Aamun lehdet

Lehtikatsaus perehdyttää keskustan johtajakuvioihin ja paljastaa ketkä päättävät mitä suomalaiset jatkossa syövät. Myös ortodoksipapit, ruotsinkieli ja joulun sää ovat puntaroitavana.

7. heinäkuu 2009

Aamun lehdet

Lähes jokainen sanomalehti on ruotinut pääkirjoituksessaan Kuntien eläkevakuutuksen eli Kevan toimitusjohtajan eroa ja vaalirahoitussotkua.